Hyppää pääsisältöön

Sisällissota 1918 viilsi keskustelijoiden muistoissa ja yleisön tekstiviesteissä teemaillassa 2008

Ajankohtaisen kakkosen teemailta kysyi keväällä 2008, miksi vuosi 1918 kiihdyttää yhä mieliä? Onko se kansallinen kipupiste vai vastakkainasettelua? Sisällissodasta oli tuolloin tullut kuluneeksi 90 vuotta. Salla Paajasen ja Jan Anderssonin vetämässä keskustelussa oli mukana punaisten ja valkoisten jälkeläisiä sekä vuoden 1918 tapahtumien tutkijoita. Katsojat osallistuivat keskusteluun tekstiviestein, joita tuli suorana Tampereelta lähetetyn teemaillan aikana puolitoista tuhatta.

Keskustelun aluksi määritellään vuoden 1918 sodan erilaisia nimiä keskustelijoiden kokemusten kautta: kapina, kansalaissota, sisällissota, vapaussota, luokkasota, veljessota. Sodan nimien kuvailu esittelee samalla keskustelijoiden taustoja tutkijoina tai kokijoina oman suvun historian kautta.

Elokuvaohjaaja Katariina Lillqvist oli pikkutyttönä makoillut mummonsa kainalossa ja kysellyt vanhojen valokuvien ihmisistä. Mummo aloitti Paavo-veljestään sanoen: "Se meni kapinassa". Tämän sanottuaan mummo ei surussaan pystynyt enää jatkamaan. Mummon sanat jäivät mietityttämään 5-vuotiasta Katariinaa – minne mummon veli meni, mikä se kapina oli?

Se meni kapinassa.― Muisteli Katariina Lillqvistin mummo veljeään

Kirjallisuudentutkija ja kirjailija Panu Rajala oli tottunut vuosikymmeniä käyttämään vuoden 1918 sodasta kansalaissota-nimeä, uudempaa sisällissota-termiä hän piti dramaattisempana, ja näki vapaussota-nimelläkin perusteensa: "Vapauduttiin monesta asiasta, vapauduttiin punaisesta pakkovallasta ja mielivallasta, vapauduttiin venäläisestä sotaväestä, vapauduttiin venäläisestä laivastosta, vapauduttiin ehkä vähäksi aikaa myös uskosta demokratiaan ja kansanvaltaan, moni vapautui hengestään."

Vapauduttiin ehkä vähäksi aikaa myös uskosta demokratiaan ja kansanvaltaan.― Panu Rajala vapaussodan määritelmästä

Historiantutkija Aapo Roseliuksen mukaan sisällissota selittää vuoden tapahtumia 1918 hyvin. Luokkasota-termin hän määrittelee pyydettäessä näin: "Hävinnyt osapuoli näki sen luokkasotana. Voittajapuoli ei nähnyt luokkasotana."

Sosiaalipsykologi Tapio Kangasniemen suvussa taisteltiin sekä punaisten että valkoisten puolella, mutta eri rintamilla. Kangasniemen isoisä ja tämän veljet eivät katsoneet toisiaan aseenvartta pitkin, mutta jännitteitä veljessodasta jäi. Kangasniemen tietämyksen mukaan eri puolilla taistelleet pappa ja veljensä jättivät tämän maailman kuitenkin sovussa.

Euroopan historian professori Laura Kolbe kertoo, miten 1970-luvulla luotiin konsensustermi kansalaissota-vapaussota, jossa haluttiin korostaa, että sodassa oli kaksi osapuolta ja molempien äänen tuli kuulua. Kolben mielestä ruotsinkielinen "inbördeskriget" sisältää hyvin tämän ajatuksen "kansakunta sodassa".

Emeritusprofessori Heikki Ylikankaalta kysytään, miksi vasta 1990-luvulla alettiin puhua sisällissodasta. "Muuta syytä en tiedä, kuin että itse otin sen käyttöön. Joka tapauksessa silloin se alkoi minun kirjani Tie Tampereelle jälkeen, ja siinä on otsikossa sisällissota." [Tie Tampereelle – dokumentoitu kuvaus Tampereen antautumiseen johtaneista sotatapahtumista Suomen sisällissodassa 1918 (1993)]

Muuta syytä en tiedä, kuin että itse otin sen käyttöön.― Heikki Ylikangas kertoo 1990-luvulla yleistyneestä sisällissota-nimestä

"Silloin kun minä kävin koulua, niin silloin puhuttiin vain vapaussodasta, siinä ei ollut mitään lisukkeita. Etelä-Pohjanmaalla se aluksi olikin vain sitä, vapaussota tarkoittaa taistelua vierasta sotaväkeä vastaan. Mutta kun katsotaan sodan menetyksiä: uhreista 90 prosenttia suomalaisia – sisällissotahan se sellainen on." Ylikangas summaa.

Sukujen vaiettuja ja äänekkään julmia muistoja sisällissodasta

Sisällissodassa Tampereen taisteluihin osallistui yli 30 000 miestä ja naista. Taisteluissa ja teloituksissa kuoli noin 3 000 ihmistä. Ajankohtaisen kakkosen teemaillassa kuultiin myös sodan lapsen kokeneen nyt keväällä 2008 98-vuotiaan tamperelaisen Kauko Lindellin tarina. Kun Kauko oli 8-vuotias, hänen isänsä haavoittui vakavasti, ja eno ammuttiin kadulle. Sodan loputtua punaiset koottiin Keskustorille. Lindell kertoo muistoistaan erillisessä insertissä, minkä jälkeen palataan studioon. Monen keskustelijan perhepiirissä on muistoja ja historiaa sodan eri puolista.

Tamperelaisen kaupunginvaltuutetun Matti Heinivahon isä ja isoisä olivat vuoden 1918 sodassa lähteneet taistelemaan venäläistä miehittäjää vastaan. He olivat myös perustamassa Tampereella Messukylän suojeluskuntaa. Tuula Wacklinin isoisä oli Ruovedellä kunnanvaltuutettu ja työväetalon vahtimestari Hermanni Järvinen, ja hänestä tuli punapäällikkö. Järvinen teloitettiin Tampereella. Myös hänen puolisonsa pidätettiin useita kertoja ja osa lapsista päätyi lastenkotiin.

Kirjailija ja toimittaja Maria Syvälä löysi tietoa sukulaisensa veritöistä Ylikankaan Tie Tampereelle -teoksesta. Syvälän isoeno oli teloittanut haavoittuneita punaisten kenttäsairaalassa. Syvälä ajattelee, ettei sodassa ollut voittajia, vaan kaikki hävisivät yhdessä. Ylilääkäri Kimmo Lehtimäki on puolestaan kirjoittanut kirjan isosedästään punaisten sotapäälliköstä Verner Lehtimäestä, joka tunsi käyvänsä erityisesti luokkasotaa.

Ei ollut voittajia. Kaikki hävisivät yhdessä.― Kirjalija Maria Syvälä punaisista ja valkoisista

Tampereen tapahtumien lisäksi keskustellaan sisällissodan kohtaloista muualla Suomessa ja julmuuksista kiertävistä tarinoista. Näyttelijä Kirsi-Kaisa Sinisalon isosetä kuoli nälkään vankileirillä Helsingissä. Kulttuuritoimittaja Meri Kailan isoisä oli pappi, Vehkalahden kirkkoherra Gustaf Adolf Taube. Kaila kertoo, että sisällissodassa pappeja kidutettiin, hänen isoisänsä Taube päätyi tapettuna Kouvolan Veripeltoon. Teologian tohtori Ilkka Huhta kuitenkin muistuttaa, että papistoon tämä sota ei kohdistunut, mutta yksikin uhri on liikaa. Huhdan mukaan näitä tarinoita on kuultu usein, mutta Panu Rajala keskeyttää puheen sanoen, ettei kovinkaan usein, vaan hänen mukaansa tämäkin teemailta on punauhrivoittoista.

Emeritusprofessori Esko Salminen kertoo, että hänellä on ollut mahdollisuus tutustua julmuuksista kerättyihin tarinoihin Helsingissä kansanperinteen laitoksella. 1970-luvulla katsottiin, ettei näitä tarinoita voitu julkaista, koska kertomusperinne oli niin raakaa. Tarinat voivat Salmisen mukaan olla liioiteltujakin, ja niiden kertominen jatkaa sodan vaikutuksia sukupolvelta toiselle. Katariina Lillqvist pohtii, että kyseessä on ollut myös symbolien ja merkitysten sota. Mitä merkitsee pappi toiselle puolelle ja mitä punainen kaartilaistyttö toiselle puolelle.

"He eivät tiedä, mitä he tekevät sopii molempiin puoliin varmaan yhtä lailla", sanoo reservin yliluutnantti, rauhanturvaajana Balkanilla ollut Juhana Suoniemi. Hän kommentoi, että kummallakin puolella oli amatöörisotilaita, ei ollut koulutettuja joukkoja, jolloin huhut ja julmuudet eskaloituivat hyvin helposti. Balkan ja sisällissota koskettaa myös koulutuspäällikkö Atanas Aleksovskia, joka pakeni Jugoslavian alueen sisällissotaa Suomeen vuonna 1992. Aleksovski tuntee, että Balkanin sodan kokemukset ovat osa hänen identiteettiään, sisällissotaa ei voi eikä pidäkään unohtaa, mutta täytyy jatkaa eteenpäin.

Studiokeskustelijoiden lisäksi erillisessä insertissä kuultiin Tampereen ilmaisutaidon lukion kakkosluokkalaisia, jotka tekivät havaintoja omien sukujensa vaiheista sisällissodassa. Insertin jälkeen studioon saapuu lukiolainen Taika Vuori keskustelemaan nuorten tietämyksestä sisällisodasta ja sen roolista kouluhistoriassa. Vuoren omassa suvussa oli sekä punaisia että valkoisia ja erityisesti kosketti omanikäisen nuoren tytön kohtalo taisteluissa. Peruskoulussa sisällissotaa käsitellään Taika Vuoren mukaan varsin suppeasti, lukiossakin voisi käsitellä vielä syvällisemmin. Keskusteluun tarttuu kaupunginvaltuutettu Matti Heinivaho, joka lukee ääneen lukion historiankirjaa kyseenalaistaen sen opetuksen.

Eri tulkintojen korostamisesta opetuksessa ja historiankirjoituksessa päästään siirtymään tulkintoihin valkoisen kenraalin Carl Gustaf Mannerheimin roolista sodassa. Mannerheimia on esitetty sekä sankarina että lahtarina. Varsinkin Tampereella, jossa käytiin sisällissodan verinen ratkaisutaistelu, on ollut esillä näkemys Murha-Kustaasta. Ajankohtaisen kakkosen keskustelun aikaan oli vielä hankkeilla Mannerheim-suurelokuva, jota käsikirjoitti teatterinjohtaja ja Mannerheim-asiantuntija Heikki Vihinen. Vihistä tituleerataan jopa Mannerheimin faniksi, itse hän kieltää fanituksen, mutta sanoo arvostavansa marsalkkaa. Vihiseltä kysytään, olisiko Mannerheim voinut estää teloitukset, joissa kuoli tuhansia suomalaisia. Kysymystä jää pohtimaan myös näyttelijä Kirsi-Kaisa Sinisalo. Työssään hän on tulkinnut paljon Väinö Linnan tekstejä, ja on kiertueilla saanut keskustella yleisön kanssa itse esityksistä ja sodan tunnoista. Sinisalo on saanut ristiriitaisten roolihahmojen esittämisen vuoksi osakseen jopa vihaa. Sisällissodan roolihahmosta oli myös tuore kohu. Katariina Lillqvistin animaatio Mannerheimista oli aiheuttanut valtaisan kohinan kevättalvella 2008. Lillqvist piti todella hienona sitä, että animaatio aloitti keskustelun Mannerheimin kuvasta. Hän myös muistutti, että kohu alkoi kuvasta eikä sanasta. Uralin perhonen tuli ensi kerran radiokuunnelmana vuonna 2004, jolloin ei seurannut vielä mitään.

Kaksituntinen keskustelu summataan ajatuksella, että keskusteluun kansa on nyt ainakin valmis!

Katsojat osallistuivat teemailtaan tekstiviesteillä

Yleisö sai osallistua lähetykseen tekstiviestein. Tekstiviestejä tuli noin 1 500, joista vain pieni osa pystyttiin näyttämään itse tv-lähetyksessä. Tekstiviestejä julkaistiin lisäksi verkossa, ja ne ovat edelleen luettavissa Ajankohtaisen kakkosen arkistoiduilla sivuilla.

Näistä tekstiviesteistä näkee vieläkin jonkinlaista kahtijakoa. HERÄTKÄÄ – Ajatelkaa tämän päivän Suomea ja sen parasta.― Ajankohtaisen kakkosen 1918-iltaan lähetetty tekstiviesti
On tärkeää puhua historiasta, sillä mennyt käytös ennakoi tulevaa. Ymmärtämällä erityisesti mitä ja miksi tämä tapahtui, on keskeistä.― Katsojan tekstiviesti

1918-illan keskustelijat

Ajankohtaisen kakkosen 1918-illan suorassa lähetyksessä 15.4.2008 oli keskustelemassa punaisten ja valkoisten jälkeläisiä sekä vuoden 1918 tapahtumien ja seurausten tutkijoita.

Heikki Ylikangas, emeritusprofessori
Esko Salminen, emeritusprofessori
Panu Rajala, kirjailija, kirjallisuudentutkija
Heikki Vihinen, Tampereen Teatterin johtaja
Laura Kolbe, historiantutkija
Matti Heinivaho, kaupunginvaltuutettu, Tampere
Maria Syvälä, toimittaja, kirjailija
Aapo Roselius, historiantutkija
Ilkka Huhta, teologian tohtori
Katariina Lillqvist, elokuvaohjaaja
Kimmo Lehtimäki, ylilääkäri
Meri Kaila, kulttuuritoimittaja
Tapio Kangasniemi, sosiaalipsykologi
Taika Vuori, lukiolainen
Kirsi-Kaisa Sinisalo, näyttelijä
Tuula Wacklin, eläkeläinen
Juhana Suoniemi, piirisihteeri, Vihreät
Atanas Aleksovski, koulutuspäällikkö

Teemaillan juonsivat Salla Paajanen ja Jan Andersson.

Katsojat saivat osallistua lähetykseen tekstiviestein, joita tulikin noin 1500. Lähetyksessä nähtiin pieni osa, mutta tekstiviestejä julkaistiin myös Ylen verkkosivuilla.

Keskustele

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto