Hyppää pääsisältöön

Lahden kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla vie vahvasti läpi väkivaltaisen historian

Jussi Koskela kuokkii suota. Roolissa Aki Raiskio.
Jussi Koskela kuokkii suota. Roolissa Aki Raiskio. Kuva: Lahden kaupunginteatteri / Robert Seger Täällä pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Esityksen jälkeen mielessä hakkaa yksi ajatus yli muiden: kuinka verinen, väkivaltainen ja vihantäyteinen kotimaamme synty olikaan.

Lahden Kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla on upea, tärkeä näyttämöteos

Kävin viikonloppuna katsomassa Juha Malmivaaran ohjaaman kuusituntisen spektaakkelin. Ykkösosan katsoin perjantai-iltana ja kakkosen lauantaina päivänäytöksessä.

Tarinan intensiteetti säilyi, kun esitysten välillä ei ollut pitempää taukoa, eikä toisaalta istuminen käynyt raskaaksi.

Kuinka verinen, väkivaltainen ja vihantäyteinen kotimaamme synty olikaan.

Malmivaaran ohjaus toimi itselleni henkilökohtaisen Väinö Linna -rupeaman vaikuttavana päätöksenä. Päätin viimein, Suomen satavuotisjuhlien innoittamana, lukea Linnan trilogian. Lähtölaukaukseksi kävin vuosi sitten helmikuussa katsomassa Juha Luukkosen ohjauksen Seinäjoen kaupunginteatterissa. Komea, puhutteleva esitys sekin.

Lahden kaupunginteatterin näyttelijät lavalla: kukin istuu tuolillaan hiljaa.
Lahden kaupunginteatterin näyttelijät lavalla: kukin istuu tuolillaan hiljaa. Kuva: Lahden kaupunginteatteri/ Robert Seger Täällä pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Romaanin kolmas osa on nyt viimeisiä lukuja vaille luettu, se oli minulla Lahden reissullakin matkalukemisena. Olen aina ollut lukutuokka, joten en ihan ymmärrä, miksi olen jättänyt teoksen lukemisen näin pitkälle. Mutta parempi todellakin myöhään kuin ei milloinkaan.

Tuntuu, että suhteeni kotimaahan ja sen historiaan on nyt Linnan ansiosta hurjan paljon syvällisempi, ja juurevampi.

Jussi Koskela kylvää viljaa, Alma Koskela riemuitsee. Rooleissa Aki Raiskio ja Lumikki Väinämö-
Jussi kylvää viljan ja laittaa uuden elämän alulle. Aki Raiskion Jussi ja Lumikki Väinämön Alma ovat tarinan ja näyttämön kantavia voimia Jussi Koskela kylvää viljaa, Alma Koskela riemuitsee. Rooleissa Aki Raiskio ja Lumikki Väinämö- Kuva: Lahden kaupunginteatteri / Robert Seger Täällä pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Ari-Pekka Lahti on dramatisoinut Väinö Linnan trilogian todella taitavasti.

Esitys kutoo yhteen historian isoja tapahtumia ja yksilöiden kohtaloita. Välillä fokus on kylässä tai koko yhteiskunnassa: koko suuri näyttelijäjoukko liikkuu lavalla, yksilöt sulautuvat joukkoon. Sitten näkökulma vaihtuu. Pieni ihminen nousee valokeilaan.

Laajasta kuvasta leikataan lähikuvaan. Arjen uurastuksesta leikataan sotaan, paatoksesta nauruun, mustimmasta mustasta valon pilkahdukseen.

Ihmiset ovat pikkuruisia pärskeitä historian väkivaltaisissa aallokoissa

Näin Väinö Linna kirjoittaa, ja näin teatteriesitys kulkee.

Ohjaus on runsas, vauhdikas ja silti kirkas. Yksittäisistä henkilöistä saa kaiken pauhun keskellä otteen, heidän persoonansa ja tragediansa koskettavat. Samalla he silti ovat vain pikkuruisia pärskeitä historian väkivaltaisissa aallokoissa.

Punaiset juoksevat lippu liehuen halki näyttämön. Etualalla Maiju Saarinen ja Tapani Kalliomäki.
Etualalla juoksee Maiju Saarinen. Häntä paikkaa nyt Anna Pitkämäki, joka näytteli mm. Aune Leppästä Punaiset juoksevat lippu liehuen halki näyttämön. Etualalla Maiju Saarinen ja Tapani Kalliomäki. Kuva: Lahden kaupunginteatteri/ Robert Seger Täällä pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Omaperäisintä lahtelaisten tulkinnassa on sen läpikotainen tanssillisuus. Panu Varstalan jykevät koreografiat ovat tasavertainen osa kerrontaa. Monia asioita ei tarvitse sanoa, ne tanssitaan, tai lauletaan.

Jännittävää on se, miten jonkin historian käänteen voikin kertoa tanssimalla niin tarkasti.

Liikkeeseen ja rytmiin tiivistyy olennainen lukuisissa kohtauksessa: oli kyse sitten suon kuokinnasta, kattotalkoista, Lapuan liikkeen noususta, lasten oppitunnista tai vaikka vihan tai tuskan purkautumisesta.

Tanssia voi senkin, miltä tuntuu tarpoa arjessa eteenpäin, vaikka kipu kuinka korventaisi.

Miten jonkin historian käänteen voikin kertoa tanssimalla niin tarkasti.

Tanssikohtaukset korostavat sitä, kuinka ihmiset tempautuvat mukaan aatteisiin ja virtauksiin. Vahvasti kajahtavat laulut tekevät samaa.

Musiikki soi Lahden suurella näyttämöllä kauniisti ja täyteläisesti, oli kyse sitten herkästä haitarisoolosta ja koko voimallaan laulavasta näyttelijäjoukosta.

Koskelan Elina ja Akseli tanssivat. Rooleissa Liisa Loponen ja Tapani Kalliomäki.
Elina ja Akseli, loistavat Liisa Loponen ja Tapani Kalliomäki, vievät katsojan läpi Koskelan perheen kovan kohtalon. Koskelan Elina ja Akseli tanssivat. Rooleissa Liisa Loponen ja Tapani Kalliomäki. Kuva: Lahden kaupunginteatteri / Robert Seger Täällä pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Esityksen alku korostaa ihmiselämän sattumanvaraisuutta ja epäreiluutta. Näyttelijät astelevat näyttämölle alusvaatteissaan, hauraina, yhdenkaltaisina. Sitten he pukevat rooliasun ja kohtalon ylleen. Samanlaisia ihmisiä he ovat kaikki, mutta niin vain yhdestä tulee herra ja toisesta rääsyläinen.

Yksi saa elää, toisen täytyy kuolla.

Monet näyttämökuvat painuvat syvälle mieleen. Katosta roikkuvat juurakot, kurkien tanssi suolla, punaisten tappion hetkellä katosta alas laskeutuvat vaatteet, Hennalan vankileirin piikkilankaselli. Minna Välimäen lavastus on runollinen, kaunis ja silti sopivasti karu.

Näyttelijät astelevat näyttämölle alusvaatteissaan, hauraina, yhdenkaltaisina.
Punavankeja piikkilangan takana Hennalan vankileirillä.
Punavankeja Hennalan vankileirillä. Punavankeja piikkilangan takana Hennalan vankileirillä. Kuva: Lahden kaupunginteatteri/ Robert Seger Hennalan vankileiri,Täällä Pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Huomaan, että ei tee oikeastaan mieli juuri kirjoittaa yksittäisistä näyttelijöistä, sen verran kollektiivinen esitys on. Näyttelijät ja muusikot ovat loistavia ja he kertovat tätä tarinaa yhdessä, iskevät lapion maahan tai kiväärin olalle yhdessä. Heikkoa kohtaa ei kerta kaikkiaan ole.

Tutuilta tuntuvat, kaikki nämä ihmiset.

Esityksen päätyttyä putsaan olkalaukustani kyynelten kastelemia nenäliinatuppoja. Olen itkenyt Koskelan Akustia ja Aleksia, Voittoa, Eeroa ja Vilhoa, Leppäsen Valtua, Laurilan Elmaa. Olen nauranut Kankaanpään Eliaksen ja Kivivuoren Oton tokaisuille, elänyt mukana Jussin ja Alman uurastuksessa, Akselin ja Elinan raadannassa, rakkaudessa ja surussa.

Olen ihmetellyt ruustinnan palavia puheita, äänestänyt Kivivuoren Jannea, ymmärtänyt yhtä lailla niin rovastin epäröintiä kuin Leppäsen Aunen raadollista taivalta. Tutuilta tuntuvat, kaikki nämä ihmiset.

Täällä Pohjantähden alla Lahden kaupunginteatterissa.
Ruustinna pyörityksessä. Laura Huhtamaa teki roolin kiihkeästi ja notkeasti, hän syttyi ja paloi aatteensa voimasta. Täällä Pohjantähden alla Lahden kaupunginteatterissa. Kuva: Lahden kaupunginteatteri / Robert Seger Täällä pohjantähden alla,Lahden kaupunginteatteri

Esitys sai ensi-iltansa lokakuussa, ja se pyörii toukokuulle saakka.

Viikonlopun esityksissä katsomossa oli runsaasti väkeä mutta paljon enemmänkin olisi mahtunut. Se on sääli, sillä tulkinta on poikkeuksellisen hienoa teatteria.

Tehkää ihmeessä teatterimatka Lahteen, tämän esityksen vuoksi kannattaa lähteä kauempaakin.

En nimittäin tiedä, miten tätä tarinaa voisi enää vahvemmin näyttämöllä kertoa.


Täällä Pohjantähden alla, osat 1 ja 2. Alkuteos Väinö Linna. Dramatisointi Ari-Pekka Lahti, ohjaus Juha Malmivaara.Koreografia Panu Varstala, lavastus Minna Välimäki. Pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava. Valosuunnittelu Kari Laukkanen. Äänisuunnittelu Kai Poutanen. Musiikki Hannu Kella. Muusikot Hannu Kella ja Martti Peippo
Rooleissa: Hiski Grönstrand, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Eeva-Kirsti Komulainen, Paavo Kääriäinen, Liisa Loponen, Jarkko Miettinen, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Anna Pitkämäki, Satu Säävälä, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö, Timo Välisaari sekä Jarkko Lahti (vier.)

Haastattelin 13.2.2017 Kultakuume-ohjelmaan ohjaaja Juha Luukkosta, joka kertoo Seinäjoen kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla -ohjauksestaan ja suhteestaan Väinö Linnaan.

Edit: Korjattu näyttelijän nimi. Maiju Saarisen tilalla Aune Leppästä näyttelee Anna Pitkämäki.

Penkkitaiteilija

Keskustele
  • Avaruusromua: Nuori mies alkaa tehdä musiikkia

    Hänellä on kasettinauhuri ja syntesoija.

    Eletään vuotta 1981. Music Television eli MTV aloittaa lähetyksensä. Yhdysvalloissa esitellään videopeli nimeltä Pac-Man. IBM julkistaa PC-kotitietokoneensa sekä MS-DOS -käyttöjärjestelmänsä. Suomen eniten katsotut elokuvat ovat Kadonneen aarteen metsästäjät, 007 - Erittäin salainen sekä Uuno Turhapuron aviokriisi. Japanilainen Nintendo julkaisee Donkey Kong -nimisen videopelin. Ranskassa eräs nuori mies intoilee Pink Floydista, Genesiksestä, Emerson Lake and Palmerista ja Klaus Schulzesta. Hänellä on kasettinauhuri ja hän alkaa tehdä musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nimesi on juhlan arvoinen

    Nimipäivien juhliminen on katoavaa kansanperinnettä.

    Haluaisitko herätä nimipäiväsi aamuna torvisoittoon ja lauluun? Naamiaisasuihin pukeutuneet ystäväsi heittäisivät sinut korkealle ilmaan hurraa-huutojen säestyksellä. Vastavuoroisesti sinulta odotettaisiin päivällä runsasta kestitystä, tai muuten olisi uhkana tulla heitetyksi sikolättiin. Nimipäiväjuhlien piirileikit ja tanssit jatkuisivat pelimannin säestyksellä seuraavaan aamuun asti.

  • Avaruusromua: Musiikki on kuin tutkimusmatka

    RMI uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä.

    Minä uskon siihen, että jos antautuu soittamaan useiden kymmenien minuuttien minuutin mittaisia esityksiä, se osoittaa, että uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä. Näin sanoo Radio Massacre International -yhtyeen kosketinsoittaja Steve Dinsdale. Hän ja hänen yhtyetoverinsa ovat aina uskoneet improvisaatioon. He ovat sitä mieltä, että tällä tavoin syntynyt musiikki on kuin tutkimusmatka. Musiikki antaa mahdollisuuden löytää ääniä, joita ei ehkä enää koskaan löydä uudelleen. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Nuori mies alkaa tehdä musiikkia

    Hänellä on kasettinauhuri ja syntesoija.

    Eletään vuotta 1981. Music Television eli MTV aloittaa lähetyksensä. Yhdysvalloissa esitellään videopeli nimeltä Pac-Man. IBM julkistaa PC-kotitietokoneensa sekä MS-DOS -käyttöjärjestelmänsä. Suomen eniten katsotut elokuvat ovat Kadonneen aarteen metsästäjät, 007 - Erittäin salainen sekä Uuno Turhapuron aviokriisi. Japanilainen Nintendo julkaisee Donkey Kong -nimisen videopelin. Ranskassa eräs nuori mies intoilee Pink Floydista, Genesiksestä, Emerson Lake and Palmerista ja Klaus Schulzesta. Hänellä on kasettinauhuri ja hän alkaa tehdä musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nimesi on juhlan arvoinen

    Nimipäivien juhliminen on katoavaa kansanperinnettä.

    Haluaisitko herätä nimipäiväsi aamuna torvisoittoon ja lauluun? Naamiaisasuihin pukeutuneet ystäväsi heittäisivät sinut korkealle ilmaan hurraa-huutojen säestyksellä. Vastavuoroisesti sinulta odotettaisiin päivällä runsasta kestitystä, tai muuten olisi uhkana tulla heitetyksi sikolättiin. Nimipäiväjuhlien piirileikit ja tanssit jatkuisivat pelimannin säestyksellä seuraavaan aamuun asti.

  • Avaruusromua: Musiikki on kuin tutkimusmatka

    RMI uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä.

    Minä uskon siihen, että jos antautuu soittamaan useiden kymmenien minuuttien minuutin mittaisia esityksiä, se osoittaa, että uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä. Näin sanoo Radio Massacre International -yhtyeen kosketinsoittaja Steve Dinsdale. Hän ja hänen yhtyetoverinsa ovat aina uskoneet improvisaatioon. He ovat sitä mieltä, että tällä tavoin syntynyt musiikki on kuin tutkimusmatka. Musiikki antaa mahdollisuuden löytää ääniä, joita ei ehkä enää koskaan löydä uudelleen. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • "Mua edelleen itkettää joskus, kun kaivan avaimet laukusta ja avaan kotioven" – Hima & Stradan kaupunkikierrokset lisäävät ymmärrystä asunnottomuudesta

    Oppaat kertovat tarinoita pääkaupungin kaduilta.

    Hima & Stradan asunnottomuutta kokeneet katuoppaat kertovat, mitä kaikkea Helsingin kaduilla tapahtuu ja mitä kaikkea kiireiseltä kulkijalta jää ehkä huomaamatta. Toisenlainen kaupunkikierros avaa uuden näkökulman tuttuunkin ympäristöön. Tässä Poitsun ja Paulan kierroksilla kuultua.

  • Avaruusromua: Meri on vapauden symboli

    Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista.

    Meren aallot lupaavat vaihtelua elämään. Ne lupaavat uusia asioita. Näin kertoo eräs unikirja meren symboliikasta. Metalli puolestaan symboloi unessa lujuutta ja päättäväisyyttä. Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista, kertoo toinen kirja. Jokainen ihminen näkee vähintään kolme unta joka yö, sanovat unitutkijat. Kaikki näkevät unia, mutta kaikki eivät niitä muista. Unet puhuvat meille kuvin ja symbolein. Ja unet voivat myös muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Arkielämän taistelusignaalit eivät anna meille rauhaa

    Pitkien vapaiden jälkeen moni kokee arjen taisteluna.

    Vanhoissa lännenelokuvissa saapuvan ratsuväen tunnusmerkki oli signaalitorvi, mutta nykyajan soturin ympärillä on paljon erilaisia signaaleja varoittamassa ja ohjaamassa.