Maaliskuun 13. päivänä kuoronjohtaja Väinö Pesola uskoo sosialistisen aatteen voittoon, vaikka sadatteleekin Tiedonantaja-lehden valheita. #musiikinkevät1918
Maaliskuun puolivälissä Helsingin Työväenyhdistyksen kuoronjohtaja ja Työmies-lehden musiikkiarvostelija, säveltäjä Väinö Pesola muisteli päiväkirjassaan sodassa kuolleita Ylioppilaskunnan Laulajia, arvosteli ankarasti Tiedonantaja-lehden valeuutisia, päätti säveltää vallankumousrunoja, hermostui pikkuveljeensä Vilhoon, entiseen kämppäkaveriinsa ja lopuksi myös naisiin.
”Muistomietelmiä, arvosteluja vainajista. Miten porvari suhtautuu Tiedonantolehden sisällykseen. Pilkku toverin muistoon. Lankeemus.
Kuittasin viime kerta kaatuneista tovereista kirjoittaessani heidän muistonsa muutamalla miltei ylimielisellä lauseella. Palaan niihin nyt.
Holger Palmén olikin eri henkilö kuin mitä hänessä kuvailin, mutta Holgeriinkin sopii kuvaus aristokraattisuusruotsalaisuudesta. Heidän sukunimensä suhteen on huomattava, etteivät nämä ole sukuakaan vapaaherralliselle äkäpäälle, suometarlaispoliitikolle. Holger oli ajattelemani lääketieteen kandidaatin serkku, miellyttävä ja hauska seuramiehenä. Hänellä oli erikoisen suuret musikaaliset taipumukset. Hän esiintyi mm. välistä Y.L:n illatsuissa pianistina. Ammattinsa oli liikemiehen.
Ensi basso Kalliala oli kuuluisan natsionalistin Räisälän piispan poikia. Kaksi vanhempaa kaksoisveljestään tekivät jonkun verran ikävän vaikutuksen intohimoisen hyökkäävällä puhetavallaan. He ottivat aikanaan perin pohjin osaa ”Nuijan” vaiheisiin.
Kaatuneen veljen energia purkautui sprettailuun. Hän oli juhlamarsalkan tyyppi. Vartalonsa solakka, pitkä, piirteensä siloisen hengettömät. Puheensa oli huomiota herättäviä. Viime aikoina hän upeili eräänlaisessa ulaanimyssyssä. Aleksilla hänet näki aina. Usein myös neitosten ja tavallisesti hienonnäköisten helsinkiläismamsellien kanssa.
Y.L:n harjoituksissa hän esiintyi suupalttina. Annoin hänelle kerran ankaran letkautuksen, mutta hän kesti sen hyvin, ei ruvennut tervehdyslakkoon, eikä muuhun sopimattomuuteen , jota silloin tällöin on tapahtunut Y.L:n ”sivistyneessä” laulajasankarikarjassa. Siis Kallialassa meni suuri hupi varsinkin naisille ja kelmeille.
Eilisessä lehdessä näin, että jääkäriluutnantti Thauvon on kaatunut Pohjanmaalla. Hän oli aikanaan Y.L:n ensibasso ja ”Pohjan Laulajain” ekonoomi ja perustajasielu. Ankaria taisteluja käytiin siihen aikaan ”Karjalan Laulajain” ja P.L:n välillä. Molemmat lähtivät liikkeelle saman kesänä, miehistä kilpailtiin, matkareiteistä ei tahdottu päästä sovintoon. Parjattiin ja arvosteltiin siinä miehiä ja johtajia puolelta jos toiseltakin.
Ja pääpukari oli Thauvon, rinnallaan vastustaja, meidän tunnetun häikäilemätön Jonkkamme (Kjällström). Tässä ominaisuudessa oli Thauvon aivan meidän Jonkan veroinen. Miltei kammosin Thauvonia, myös hänen perin rajun juopotteleva elämänsä tympäisi minua. Hän kuului tunnettuun sakkiin, jossa irstailija, sodassa kaatunut luutnantti Simola oli pääjehuja. Miellyttävänä puolena Thauvonissa, jonka luvut tietysti jäivät kesken, oli tyypillinen pohjalainen rehtiys ja suoruus. Thauvonkin oli papin poikia. Nyt on vaelluksensa päättynyt ja ehdottomasti oikealla allalla.
Eilinen Tiedonantolehti eli 12 p. maaliskuuta 1918 oli sietämättömän räikeä. Tämän kirjoitelman tarkoitus on muistuttaa tuleville polville: lukekaa ja arvostelkaa, mitä nykyinen vallankumoussenaatti on juljennut kirjoituttaa ja antaa painattaa tänä synkeän vakavana aikana.
Pääkirjoituksen paikalla on sähkösanoma bolshevikien reseptin mukaan ”kaikille” vaikka kuuluisa bolshevikkien fraasi lähti 3:n kertaisena eli kaikille, kaikille, kaikille! Sähkösanoman otsikkona on Saksalaisten joukkojen Suomen alueelle hyökkäystä vastaan. Sähkösanoma sisältää inhoittavia valheita ja vääristelemisiä. Räikein on väite, että entinen senaatti alkoi kansalaissodan. Jokainen tasapuolisesti arvosteleva tietää, että alku lankeaa ainakin yhtä paljon punaisten tiliin.
Sitte puhutaan punaisten ”voitollisesti etenemisestä” ja ”toivomme kansalaissodan pian olevan lopussa”. Minne ne ovat edenneet? Maastahan on tuskin kymmenettä osaa punaisten hallussa! Aivan kirottavalta tuntuu, että he puhuvat eduskunnasta, jonka edustaman vallan juuri he itse ovat väkivalloin kaapanneet ja jota ei nykyään ole olemassakaan punaisen hirmuvallan takia.
Sitte puhutaan Suomen kansan enemmistöstä, vaikka jokainen tietää viime vaalien tulokset. Samalla viitataan Kansalliskokoukseen. Venäjän bolshevikkien menettely on aivan liian räikeä esimerkki valaisemaan tämänkin petokseksi. Sikamaisen valheellisesti kerskutaan myös ylivoimaisesta kansan enemmistöstä. Tämä on niin paksua, ettei jaksa jatkaa.
Eräs kirjoitus kuvaa Hallituksen heikkoutta joukkojensa kurinpitämisessä. Tässä tulee totuus ilmi, vaikka peitetysti. Kerrassaan sopimatonta ilkkumista sisältää kirjoitus ”Kovalle otti”. Haisevaista löyhkää tuoksuu kirjoitus ”Suomen sivistyneistölle”. Sitä ei voi noteerata. Tuoksu läkähdyttää! Paarialuokkalaisiksiko kirjoitus ilmaisee sellaisen sokaistun mielialan, joka uskoo Työväenlehtien katalan valheellisuuden. Sota-uutisia ei yleensä kannata lukea. Oksennuttaa, jos arvostelukykyä, jos vähääkään totuudenrakkautta on ihmisessä.
Martin kuvaukset ovat miltei ainoat luettavat lehdessä. Tylsän pistoksen antaa kirjoitus ”Ent. kuvernööri”. Ja jo ensi sanat tekeleessä ”Kumman on valta” panevat kysymään, miksi painetaan Lapinlahteen kuuluvan kirjoituksia!!
Seuraavalla sivulla on Larssonin ”Vallankumouksellisia omistuksia” hyvä. Venäjän uutisia ei voi lukea niistä tulee likaiseksi ja ”Pikkutiedoissa” on mietelmiä, jotka ovat äärettömän kaukana historiallisista totuuksista, loogillisesta ajatuksen juoksusta ja psykoloogisesta ajattelumaailmasta.
Pitääkö työväestön tällaisen romun joukosta löytää totuuden siemen? Pitääkö sen, joka tunnustaa sosialismin aatteen elinvoimaiseksi ennen pitkää voittoon käyväksi, pitääkö sen voida sulkea silmänsä, voida katsoa yli kaiken valheellisuuden, mataluuden, joka mataluus ainakin tällä hetkellä tuntuu saastansa jättiläisaalloilla peittävän kaiken, mikä aatteessa ennen valolta, hyvältä näytti!
Tänä aamuna olen jonkun aikaa voinut töllistää vain siihen yhteen valoisaan pilkkuun, nimittäin sosialismin oikeutettuihin vaatimuksiin. Tulevaisuuteni taloudellisesti pimeä kuva ja Y.L:n taholta kärsimäni vääryys ja tämän musertamat suunnitelmat ovat tämän aikaansaaneet. Ja vallankumouksellisuus vei päätökseen – käy punaisten kuinka tahansa – ruveta säveltämään Työväenhenkisiä lauluja.
Kopioin heti taskukirjaani tämän päivän Tiedonantolehdestä Kössi Ahmaksen vallankumousrunon tulevaisuudessa sävellettäväksi. Ja alkusoittona tälle suunnalle aloin jo toissa päivänä säveltää yhtä Työväen joulukalenterista löytämääni runoa.
Kun Havia lähti maille, vaati hän leipäkuponkeja koko runsaasti lahjastaan. Nyt loppuivat kuponkini kesken. Käännyin Vilhon puoleen, viittaamalla Havian lauseeseen: olen puhunut Vilholle, että jos tarvitset kuponkeja, saat häneltä lainaksi. Vilho virkkoi: H. ei ole puhunut minulle ”sanaakaan”. Siis selvä valhe!
Vihaan valheellisuutta enemmän kuin mitään muuta rikollista taipumusta. Tiemme eivät satu enää tämän jälkeen yhteen! Pitikö hänenkin aivan viime tingassa paljastaa itä-suomalainen luonteettomuutensa, Havia nimittäin on karjalais-savolainen, kuten nimestäkin voi päättää, vaikka isänsä on joutunut Länsi-Suomeen kansakoulunopettajaksi!!
Eilen kaaduin pahasti tullessani k:lo 8 i.p. skruuvisitsiltä. Jo päivällä mennessäni syömään, näin miten eräs nainen oli mennä selälleen (Länsi) Heikin-Puiston kulmauksessa. Siinä oli hiekoittamaton likaviemärisäiliön kansi.
Samaan sorruin itse illalla. Ja perin selälleni. Tätä säesti kolmen naisen kikatus. Koska naaras voisi ymmärtää tilanteen!! Nousin kiireesti ylös. Kiristin hammasta naurun kuullessani ja tuskasta, sillä oikean käden etusormi vioittui pahoin.
Yöllä se särki, nyt se on ajetuksissa ja perin arka. Soittaa en voi, ehkä se on hyväkin, sillä huomenna menen paikkaustenttiin. Pelkään, että sormeen tulee vettä, sillä sormi on ennenkin vioittunut. Siinä olisi loppu musiseeraukselle. Toivon kuitenkin parasta.
Nykyisen tilan perusteella ei vielä saa korvausta tapaturmavakuutusyhtiöltä, ja paras tietysti olisi, ettei asia niin pitkälle kehittyisi ikään. ”Kullervo” sitä paitsi saboteeraakin. Jo huomispäivä näyttänee, minne kipu kääntyy.”
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 14. maaliskuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia: Väinö Pesola.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
