François Truffaut haastatteli ihailemaansa Alfred Hitchcockia viikon ajan vuonna 1962.
Teeman elokuvafestivaalin dokumenttielokuva tuosta kohtaamisesta on filmihullujen unelma.
Teeman elokuvafestivaalilla nähdään dokumenttielokuva nimeltä 78/52 – Psykon salaisuudet, jossa tutkitaan puolentoista tunnin ajan suurennuslasin ja sekuntikellon kanssa Alfred Hitchcockin pitkän uran kuuluisinta kolmeminuuttista, Psykon suihkukohtausta, jossa Janet Leigh surmataan täysin yllättäen.
Festivaalin toinen Hitchcock-elokuva sen sijaan piirtää suurempaa kuvaa.
Hitchcock/Truffaut perustuu kuuluisaan haastatteluun, jossa nuori François Truffaut puhutti itseään kaksi kertaa vanhempaa mestaria. Truffaut'n näistä keskusteluista toimittama, vuonna 1966 ilmestynyt, runsain esimerkein kuvitettu teos on cinefiilisen kirjallisuuden huikea klassikko.
Kent Jonesin ohjaamassa dokumenttielokuvassa kuullaan näytteitä Hitchcockin ja Truffaut'n keskustelunauhoista, ja haastattelun merkitystä kommentoivat maailmnakuulut elokuvantekijät kuten Martin Scorsese, Wes Anderson, David Fincher ja Olivier Assayas.
Ranskalaisten tapa nähdä neroutta triviaaleina viihdyttäjinä pidetyissä angloamerikkalaisissa elokuvantekijöissä on jonkinlaisen vitsailun aihe; myös dokumentissa Hitchcock/Truffaut nousee esiin Jerry Lewisin nimi. Truffaut korotti Hitchcockin jännitysviihteen tekijästä varteenotettavaksi taiteilijaksi, väitetään.
Truffaut ei suinkaan vetänyt Hitchcockin neroutta hihastaan. Alfred Hitchcock oli hankkinut ainutlaatuisen laajan ja syvällisen käsityksen elokuvan ominaislaadusta ja soveltanut sitä käytäntöön vuosikymmenten ajan. Hänen menestyksensä ei ollut sattumaa. Hitchcock oli nimenomaan ajatellut elokuvan tekemistä, ja se näkyy hänen keskustelussaan Truffaut'n kanssa.
Dokumenttielokuvassa korostuu Hitchcockin uran pituus, eikä vähiten se, että hän oli saanut oppinsa mykkäfilmin aikana. Hitchcock itse sanoo sen suoneen hänelle "salaista tietoa", jota myöhemmillä polvilla yksinkertaisesti ei ole. Kun Hitchcock sanoo, että äänielokuvan annettiin jyrätä mykkäfilmit tieltään turhan nopeasti, eikö siinä puhu rakkaus puhtaan kuvakerronnan taitoon? Pelkkää rahaa ajatteleva markkinamies – ja Hitchcock kyllä osasi rahastaa miljoonia – ei kai haikailisi niin.
Hitchcock on mummo, joka yrittää hillitä avuliaita näyttelijöitä näiden vetäessä elokuvaa väärään suuntaan.
Ilmiselvästi Hitchcockia kiinnostivat eniten yleisön mielenkiinnon vangitseminen ja elokuvakerronnan perimmäinen luonne. Tässä voidaan muuten muistaa, että Hitchcock aloitti uransa aikana, jolloin elokuvanäytäntöjen yleisö tuli ja meni vapaasti, eikä tekijä suinkaan voinut olettaa kaikkien istuvan kiltisti hänen tuntinsa tai kaksituntisensa läpi. Senhän muutti vasta, kuten dokumentista 78/52 tiedämme, Hitchcockin Psyko,. Koko idea, että elokuva kuuluu katsoa alusta loppuun tekijän tarkoittamalla tavalla, oli Hitchcockin mainostemppu... Viihdyttäjän ja taiteilijan välinen raja hämärtyy.
Hitchcockin suhde näyttelijöihin oli omanlaisensa. Monet Hitchcockin naistähdet joutuivat kärsimään julmia nöyryytyksiä, ja Hitchcock saattaa puhua heistä tyrmistyttävän häijysti, erityisesti niistä, jotka olivat jättäneet jonkin Hitchcockin projektin väliin raskauden takia.
Kaikkiaan Hitchcockin suhtautuminen näyttelijöihin ihmisinä on ollut ilmeisen välinpitämätön – kuvallisina elementteinä heitä toki tarvitaan. Kuuluisa on Hitchcockin sutkaus, että näyttelijät ovat "karjaa". Hän myös vertaa näyttelijöiden kanssa työskentelemistä vanhaan vitsiin mummosta, jota innokkaat partiopojat yrittävät auttaa kadun yli vastoin tämän tahtoa. Hitchcock on siis mummo, joka yrittää hillitä avuliaita näyttelijöitä näiden vetäessä elokuvaa väärään suuntaan.
Näyttelijät olivat vain yksi elokuvantekemisen ammattiryhmistä, joiden panosta Hitchcock ainakin epäsuorasti vähättelee. Toki Hitchcock oli henkilöbrändäämisen nero, jonka puheiden kanssa on välillä syytä ottaa hyppysellinen suolaa. Hitchcockin itseriittoisuutta elokuviensa kaikkitietävänä ja kaukaa viisaana laatijana ei pidä liioitella.
Samana festivaalipäivänä Teemalla nähtävät dokumenttielokuvat 78/52 ja Rakkaustarina Hollywoodista muistuttavat, miten Hitchcockin teoksissa näkyy suuren ammattilaisten joukon osaaminen: kuvaajien, lavastajien, säveltäjien (vai pitäisikö sanoa yksikössä Bernard Herrmannin), graafikoiden – ja myös kuvakäsikirjoituksia luonnostelleiden piirtäjien.
Jos Mondrian yrittäisi maalata kuin Cézanne, mitä yleisö siitä sanoisi?
Hitchcockin työtavoista ja hänen omista puheistaan välittyy yhtä kaikki kuva ohjaajasta, joka tietää täsmälleen mitä tekee. Toisaalta Hitchcock oli kokeilija, joka etsi aina uusia yllätyksiä. Hitchcock myös pohdiskelee keskustelussa, olisiko hänen sittenkin pitänyt olla kokeilevampi kertomustensa rakenteen suhteen sen sijaan, että hän noudatti yleensä uskollisesti tasaisesti nousevaa draaman kaarta. Mutta sittenkin, hän kysyy, jos Mondrian yrittäisi yhtäkkiä maalata Cézannen tyyliin, mitä yleisö siitä sanoisi?
Hitchcockin ja Truffaut'n keskustelu käytiin vuonna 1962, ja sen jälkeen Hitchcockin uralla oli jäljellä enää muutamia elokuvia ja vain harvoja suuria menestyksiä. Vuonna 1966 Hitchcock oli jo melkein mennyt suuruus, vaikka hänen nimensä ja kuvansa säilyivät yhtenä populaarikulttuurin tunnetuimmista ikoneista.
Truffaut'n keskustelukirja kuitenkin innoitti kokonaisen elokuvantekijöiden sukupolven sekä tutkimaan huolellisesti Hitchcockin teoksia että antamaan omasta puolestaan piut paut kaikille ylhäältä käsin annetuille yrityksille määrittää, mikä elokuvassa on sallittua – tai taidetta.
Hitchcock/Truffaut sai tv-ensiesityksensä Teeman elokuvafestivaalilla maaliskuussa 2018.
- Hitchcock/Truffaut, USA/Ranska 2015. Dokumenttielokuva, ohjaus Kent Jones.
