Maaliskuun 13. päivänä Ruotsalaisen reaalilyseon vankilassa tiedetään ensin, että 'kaakkaon' pitäisi taas päästä läpi, mutta illalla asia onkin jo päinvastoin. Aarre iloitsee myös uudesta kamerasta. #musiikinkevät1918
Säveltäjä Aarre Merikanto oli ollut innokas valokuvaaja aina siitä lähtien, kun hän oli saanut oman kameran. Nyt hän iloitsi vankilaan saamastaan tiedosta, että kotona oli odottamassa uusi kamera, kodak. Vanhan hän oli joutunut jättämään sodan jalkoihin Kirkkonummen Ingelsiin.
Aarren vanhemmat Liisa ja Oskar Merikanto pitivät hyvää huolta telkien takana olevasta ainokaisestaan. Ehkä jopa niin, että jäivät itse kärsimään. Silminnäkijän, kuoronjohtaja Väinö Pesolan mukaan maaliskuun alussa "Oskar Merikanto on kohta kuin nuorukainen!" viitaten sillä isä-Merikannon laihtumiseen.
Perheenjäsenistä huolehtiminen oli myös molemminpuolista, sillä Kirkkonummen sotareissulla mukana ollut turkki huoletti poikaa. Eihän se ollut mammalle liian painava kantaa?

Ruots. reaalilyseo
Rakkaat omaiset!
Kiitokset taas korteista ja vaatteista - ja 50:sta frangista en ole vielä muistanut kiittääkään!
No, nyt taas kuulema kaakkao (vaikkapa sekoitettu) pitäisi tulla lävitse. Voisihan sitä sitten koettaa - vai!
Huomenna annan selkäreppuni tavaroineen tuonne alas. Jos siis Mamma kyselisi sitä kiivaasti.
Oliko turkki painava kantaa? En yhtään huomannut ajatella, että siinä oli ehkä liian suuri taakka Mammalle. Enhän sitä enään tarvitse ja täällä se on vaan tiellä. Eikö ollut siivossa?
Tuliko remmi likaisine vaatteineen ja onko kirjepaketti löytynyt Antinkatu 17:sta? Näin kylläkin tänä aamuna La Mo'n, mutten voinut puhella, niin kuin olisi haluttanutkin!
Tee myös tuli, että kyllä kaiken olen saanut.
Kuinka hauskaa, että on taas kodak! Mutta kuinka ihmeellä, näin kalliina aikana, oletten sen voineet hommata! Sitä olen ajatellut, että kun saisi sen Ingelsiin jääneen jotenkin lunastaa, mutta sehän on mahdotonta.

Ei ole aivan varmaa, jos likaiset alusvaatteeni panen vielä huomenna mukaan (muutan ne kylvyn jälkeen, joka paraillaan täällä tekee kierroksiaan), mutta uusi takkini ja ruskean puvut housut seuraa.
Monet terveiset!
Aarre
Apropos! Koettakaapa "på skoj" lähettää jokin salmiakki-pastillerirasia yskää varten, vaikkei se enään juuri pahasti vaivaakkaan! Pyyheliina olisi piakkoin tarpeen!
Ruots. realilyseo
Rakkaat omaiset!
Kiitokset preivistä, tupakoista ja nuottipaperista!
Kuulemma ei nyt enään saa lähettää kaakkaotakaan. Siis lopullisesti vaan teetä, sikaareja jne.
Kysykää täältä pakettia, siinä on luettuja kirjoja. Eilen sanoivat, että niitä on kysyttävä Antinkatu 17. (Katri Bergholm). Tänään taas, että täältä saa ne hakea.
Hyvin on voitu. Hunajan söin eilen melkein yhtä painoa, kuka sitä säästää voi, kun kerran käsiksi pääsi.
Monet terveiset!
Aarre
Lue Aarre Merikannon kirjeitä punaisten vankilasta 28.2.- 9.4.1918.
Lähteet
Brenner, Alf: Sigurdskåren. Söderstöms. Lovisa 1958.
Kansalliskirjasto. Aarre Merikannon arkisto.
Pesola, Väinö: Päiväkirja 4.3.1918
Wikipedia
Linkit
Wikipedia Kirkkonummen taistelut
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?