Hyppää pääsisältöön

Pum, tsäk ja wuuh – Suistamon sähkön soundimaailmasta

Eero Grundström esiintyy Suistamon sähkön konsertissa Etnogaalassa marraskuussa 2017
Eero Grundström Suistamon sähkön konsertissa Etnogaalassa 2017 Eero Grundström esiintyy Suistamon sähkön konsertissa Etnogaalassa marraskuussa 2017 Kuva: Yle Yle Live,Eero Grundström,suistamon sähkö

Eero Grundström konemusisoi ”kansanelektroa” soittavassa Suistamon sähkössä. Soundinsa hän kokoaa rajantakaisessa Karjalassa tehtyjen kenttämatkojen, arkistoäänitteiden rahinan ja sattumanvaraisuuden yhteistyönä.

”Sähkö sopii oikein mainiosti kansanmusiikkiin. Se ei mielestäni ole formaattina sen epäluontevampi kuin vaikkapa pelimanniyhtyekään, joka keksittiin varsinaisen historiallisen kansanmusiikin kukoistuskauden jälkeen. Tuolloin esiteltiin konsepti, että kansanmusiikissa voi myös olla sointuja ja bassolinjoja – arkistoäänitteet kun ovat lähinnä yksiäänisiä ja säestyksettömiä esityksiä. Miksei tätä samaa voisi toteuttaa sähkösoittimilla?” pohtii kansanmuusikko, harmooninsoittaja, huuliharpisti ja konemusisoija Eero Grundström.

Suistamon sähkö -yhtye: Eero Grundström, Reetta-Kaisa Iles, Tuomas Juntunen, Anne-Mari Kivimäki
Suistamon sähkö: Eero Grundström, Reetta-Kaisa Iles, Tuomas Juntunen, Anne-Mari Kivimäki Suistamon sähkö -yhtye: Eero Grundström, Reetta-Kaisa Iles, Tuomas Juntunen, Anne-Mari Kivimäki Kuva: Inka Ylihärsilä Yle Live,suistamon sähkö

Suistamon sähkössä emme yritä kuulostaa kansanmusiikilta, vaan lähdemme ikään kuin popmusiikin näkökulmasta. Mutta koska olemme kansanmuusikoita, sen elementit ovat luontevasti koko ajan läsnä ja olemassa”, kertoo Eero Grundström karjalaista tanssimusiikkia soittavasta Suistamon Sähköstä. Yhtye pohjaa haitaristi Anne-Mari Kivimäen neuvostoliittolaisen Notka-leluhaitarin soundiin ja Grundströmin moni-ilmeiseen konemusisointiin. Lauluvoima tulee Reetta-Kaisa Ilesilta ja Tuomas Juntuselta, jotka toimivat myös yhtyeen esitanssijoina. Bändi syntyi osana Kivimäen taiteellista tohtorintutkintoa, joka käsitteli monitaiteellisin keinoin ”Suistamo-laboratoriossa” rajantakaista Karjalaa ja suistamolaissyntyistä haitaristia, tarinankertojaa ja perinteensäilyttäjää Ilja Kotikalliota.

Autenttinen soundi

Basso- ja rumpuiskujen, joita Grundström kutsuu nimillä ”pum ja tsäk”, lisäksi biitit koostuvat myös monenlaisista muista äänielementeistä, joista osa voi olla soinnullisia, osa hälyääniä ja jotkut tunnelmaa määritteleviä tai lisääviä tekijöitä.

Grundströmin erikoisuus on koostaa biitit osin rajantakaisessa Karjalassa tehtyjen kenttä-äänitysten pohjalta. Näitä on läsnä varsinkin yhtyeen ensimmäisen levyn kappaleissa, osin taustaan piilotettuina. ”Vaikkapa bassossa jotkut iskut voivat olla sitä murinaa, rutinaa ja kolinaa, joka tulee kun ajetetaan täydellä autolla Karjalan kuoppaisia teitä ja tulee oikein makoisat nimismiehen kiharat niin, että koko auto tärisee.”

Bassoiskuissa voi olla auton rutinaa Karjalan kuoppaisilta teiltä

Suistamon sähkön tunnuskappaleessa kuullaan Ignoilan vesivoimalaitoksen turbiinivesimyllyjen komeata jyrinää. Samat Valmetin koneet jauhoivat sähköä niin Suomen aikana kuin edelleen ja ystävällinen henkilökunta päästi äänittäjän sisään. Nyt koneet jyrisevät taustalla kun kappaleessa lauletaan ”Suistamon pitäjän myllyt jauhoi Suistamon sähkön”.

Kotiin-kappaleessa puolestaan on hiljaisemmassa väliosassa mukana suon mossahduksia ja hyttysten ininää. ”Tallasin suota Kollaalla joenvarrella niillä samoilla paikoilla, joilla paljon verta vuodatettiin toisen maailmansodan aikana. En äänitysvaiheessa tietenkään tajunnut, että tulen käyttämään sitä verenseisautusloitsutekstin sisältävässä laulussa, joka tavallaan kertoo myös pakolaisuudesta. Mutta näin äänitteet löytävät oikeat paikkansa” , kertoo Grundström.

Satunnaisuus luo leikkiä

”Konemusiikissa tärkeää minulle on, että sovitus on koko ajan ikään kuin liikkeessä ja äänimaisemat vaihtuvat. Suistamon Sähkössä se on mahdollista, koska Anne-Mari Kivimäen haitari on yhtyeen soundin sydän. Sen taustalla voi sitten tehdä aika villejä juttuja, rikkonaisia ja äkkinäisiä sointivärivaihteluita, ja silti ne uppoavat kokonaisuuteen luontevasti.”

Tärkeää hänelle on myös satunnaisuus. ”Pidän siitä, että on joitakin hallittuja asioita, mutta myös että koneen sisin pääsee myös sanomaan sanottavansa. Suistamon Sähkössä satunnaisuuden elementti tulee lähinnä siitä, että valitsen jonkun soundin käytettäväksi sen sisällön perusteella – esimerkiksi Roikonkoski-kappaleessa soivat juuri siellä samaisella koskella äänittämäni vedenloiskeet. Kun valitsee sisällön pohjalta soundimateriaalin, täytyy elää sen kanssa ja sen ehdoilla, ja sitten se toisinaan yllättäväkin materiaalivalinta johtaa eteenpäin uuteen suuntaan.”

Grundström tekee joskus leikkauksia äänimateriaaliin myös niin, ettei päätä niitä itse, vaan antaa koneen päättää vaikkapa tahtimäärän hänen puolestaan.

”Leikkaus voi tulla ihan järjettömään kohtaan, mutta silloin edessäni on materiaalia koneen valitsemassa järjestyksessä, jolla alan leikkiä. Siinä on samaa kuin improvisaatiossa, jossa täytyy käyttää sitä materiaalia, joka sattuu sillä hetkellä tulemaan. Tämä satunnaisuus myös ratkaisee sen ongelman, joka konemuusikolla on nykyään: äänenkäsittelyohjelmat ja internet ovat soundikirjastoja pullollaan ja pelkästään niiden selaamisen voi käyttää koko työpäivän eikä saa mitään konkreettista aikaiseksi. Se, että valinta on osittain jo tehty ja sillä mennään, helpottaa työtäni. Katson toki jälkeenpäin, että tarvitseeko kokonaisuus jotakin muuta ja muokkaan soundeja siihen muotoon, että niistä tulee napakkaa ja tanssittavaa musiikkia.”

Satunnaisuus ratkaisee konemuusikon ongelman: soundikirjastoja voi selata koko työpäivän, mutta kun valinta on tehty, sillä mennään

Kenttä-äänitysten ohella Grundström käyttää myös aiemmin äänittämiään soundeja, äänikirjastojen antia sekä rumpukoneita, syntetisaattoreita ja ”muita sähköisiä vempaimia” peratakseen soundeista juuri sopivia kuhunkin tarkoitukseen.

Materiaalia koostuu myös Ilja Kotikallion arkistoäänitteistä, joista Grundström toisinaan käyttää vain taustalla olevaa rutinaa ja arkistonauhan säksätystä. Kotikallio on äänitteden kautta mukana etenkin Kivimäen Aikapyörä-levyllä, mutta Suistamon Sähkössäkin Kotikallio pääsi räppäämään Svadpoi-kappaleeseen, kun Grundström vähän editoi Kotikallion puhetta rytmisempään muotoon. Tämän haitari soi myös Suistamon soitto -kappaleen väliosassa, jossa ”M.A.Nummisen hengessä laulamme myös Suistamon kyläluettelon läpi”, kertoo Grundström.

Eero Grundström pyöräilee
Eero Grundström pyörän selässä Eero Grundström pyöräilee Kuva: Suistamon sähkö Eero Grundström,Yle Live,suistamon sähkö

Korvakarkkeja ja jumputusta

Kaikkia ääniä ei ole tarkoituskaan tunnistaa, mutta niiden konteksti tuo musiikkiin mukavaa lisää. Etenkin keikoilla soundit voivat yleisöltä mennä ohitse, kun tarkoitus on keskittyä ennen muuta joraamiseen.

”Levyä kuunnellessa ne ehkä erottuvat vähän paremmin. Osan voi suorastaan tunnistaa ja ne aiheuttavat kenties jonkin tunnereaktion tai assosiaation. Tai ne voivat olla myös vain sellaista miellyttävää korvakarkkia - konemusiikissa kun on tärkeää, että staattisen jumputuksen ohella tulee pieniä ärsykkeitä, uusia tapahtumia. Uskon myös alitajuiseen vaikuttamiseen eli vaikkei kuulija tiedä, mistä soundi on peräisin, se aiheuttaa kuitenkin jonkin reaktion. Kaikkia elementtejä ei tarvitse musiikissa erottaa, vaan ne yhdessä luovat sen halutun sointivärin.”

Grundströmin työskentely vaikuttaakin siltä, kuin hän soittaisi äänten sinfoniaorkesteria. Sovitustekniikatkin ovat samoja. ”Klangfarbenmelodie eli sointivärimelodia on termi orkesterimusiikin maailmasta ja tarkoittaa sitä, että melodia alkaa yhdellä soundilla, jatkuu toisella soittimella, vielä kolmannella ja ikään kuin hyppii läpi orkesterin. Samaa teen konemusiikissa. Itselläni on klassisen musiikin taustaa lapsuudesta ja itse asiassa ensimmäiset elektronisen musiikin kuuntelukokemukseni eivät suinkaan ole suurelle yleisölle tutumpaa Jean-Michel Jarrea, vaan Isao Tomitan sovituksia modulaarisynterisaattorille Debussyn ja Musorgskin teoksista. Musiikkitiedon tunneilla kuuntelimme Karlheinz Stockhausenin teosta Gesang der Jünglinge, jossa pojan laulua oli käsitelty ja yhdistetty synteettiseen materiaaliin. Muistan, että se oli samaan aikaan kummallista ja jotenkin hienoa.”

Ääntä pilkkomaan

Grundström muokkaa ääntä ja äänten massaa lukemattomia kertoja ennen kuin kappaleen kanssa pääsee keikalle.

Ensin hän leikkaa äänitettä, oli se sitten kymmenen sekunnin tai minuutin mittainen, tai antaa tietokoneohjelman etsiä materiaalista selkeimmät alukkeet, joista muokata pieniä pätkiä, jotka soveltuvat elektronisen musiikin käyttöön. Nämä sämplet ohjataan midikoskettimiston yhdelle näppäimelle. Tätä koskettimistoa käyttämällä hän voi soittaa ja äänittää haluamansa rytmit tai äänimatot, joita vielä voi uudestaan muokata sen mukaan, tarvitseeko kappale vaikkapa tasaista ääntä vai pehmeällä alukkeella kasvavaa ”wuuh”-soundia.

Kappaleen tekovaiheessa ääniä voi olla valtavan paljon eri lähteistä, ne voivat vuorotella ja olla eri mittaisia. Grundström ohjelmoi tämän kaiken ja käsittelee näitä äänten kokonaisuuksia musiikinkäsittelyohjelmassaan. Hän voi yhdistellä niitä soimaan peräkkäin tai samanaikaisesti, ja soitella niitä haluamallaan tavalla kappaleen tempoon samalla kun äänitys pörrää. Tämänkin jälkeen soundeja voi vielä korjata ja muuttaa.

”Tässä vaiheessa yleensä muutan miksausta; miten kovaa mikäkin ääni tulee ja mistä suunnasta. Mietin paljon myös taajuusasioita: joistakin äänimateriaaleista käytän vaikkapa vain pelkän matalan osan, jolloin korostan niitä taajuuksia ja heitän muut menemään tarpeettomina.”

Tämän kaiken työn jälkeen hänellä on monta ääniraitaa, joita hän yhdistelee toistuviksi luupeiksi, jotka voivat olla eri pituisia kokonaisuuksia. Keikalla hän soittaa näitä luuppeja joko samassa rakenteessa, jossa kappaleet kulkevat levyllä, tai niitä voi myös tilanteen mukaan venyttää tai uudelleenmiksata livenä.

”Basso- ja rumpukanava saattaa koostua vaikkapa neljästä erilaisesta bassoelementistä ja rummut kymmenestä erilaisesta rytmielementistä. Koska keikalla ei ole käytännöllistä käyttää neljääkymmentä kanavaa, olen yhdistellyt haluamani äänet seitsemäksi eri kanavaksi, joita voin livenä soittaa haluamallani tavalla, tunnelmoida ja jopa improvisoida, jos tilanne sen sallii. Teen Suistamon sähkössä siis enemmän kuin DJ, mutta vähemmän kuin sellainen konemuusikko, joka oikeasti luo kaiken yleisön edessä – kaikkea ei ehdi, kun keikalla pitää myös esimerkiksi laulaa kappaleissa mukana! Keikoilla loppusilauksen tekee Suistamon Sähkön miksaaja Pauliina Saarman. Lopputulos syntyy siis kaikesta tästä taustatyöstä äänten parissa, minun konemusisoinnistani live-tilanteessa ja Pauliinan miksauksesta”, summaa Grundström.

Lisää Sähköä luvassa

Suistamon Sähköltä ilmestyy keväällä musiikkivideo, kesällä pari singleä ja syksyllä uusi levy. Karjala-aihe on edelleen vahvana teemana, vaikka materiaalia ei oteta pelkästään historiasta ja arkistoista. ”Uudella levyllä tekstejä saattaa olla vähän jopa omasta elämästä”, lupaa Grundström, joka osallistui jo ensimmäisenkin levyn kirjoittajakaartiin. Tulevalle levylle koko nelikko on tuottanut tekstiä aina riimillisiä räptekstejä myöten. Yleensä haitaristi Anne-Mari Kivimäki tuo riffejä ja ideoita ja Grundströmin biitit syntyvät samaan aikaan, vaikkapa vain rytmi-ideaa esitellen beatboxaamaamalla. ”Kappaleet syntyvät niin, että Anne-Mari tekee suurimman osan riffeistä, kertosäkeistä ja koukuista, sillä hänellä on hyvä melodiapää. Minä teen säkeistöjä, tekstin rytmittämistä ja sitten jossain vaiheessa koko porukalla katsomme kokonaisuutta. Itse hion äänellisiä yksityiskohtia moneen otteeseen. Yleensä vaikkapa räp-musiikissa biitti tulee aina ensin ja sen päälle tehdään riimejä ja kertosäkeitä, mutta meillä melodia ja rytmiikka syntyvät yhtä aikaa, tai jopa niin, että haitari tulee ensimmäisenä. Siinä kohtaa se kansanmuusikkous tulee jälleen esille!”

  • U2, The Clash ja Sting – Ruisrockista on tullut monelle osa oman elämän soundtrackiä

    Ruisrock – 50 kesää meren rannalla -dokumentti Areenassa.

    Kesästä 1970 asti järjestetyllä Ruisrockilla on pitkä ja värikäs historia. Viiden vuosikymmenenkin jälkeen siitä on muodostunut tapahtuma, johon sekä yleisö että artistit palaavat mielellään aina uudelleen. Ruisrock - 50 kesää meren rannalla on uusi Ylen dokumentti, joka kertaa festivaalin historiaa ja antaa äänen myös viidelle artisti-kertojalle, jotka tuovat dokumenttiin omat Ruisrock-kokemuksensa.

  • Gustav Mahlerin sinfoniasarja soi Yle Teemalla läpi kesän

    RSO ja yhdeksän sinfoniaa + yksi keskeneräinen.

    Radion sinfoniaorkesteri on esittänyt kaikki Gustav Mahlerin kymmenen sinfoniaa juuri päättyvällä kaudella 2018–2019. Teema lähettää kaikki Mahler x 10 -sarjan konserttitallenteet sunnuntai-iltapäivisin 9.6.–11.8.2019. Jokaisen konsertin aluksi Hannu Lintu esittelee soitettavan teoksen.

Yle Teema