Maaliskuun 14. päivänä kuoronjohtaja Väinö Pesolasta tuntuu, että taidemusiikkipiirien Säveletär-lehti ei halua hänen kirjoituksiaan. #musiikinkevät1918
Maaliskuun puolivälissä Helsingin Työväenyhdistyksen kuorojen johtaja, Työmies-lehden musiikkiarvostelija, Helsingin yliopistossa opiskeleva filosofian ylioppilas Väinö Pesola jännitti suomen kielen uusintatenttiään. Tentti sujui kuitenkin erinomaisesti.
Pesola pohti päiväkirjassaan mm. millaista olisi elää tulevaisuudessa saksalaisten alaisuudessa ja kuinka suojautua huhuilta.
Pesola kertoi myös keskustelustaan Sävelettären toimittajan, musiikintutkija Armas Otto Väisäsen kanssa. Säveletär oli vuodesta 1906 ilmestynyt taidemusiikin aikakauslehti. Lehti ei ilmestynyt kevättalvella 1918. Sen toinen toimittaja oli musiikintutkija Toivo Haapanen.
”Korjaustentti. Pohjavirta. Suuret jutut. Suhde Sävelettäreen. Porvarimaailman huhut.
Menin tenttiin fyysillisesti kovin huonossa kunnossa. Aino nimittäin tuli luokseni aamupäivällä. Sain päänsäryn, tunsin muistin heikkenemisen ja olin hermostunut. Psyykillisesti olin myös ala-arvoisessa tilassa.
Olin kyllästynyt paikkaus tenttiin varsinkin, kun se olojen takia on sujunut hitaasti ilman keskittymistä ja sen takia on huonosti painunut mieleen. Sitä paitsi tuntui Ojansuu osittaistenkin reppujen antaminen turhalta. Menin kuitenkin ilmoittautumiseni mukaan tenttiin, mutta käyttäydyin tilani mukaisesti kylmästi ”kiusaajaani” kohtaan.
Kysymykset olivat vaikeahkot, analyysi oli erään laudatur arvosanan suorittaneen koepapereista, vaikka minä suoritan vasta ”cum laude”. Kävin hermostuneena työhön. Pari paikkaa oli alussa epäselvää, ne kirkastuivat, vaikka epävarmasti: Tunne oli sama kuin koko ajan olisi istunut piinapenkissä.
Ojansuu lupasi lähteä pois ja jättää minut yksin. Pyysi tulemaan seuraavana päivänä k:lo 12. Mutta hänen vielä istuessaan samassa huoneessa kimpaannuin. Käytin mahdollisimman lyhyttä kieltä, vastasin terävällä nopeudella. Kunnollisesti läpi lukematta ja tuskastuneena vein hänelle paperin ja lähdin syömään.
Ojansuu hämmästyi nopeata lähtöäni – olin istunut runsaan puolen tuntia. Hän kysyi, miksi? Sanoin lähteväni syömään. Kohteliaana miehenä hän sanoi, olisihan sopinut tulla esimerkiksi huomenna, jos Teillä olisi ollut parempi aika! Sitä paitsi päätäni särkee, tokaisin ja lähdin.
Mennessäni olin kiukkuisen pessimistinen. Tuliko kolmannet häpeälliset reput! Siltä tuntui.
Lähdin aikaani kuluttamaan ½ 9:n asti laulajattarien Beatrice H:n ja Naelma N:n luo. Luonansa olivat myös maalari T.felt ja kuvanveistäjä G-d. Seura oli iloista.
Aika kului huomaamatta määrättyyn hetkeen, jolloin sain tietää tuloksen. Se oli loistava. Ei yhtään virhettä pessimistisyydestäni huolimatta!
Tämä oli myös näpsäys O:lle, jolla näytti olleen taipumus kiusata musiikkimiestä. Nyt pääsen siis lopullisesti oman alani lukuihin.
Olkoon kiitos Korkeimmalle, että tähän asti olen, vaikka kiusaantuneena jaksanut. Valoisampi elämä alkaa nyt huolimatta ulkoisesta kurjuudesta!
Pohjavirtana ajan aaltoiluja seuratessani kulkee voimakas sympatia työväenliikkeen puolesta. Jos lahtarienkin raakuudet ovat tosia, ei voi punakaartia erikoisesti syyttää hillittömyydestä.
Saksan apu tuntuu raskaalta. Orjuutus on lähellä. Suomen ruotsalainen kermalisto saisi germanismin tyypillisissä edustajissa vankan selkänojan. Alkaisi taistelu myös virkamiesruotsalaisuutta vastaan.
Me turkulaiset saisimme heti Turkuun ruotsalaistuttamisahjon eli ruotsalaisen akatemian jo orastavaa suomalaisuutta kukistamaan. Jos oli ryssä vaivalainen, samaa on saksalainenkin, joskin keventäviä asianhaaroja löytyy, kuten esim. se, että hallitsija tulisi olemaan sivistysvaltio ja että Saksan etäinen asema meistä ei sallisi sen ohjia kovin läheltä tiukalle kiristää.
Tapasin tässä eräänä päivänä Murren eli Muroman. Jos sillä on iso ja komea ulkomuoto niin ovat jututkin.
Viime kerralla kerskui pian tekevänsä ihmeitä jollain suurilla sävelteoksilla muka. Ihmeet ovat jääneet. Uhkasi myös heti sodan loputtua mennä Saksaan oopperakapellimestariksi: ”Kuka näin pienissä oloissa!”
Nyt hän kerskui kääntävänsä vain oopperoita, ei pienempiä, kun puhuin hänelle Snöfridin suomentamisesta. Ja sama ylvästelevä tyyli jutuissa on Murrella aina edessä, mitä sitten takana?
Ainakin veljensä, perin sympaattinen pappi Urho M. kertoi veljensä olevan kovin tyytymätön musiikkialaan ja aikovan diplomaattiuralle! Tuumisko hän siihen riittävän vain upseerin ryhdin, aristokraattisen naaman, ylpeän katseen tasaisen jakauksen korkeat kaulukset ja hyvin taitetut kädet???!
Tavatessani Väisäsen eräänä päivänä tarjosin hänelle Sävelettäreen kirjoitusta muokkaustyönä analyysistäni tässä päiväkirjassa. Hän suhtautui ehdotukseeni viileästi: Kuinka kauan tarjoan – paremmin – tungen apuani. Ovathan he jo usein ilmaisseet suhteensa minuun, hehän pitävät kynäni tuotteita verrattain tarpeettomina.
Kuvaava on myös heidän Väisäsen ja Haapasen suhde ja minun suhteeni entiseen Sävelettäreen. He hommasivat itselleen heti 400 mk:n kuukausipalkan.
Minä kirjoitin viime vuoden lehteen vain 10 kirjoitusta. Korvaukseksi riitti tilausmaksujeni kuittautuminen. Summa oli vain 125 mk eli koko vuonna tehdyn työn korvaus. Otin asian harrastuksen kannalta, luulin lehteä köyhäksi. Intressini palkaksi saan syrjäyttämistä, ehkä hymyilyä.
Mutta en vielä, Äiti, usko että itsekkäät mahdit tässä maailmassa voittavat. Itsekkyyden tulostahan yksinomaan on nykyinen tila. Ja ollaankohan ihannetilassa!
Porvarien huhuherkkyys on inhottavaa. Olen päättäväisesti voinut pysyä erilläni pahimmasta pesästä Ylioppilastalolta enkä muualtakaan tulleihin ole kallistanut korvaani.
Nyt olen kuitenkin pari kertaa tullut petetyksi. Pari kansakoulunopettajaa kertoi eräänä päivänä, että op. B oli eräästä venäläiseltä upseerilta saanut tiedon, jonka mukaan saksalaiset olivat valloittaneet Turun. Muut kertoivat vain maihinnoususta Naantalissa, Kuusistossa ym. Sen tapaisia olivat kertomukset, joitten mukaan Ahon poika oli ilmoittanut Ahvenanmaalla olevan 40000 saksalaista! Kaikki on hölynpölyä!
Narrin asemaan jouduin Mikko E:n surmaamistarussa. Parilta taholta kerrottiin varmasti, että E. on tapettu. Kirjoitin muistikirjaani lehtisiä, ilmoitin Turkuun. Juuri äsken näin siskonsa ilman suruharsoa. Mikko siis elää. Kirjoitin heti kortin Turkuun.
Ja tässä nidoksessa todistavat kolmen poisleikatun lehden tyngät porvariston ja minun lapsellisuuttamme. Piru porvarit periköön! Kunpa saisi, voisi elää vain erakkona! Mutta tauti on kovin tarttuva. Mutta tarttumavaara ainakin yksityisissä tapauksissa täytyy saada tapetuksi.
Äsken tiesi Tandefelt, että tänne on Pietarista tullut 700 aseistettua anarkistia. Ateneumiin ynnä muualle on punakaarti sijoittanut kuularuiskuja. Yöllä odotetaan pogromeja. No niin, kuka elää, se näkee!!”
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 16. maaliskuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia: Väinö Pesola.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
