Hyppää pääsisältöön

Sellon ja laulun kauniita kaksintaisteluja

Barokin aikana sellonsoitto kehittyi vauhdilla, jolloin huomattiin, miten paljon sellon ääni muistutti ihmisääntä. Selloa alettiin käyttää obligato-soittimena aarioissa ja kantaateissa, kun laululle tarvittiin tasaveroinen ja kohtuullisen hillitty vastanäyttelijä - trumpetti- ja viulu-obligatot oli varattu juhlavampaan käyttöön. Mezzosopraano Cecilia Bartoli ja sellisti Sol Gabetta ovat levyttäneet Deccalle tätä yhteisohjelmistoa, ja tulos on huomattavasti mehevämpi kuin kahden tähden pakkoavioliitot yleensä.

Dolce Duello / Cecilia & Sol
Dolce Duello / Cecilia & Sol Uudet levyt

Cecilia Bartoli on jo viisikymppinen, mutta hänen samettinen ja notkea äänensä on yhtä ilmaisuvoimainen ja tunnistettava kuin ennenkin. Pitkä kokemus kuuluu lähinnä siinä, että rajua ähkimistä ja syljen lentoa on aiempaa vähemmän, tarkkoja säveliä enemmän. Kenties Bartoliksi hillitty tulkintaote johtuu myös levyn ohjelmistosta - hirmuiset kostoaariat, sankarien tunnemyrskyt tai muut Bartolin leipäheitot eivät saaneet selloa erikoistehosteekseen.

Sen sijaan Caldara, Albinoni, Vivaldi, Gabrielli, Händel ja Porpora käyttivät selloa melodisen eleganttiin tunneilmaisuun tai arvokkaan tyylikkääseen kuviointiin, ja niidenkin parissa sellisti Sol Gabettalla on riittävästi puuhaa. Gabettan suolikielinen barokkisello on äänitetty hyvään balanssiin Bartolin kanssa, ja Gabetta valtaa solistista tilaa erittäin tyylikkäillä korukuvioilla ja avoimella, kirkkaalla soinnilla. Erityisesti ihailen keskirekisterin pakottomuutta ja helposti syttyviä kuudestoistaosia. Gabettan osaaminen on keskimääräistä modernia sellosolistia paljon laajempaa, ja hänen tähtistatuksensa Bartolin veroinen.

Yleensä kahden tähden kaitseminen vie levy-yhtiöltä niin paljon paukkuja, ettei säestävän orkesterin laadusta jakseta välittää - mutta nyt tilanne on toinen. Orkesteria johtaa Sol Gabettan isä, huikea barokkiviulisti Andrés Gabetta, ja pakottavien perhesyiden ansiosta orkesteri yltää vähintään yhtä suureen henkevyyteen kuin solistikaksikko.

"Dolce duello", barokkiaarioita sello-obligatolla, säv. Caldara, Albinoni, Gabrielli, Vivaldi, Händel, Porpora ja Boccherini. - Cecilia Bartoli, laulu, ja Sol Gabetta, sello, sekä Cappella Gabetta/Andrés Gabetta. (Decca, 483 2473)

Kuuntele Uudet levyt 13.3.2018, toimittajana Kare Eskola.

  • Kapellimestari Juha Kangas on Kokkolan musiikkielämän rakentaja – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Onnittelemme syntymäpäivänä 27. marraskuuta!

    Kun kapellimestari Juha Kangas palasi viuluopintojen jälkeen Helsingistä takaisin Keski-Pohjanmaalle, hän ryhtyi Kokkolassa viuluopettajan työn ohessa Keski-Pohjanmaan musiikkiopiston oppilasorkesterin kapellimestariksi. Työskentely lapsiorkesterin kanssa oli alusta pitäen tavoitteellista ja johti lopulta Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin syntymiseen ja orkesteritoiminnan vakiintumiseen Kokkolassa.

  • Kaari-ensemble koostaa taidokasta audiomosaiikkia

    Kaari-ensemble koostaa taidokasta audiomosaiikkia

    Saara Aittakummun ja Laura Salovaaran vuonna 2008 perustama sopraano- ja alttolaulajista koostuva Kaari-ensemble jatkaa tasaista kehittymistään. Salovaara vastaa ensemblen kuorosoinnin kehittämisestä ja kuoronjohtaja Aittakumpu jakaa aikansa muun muassa Polyteknikkojen Kuoron, Kamarikuoro Kampin Laulun ja mieskuoro Valkian kesken.

  • Anna Clyne jatkaa orkesterimusiikissaan elektroakustisten teostensa äänimaailmaa

    Anna Clyne jatkaa orkesterimusiikissaan elektroakustisten te

    Isobritannialainen säveltäjä Anna Clyne tuli ensin tutuksi etenkin elektroakustisen musiikin tekijänä, mutta on sittemmin päässyt näyttämään kyntensä myös orkesterimusiikin alueella. Uusin julkaisu tehnyt tuloaan jo kauan. Käytännössä se on kooste Clynen teosten orkesteritaltioinneista vajaan kymmenen vuoden ajanjaksolta neljän eri kapellimestarin johtamana.