Hyppää pääsisältöön

Lahden kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla vie vahvasti läpi väkivaltaisen historian

Jussi Koskela kuokkii suota. Roolissa Aki Raiskio.
Jussi Koskela kuokkii suota. Roolissa Aki Raiskio. Kuva: Lahden kaupunginteatteri / Robert Seger Täällä pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Esityksen jälkeen mielessä hakkaa yksi ajatus yli muiden: kuinka verinen, väkivaltainen ja vihantäyteinen kotimaamme synty olikaan.

Lahden Kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla on upea, tärkeä näyttämöteos

Kävin viikonloppuna katsomassa Juha Malmivaaran ohjaaman kuusituntisen spektaakkelin. Ykkösosan katsoin perjantai-iltana ja kakkosen lauantaina päivänäytöksessä.

Tarinan intensiteetti säilyi, kun esitysten välillä ei ollut pitempää taukoa, eikä toisaalta istuminen käynyt raskaaksi.

Kuinka verinen, väkivaltainen ja vihantäyteinen kotimaamme synty olikaan.

Malmivaaran ohjaus toimi itselleni henkilökohtaisen Väinö Linna -rupeaman vaikuttavana päätöksenä. Päätin viimein, Suomen satavuotisjuhlien innoittamana, lukea Linnan trilogian. Lähtölaukaukseksi kävin vuosi sitten helmikuussa katsomassa Juha Luukkosen ohjauksen Seinäjoen kaupunginteatterissa. Komea, puhutteleva esitys sekin.

Lahden kaupunginteatterin näyttelijät lavalla: kukin istuu tuolillaan hiljaa.
Lahden kaupunginteatterin näyttelijät lavalla: kukin istuu tuolillaan hiljaa. Kuva: Lahden kaupunginteatteri/ Robert Seger Täällä pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Romaanin kolmas osa on nyt viimeisiä lukuja vaille luettu, se oli minulla Lahden reissullakin matkalukemisena. Olen aina ollut lukutuokka, joten en ihan ymmärrä, miksi olen jättänyt teoksen lukemisen näin pitkälle. Mutta parempi todellakin myöhään kuin ei milloinkaan.

Tuntuu, että suhteeni kotimaahan ja sen historiaan on nyt Linnan ansiosta hurjan paljon syvällisempi, ja juurevampi.

Jussi Koskela kylvää viljaa, Alma Koskela riemuitsee. Rooleissa Aki Raiskio ja Lumikki Väinämö-
Jussi kylvää viljan ja laittaa uuden elämän alulle. Aki Raiskion Jussi ja Lumikki Väinämön Alma ovat tarinan ja näyttämön kantavia voimia Jussi Koskela kylvää viljaa, Alma Koskela riemuitsee. Rooleissa Aki Raiskio ja Lumikki Väinämö- Kuva: Lahden kaupunginteatteri / Robert Seger Täällä pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Ari-Pekka Lahti on dramatisoinut Väinö Linnan trilogian todella taitavasti.

Esitys kutoo yhteen historian isoja tapahtumia ja yksilöiden kohtaloita. Välillä fokus on kylässä tai koko yhteiskunnassa: koko suuri näyttelijäjoukko liikkuu lavalla, yksilöt sulautuvat joukkoon. Sitten näkökulma vaihtuu. Pieni ihminen nousee valokeilaan.

Laajasta kuvasta leikataan lähikuvaan. Arjen uurastuksesta leikataan sotaan, paatoksesta nauruun, mustimmasta mustasta valon pilkahdukseen.

Ihmiset ovat pikkuruisia pärskeitä historian väkivaltaisissa aallokoissa

Näin Väinö Linna kirjoittaa, ja näin teatteriesitys kulkee.

Ohjaus on runsas, vauhdikas ja silti kirkas. Yksittäisistä henkilöistä saa kaiken pauhun keskellä otteen, heidän persoonansa ja tragediansa koskettavat. Samalla he silti ovat vain pikkuruisia pärskeitä historian väkivaltaisissa aallokoissa.

Punaiset juoksevat lippu liehuen halki näyttämön. Etualalla Maiju Saarinen ja Tapani Kalliomäki.
Etualalla juoksee Maiju Saarinen. Häntä paikkaa nyt Anna Pitkämäki, joka näytteli mm. Aune Leppästä Punaiset juoksevat lippu liehuen halki näyttämön. Etualalla Maiju Saarinen ja Tapani Kalliomäki. Kuva: Lahden kaupunginteatteri/ Robert Seger Täällä pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Omaperäisintä lahtelaisten tulkinnassa on sen läpikotainen tanssillisuus. Panu Varstalan jykevät koreografiat ovat tasavertainen osa kerrontaa. Monia asioita ei tarvitse sanoa, ne tanssitaan, tai lauletaan.

Jännittävää on se, miten jonkin historian käänteen voikin kertoa tanssimalla niin tarkasti.

Liikkeeseen ja rytmiin tiivistyy olennainen lukuisissa kohtauksessa: oli kyse sitten suon kuokinnasta, kattotalkoista, Lapuan liikkeen noususta, lasten oppitunnista tai vaikka vihan tai tuskan purkautumisesta.

Tanssia voi senkin, miltä tuntuu tarpoa arjessa eteenpäin, vaikka kipu kuinka korventaisi.

Miten jonkin historian käänteen voikin kertoa tanssimalla niin tarkasti.

Tanssikohtaukset korostavat sitä, kuinka ihmiset tempautuvat mukaan aatteisiin ja virtauksiin. Vahvasti kajahtavat laulut tekevät samaa.

Musiikki soi Lahden suurella näyttämöllä kauniisti ja täyteläisesti, oli kyse sitten herkästä haitarisoolosta ja koko voimallaan laulavasta näyttelijäjoukosta.

Koskelan Elina ja Akseli tanssivat. Rooleissa Liisa Loponen ja Tapani Kalliomäki.
Elina ja Akseli, loistavat Liisa Loponen ja Tapani Kalliomäki, vievät katsojan läpi Koskelan perheen kovan kohtalon. Koskelan Elina ja Akseli tanssivat. Rooleissa Liisa Loponen ja Tapani Kalliomäki. Kuva: Lahden kaupunginteatteri / Robert Seger Täällä pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Esityksen alku korostaa ihmiselämän sattumanvaraisuutta ja epäreiluutta. Näyttelijät astelevat näyttämölle alusvaatteissaan, hauraina, yhdenkaltaisina. Sitten he pukevat rooliasun ja kohtalon ylleen. Samanlaisia ihmisiä he ovat kaikki, mutta niin vain yhdestä tulee herra ja toisesta rääsyläinen.

Yksi saa elää, toisen täytyy kuolla.

Monet näyttämökuvat painuvat syvälle mieleen. Katosta roikkuvat juurakot, kurkien tanssi suolla, punaisten tappion hetkellä katosta alas laskeutuvat vaatteet, Hennalan vankileirin piikkilankaselli. Minna Välimäen lavastus on runollinen, kaunis ja silti sopivasti karu.

Näyttelijät astelevat näyttämölle alusvaatteissaan, hauraina, yhdenkaltaisina.
Punavankeja piikkilangan takana Hennalan vankileirillä.
Punavankeja Hennalan vankileirillä. Punavankeja piikkilangan takana Hennalan vankileirillä. Kuva: Lahden kaupunginteatteri/ Robert Seger Hennalan vankileiri,Täällä Pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Huomaan, että ei tee oikeastaan mieli juuri kirjoittaa yksittäisistä näyttelijöistä, sen verran kollektiivinen esitys on. Näyttelijät ja muusikot ovat loistavia ja he kertovat tätä tarinaa yhdessä, iskevät lapion maahan tai kiväärin olalle yhdessä. Heikkoa kohtaa ei kerta kaikkiaan ole.

Tutuilta tuntuvat, kaikki nämä ihmiset.

Esityksen päätyttyä putsaan olkalaukustani kyynelten kastelemia nenäliinatuppoja. Olen itkenyt Koskelan Akustia ja Aleksia, Voittoa, Eeroa ja Vilhoa, Leppäsen Valtua, Laurilan Elmaa. Olen nauranut Kankaanpään Eliaksen ja Kivivuoren Oton tokaisuille, elänyt mukana Jussin ja Alman uurastuksessa, Akselin ja Elinan raadannassa, rakkaudessa ja surussa.

Olen ihmetellyt ruustinnan palavia puheita, äänestänyt Kivivuoren Jannea, ymmärtänyt yhtä lailla niin rovastin epäröintiä kuin Leppäsen Aunen raadollista taivalta. Tutuilta tuntuvat, kaikki nämä ihmiset.

Täällä Pohjantähden alla Lahden kaupunginteatterissa.
Ruustinna pyörityksessä. Laura Huhtamaa teki roolin kiihkeästi ja notkeasti, hän syttyi ja paloi aatteensa voimasta. Täällä Pohjantähden alla Lahden kaupunginteatterissa. Kuva: Lahden kaupunginteatteri / Robert Seger Täällä pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Esitys sai ensi-iltansa lokakuussa, ja se pyörii toukokuulle saakka.

Viikonlopun esityksissä katsomossa oli runsaasti väkeä mutta paljon enemmänkin olisi mahtunut. Se on sääli, sillä tulkinta on poikkeuksellisen hienoa teatteria.

Tehkää ihmeessä teatterimatka Lahteen, tämän esityksen vuoksi kannattaa lähteä kauempaakin.

En nimittäin tiedä, miten tätä tarinaa voisi enää vahvemmin näyttämöllä kertoa.


Täällä Pohjantähden alla, osat 1 ja 2. Alkuteos Väinö Linna. Dramatisointi Ari-Pekka Lahti, ohjaus Juha Malmivaara.Koreografia Panu Varstala, lavastus Minna Välimäki. Pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava. Valosuunnittelu Kari Laukkanen. Äänisuunnittelu Kai Poutanen. Musiikki Hannu Kella. Muusikot Hannu Kella ja Martti Peippo
Rooleissa: Hiski Grönstrand, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Eeva-Kirsti Komulainen, Paavo Kääriäinen, Liisa Loponen, Jarkko Miettinen, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Anna Pitkämäki, Satu Säävälä, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö, Timo Välisaari sekä Jarkko Lahti (vier.)

Haastattelin 13.2.2017 Kultakuume-ohjelmaan ohjaaja Juha Luukkosta, joka kertoo Seinäjoen kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla -ohjauksestaan ja suhteestaan Väinö Linnaan.

Edit: Korjattu näyttelijän nimi. Maiju Saarisen tilalla Aune Leppästä näyttelee Anna Pitkämäki.

Penkkitaiteilija

Keskustele
  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.