Hyppää pääsisältöön

Ole armollisempi ja opettele sanomaan ei!

Kaksi tietokoneruutua ja näppäimistö
Kaksi tietokoneruutua ja näppäimistö Kuva: Markus Spiske Yle Puhe,Tiina Lundbergin huoltamo

Töissä on kiire, kotona on kiire, autossa on kiire, punttisalilla on vähän kiire ja pulkkamäestäkin on kiire kotiin syömään. Kiireestä on muodostunut asenne, joka painaa päälle, vaikka aina ei edes olisi kiire.

- Kiire tulee siitä, että emme pohti oman elämän arvoja ja päämääriä, jolloin arki on tulipalojen sammuttelua, pohtii työyhteisövalmentaja Henri Karjula.

Samoilla linjoilla on myös yrityscoach ja henkinen valmentaja Christina Forsell - hän kehoittaa tunnistamaan vaatimukset, joita asetetaan omalle itselle:

- Kannattaa miettiä, mitkä vaatimukset ovat kohtuullisia ja mitkä sellaisia, joista voi luopua, tai jotka voi korvata. Tärkeää on myös pohtia muiden asettamia vaatimuksia, jotka tuovan kiireen tuntua ja uskaltaa keskustella niistä.

Joskus kasin suoritus riittää― työyhteisövalmentaja Henri Karjula

Rentoudella eroon kiireestä

- En elä tip-top-elämää, toteaa monitoiminainen, Project mama -blogin Katja Lahti, joka päivittää blogiaan leipätyön ohella, roudaa lapsiaan ja kirjoittaa kirjoja. Katjan ruuhkavuodet eivät tunnu enää musertavilta, mutta hän tunnistaa arkisen kiireen ja siihen liittyvän stressin. Omassa arjessaan hän satsaa rentouteen:

- Pidän kiinni siitä, ettei pään sisälle pääse pesiytymään kiire-asenne ja ettei oma ajoittainen kiire siirry lapsiin - heillä on kuitenkin oikeus rauhaan, pohtii Katja Lahti.

Kasvatustieteen professori, aivotutkija Minna Huotilainen muistuttaa, että me suomalaiset perinteisesti osaamme rauhoittumisen keinot - meillä on sauna ja metsä ja lenkillekin saa lähteä ihan yksin, mutta rauhoittuminen pitäisi tuoda arkeen:

- Katso ihan tavallisena torstaina, että mahtuuko sinne "laiturinnokka-hetkiä" vai oliko koko päivä täynnä kiireistä toimintaa.

Ja opettele edes yksi taito, jolla saat rentoutettua itsesi stressitilanteessa.

- Se voi olla vaikka pitkä sisään- ja uloshengitys tai aistiharjoitus: hiero sormenpäitä yhteen ja keskity hetkeen, vinkkaa Christina Forsell.

Tiina Lundbergin huoltamo

Liiku, syö hyvin, nuku hyvin ja elä omien arvojen mukaista elämää. Pidä huolta ihmissuhteista ja muista että useimpien onnellisten parisuhteiden taustalla on toimivaa seksiä. Tällä reseptillä meille luvataan pitkää, onnellista ja hyvinvoivaa elämää. Joogaa, akrobatiaa, salitreeniä, mindfullnessia, raakaruokaa tai vähähiílarista ruokavaliota sekä metsän ja musiikin positiivisia vaikutuksia.

Tiesitkö että aivot ja suolisto toimivat yhdessä? Tai sen että pitkän matkan juoksu kehittää aivoja? Ja metsässä samoilu vähentää stressitasoja - sama efekti voi olla myös käsitöillä.

Tiina Lundberg esittelee ja tutkii tarinoita, näkökulmia ja vaihtoehtoja hyvinvointiin joka toinen torstai klo 15.02 Yle Puheessa.

Tiina Lundbergin huoltamo Yle Areenassa

  • Korjaus: Aamu TV:n Jälkiviisaat Yle Puheessa

    Korjaus Aamu TV:n Jälkiviisaisiin

    Yle Puheessa uusittiin perjantain 9.8. Aamu TV:n Jälkiviisaat -osio. Kyseisessä keskustelussa vieraana ollut toimittaja Anu Partanen kertoi perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-Ahon olleen norjalaisen massamurhaaja Anders Breivikin esikuva. Partanen on myöhemmin viestipalvelu Twitterissä pahoitellut keskustelussa käyttämäänsä sanavalintaa.

  • Yle Puheen Tarinoiden Kesä - seikkailua, saunomista ja fanittamista

    Yle Puheen kesässä seikkaillaan, saunotaan ja fanitetaan.

    Kesä on täällä, ja niin on myös Yle Puheen ainutlaatuiset kesäohjelmat. Puheen kesä on omistettu tarinoille. Tarinoita kuullaan kesäilmiöistä, faniudesta, saunomisesta, seikkailuista, Itämerestä ja bändielämästä. Kesäohjelmistoon sukelletaan heti juhannuksen jälkeen.

  • Äänestä! Kirja vs. Leffa: Papillon

    Kirja vs. Leffa: Papillon, kirja vai leffa?

    Jarmo Laitanevan toimittamassa Kirja vs. Leffa -ohjelmasarjassa sukelletaan maailman kuuluisimman vankilaolojen ja -pakojen kuvaukseen, kun käsittelyssä on Papillon. Vanki nimeltä Papillon on Henri Charrièren omaelämäkerrallinen romaani vuodelta 1969. Kolme vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen Franklin J. Schaffner ohjasi kirjasta elokuvan, jonka päärooleissa esiintyvät Steve McQueen ja Dustin Hoffman. Anna äänesi, kumpi on parempi - kirja vai leffa?