Toimittaja, kirjailija ja yrittäjä Ronja Salmen suurin unelma toteutuu pian, kun Ylellä alkaa hänen omaa nimeään kantava tv-ohjelma. Ohjelmaa tehdessään Salmi mietti paljon muun muassa omaa riittämättömyyden tunnettaan ja sitä, kannattaako onnea tavoitella.
Ronja Salmi on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt jo paljon. Hän on juontanut tv-ohjelmia lukiolaisesta saakka, kirjoittanut tv-sarjoja, somedraaman ja kirjoja.
Tänä vuonna hänet valittiin kaikkien aikojen nuorimmaksi Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtajaksi.
Silti, tai ehkä juuri siksi, hän kokee jatkuvasti riittämättömyyden tunnetta monista asioista. Kuten esimiehenä olemisesta.
Hänellä on omassa viestintäalan yrityksessään kaksi työntekijää, joille pitäisi ehtiä muiden töiden ohella olemaan hyvä esimies.
– En ajattele sitä, miten saisin ihmisistä tehot irti vaan sitä, miten osaan tarjota heille sellaista työtä, mistä he motivoituvat. Tehokkuus ja kellokortin vahtiminen ei ole järkevää ajankäyttöä enkä usko sellaiseen työtapaan. Kiinnitän huomiota siihen miten työntekijät viihtyvät, koska kun he viihtyvät, he tekevät työnsä hyvin.
Kiinnitän huomiota siihen miten työntekijät viihtyvät, koska kun he viihtyvät, he tekevät työnsä hyvin.
Yrittäjänä Salmi joutuu jatkuvasti tarkkailemaan myös itseään ja huolehtimaan siitä, että ei pala loppuun. Hänellä on ollut burnoutin oireita ja on oppinut tunnistamaan ne itsessään.
– Ensimmäinen varoitusmerkki on aina se, että mikään ei kiinnosta. Silloin täytyy pitää vapaailta tai lähteä reissuun.
Kaikissa tilanteissa ajaudun miettimään miten voisin olla tässä parempi.
Uutta tv-ohjelmaansa Mitä mietit, Ronja Salmi? huomasi, että nuorilla on paljon suorituspaineita. Salmi tunnistaa tehokkuusvaatimukset myös itsessään.
– Kun kokeilin ohjelmaa tehdessäni mindfulnessia pohdin heti miten voisin hengittää paremmin, vaikka tarkoitus oli vain hengittää. Olen niin ajautunut tehokkuuskelaan, että kaikissa tilanteissa ajaudun miettimään miten voisin olla tässä parempi.
Salmi pohti ohjelmaa tehdessään paljon myös sitä, kannattaako onnellisuutta tavoitella.
– Se ei ole niin yksinkertaisesti ja helposti saavutettavissa kuin mainoksissa tai hyvinvointipuheessa esitetään. En ole ihan varma onko ihmistä tehty jatkuvaan tyytyväisyyteen.
Omassa arjessa Salmen tekevät onnelliseksi pienet asiat, kuten sunnuntaina lehden lukeminen, perhe ja läheiset.
Hän uskoo, että jos haluaa onnelliseksi ja tyytyväiseksi, pitää treenata aivoja. Sen sijaan että etsii vaaran paikkoja, opettelee katsomaan hyviä asioita.
Tietty tyytymättömyys kuuluu Salmen mukaan ihmisen perusluonteeseen ja ajaa myös kehittymään.
– Kunnianhimoinen ihminen ei varmasti koskaan ole täysin tyytyväinen. Mutta minua ajaa silti eniten eteenpäin uteliaisuus.
Katso Ronja Salmen koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa:
Lisää ohjelmasta
- Suosikkijuontaja Ella Kanninen tekee paluun Mikko Kekäläisen rinnalle Puoli seitsemän -ohjelmaan
- Puoli seitsemän uudistuu – Mikko Kekäläinen saa uuden juontajaparin marraskuussa
- Sukupuolensa korjannut entinen oppilas havahdutti kirjailija Tommi Kinnusen – osaako hän opettajana tukea kaikkia oppilaita