Hyppää pääsisältöön

Timo Huovinen: Vastuullisen toimittamisen puolesta

Kuvassa mies mustassa paidassa katsoo kameraan.
Kuvassa mies mustassa paidassa katsoo kameraan. Timo Huovinen

Olen monta kertaa katsellut vanhaa valokuvaa 50 vuotta sitten perustetusta Julkisen sanan neuvostosta. Arvokkaan näköiset herrasmiehet, tummat puvut päällä, kravatit kaulassa ja tärkeällä asialla.

Tuosta ajasta media on muuttunut paljon. Perinteisten lehtien, radion ja tv:n rinnalle on tullut internet, mukaan lukien sosiaalinen media. Samaan aikaan ala on tasa-arvoistunut. Meidän toimittajien on pitänyt alkaa myös enemmän perustella työtämme yleisölle.

Yhtä asiaa ajan virta ei ole kuitenkaan horjuttanut. Julkisen sanan neuvoston toimintaan sitoutuneet tiedotusvälineet pyrkivät edelleen tekemään työtään vastuullisesti.

Journalistin ohjeet säätelevät tekemistämme, ja sitoutumalla näihin ohjeisiin haluamme näyttää myös ulospäin, että teemme työtämme tiukemmin kriteerein kuin esimerkiksi lainsäädäntö vaatii.

Osana JSN:n 50-vuotisjuhlavuotta järjestävät Journalistin ohjeisiin sitoutuneet suomalaiset mediat yhteisen Vastuullisen journalismin kampanjan 12.–25.3.2018. Kampanjan tarkoitus on kertoa suurelle yleisölle, ketkä kuuluvat JSN:n piiriin ja julkaisevat vastuullista journalismia.

Kampanja kertoo, ketkä kuuluvat JSN:n piiriin ja julkaisevat vastuullista journalismia.

Yle on sitoutunut JSN:n toimintaan ja Journalistin ohjeisiin. Vastuullisen journalismin merkki näkyy kampanjan aikana Ylen suomen-, ruotsin-, saamen- ja venäjänkielisissä uutis-, urheilu- ja ajankohtaislähetyksissä sekä verkkopalveluissa.

Yle on osallistunut juhlavuoteen myös tekemällä Yle Oppimisen sivulle videoita, joiden avulla voit kokeilla, miten hyvin Journalistin ohjeet ovat hallussa.

Kansalaisilla on nyt parempi mahdollisuus keskusteluun somen kautta. Sosiaalisen median, “viidennen valtiomahdin”, luoma paine on pakottanut monia tiedon äärellä työskenteleviä avaamaan toimintaansa. Tämä on hieno asia.

Tietoa on yhä enemmän liikkeellä ja se on tasa-arvoistunut. Hyvä juttu tämäkin.

Silti edelleen tarvitaan tahoja, jotka seulovat ja jalostavat tietoa sekä kertovat tämän prosessin tuloksena tiedosta mielestään oleellisen. Vastuullinen media on yksi tällainen toimija.

Vastuullisen median tehtävänä on jakaa luotettavaa tietoa.

Sosiaalinen media mahdollistaa kuitenkin myös valeuutisten ja vihapuheen tehokkaan leviämisen. Vastuullisen median tehtävänä on jakaa luotettavaa tietoa.

JSN:n periaatteisiin sitoutuminen tarkoittaa pyrkimystä itsenäiseen toimittamiseen, lähdekriittiseen ja avoimeen tiedonhankintaan sekä omien virheiden tunnustamiseen ja avoimeen korjaamiseen. Myös valeuutisia ja vihapuhetta kritikoiden.

JSN:n toiminnan kautta pyrimme näyttämään median ulkopuolisille, että otamme työmme vakavasti. Kansainvälisestikin mitaten journalistien itsesäätely toimii Suomessa laadukkaasti. Tätä työtä voi sitten jokainen ulkopuolinen arvioida tavallaan.

Myös Yle on toiminut ennen tätä kampanjaa, toimii kampanjan aikana ja sen jälkeenkin vastuullisesti, Journalistin ohjeita noudattaen.

Vastuullista journalismia, olkaa hyvä.

Timo Huovinen
Journalististen standardien ja etiikan päällikkö
Yle

Lue myös - yle.fi:stä poimittua