Maaliskuun 21. päivänä Väinö Pesola kertoo, miten lakkoilu ja boikotointi näkyy Helsingin katukuvassa. #musiikinkevät1918
Maaliskuun lopulla punaisten hallitsemassa Helsingissä Työväenyhdistyksen kuoronjohtaja Väinö Pesola merkitsi ylös päivän sotauutisena punaisten tappion Vilppulassa. Pesola kuvasi myös, miten virkamieslakko ja porvariston boikotointi näkyy postikonttoreissa ja raitiotieliikenteessä.
Lopuksi 32-vuotias säveltäjä ja filosofian ylioppilas arvioi vielä omaa henkistä ja ruumiillista olemustaan ja saamaansa arvostelua. Palautetta olivat antaneet isän ja äidin lisäksi Vilho-veli, kuoronjohtaja Heikki Klemetti, kapellimestari Tauno Hannikainen ja musiikintutkija A.O.Väisänen sekä monet neiti-ihmiset.
Pesola mainitsi ohimennen Esterin, joka oli kiinnittänyt huomiota hänen ryhtiinsä. Voimistelunopettaja Esteri Salminen oli se nainen, joka tuli pian antamaan Väinö Pesolan elämälle aivan uuden suunnan.
”Rintamakatastroofi lähellä. Porvariston vastarinnan eheys. Kansakauniskokoomus.
Ruotsalaisten ja venäläisten lehtien mukaan ovat valkoiset katkaisseet rautatien Orivedellä. Tämä tietää sitä, että koko pussin pohja Vilppulassa eli noin 15 000 miestä on joutumassa valkoisten saaliiksi. Tälle otaksunnalle antaa tukea työväenlehtien täysi vaitiolo Vilppulan rintamalta. Länkipohjalla on joutunut vangiksi noin 2000 ja Kuhmoisissa tuhatkunta miestä. Tätä vielä vähäsen aikaa, niin kaikki on selvää.
Punaisten tappio on ollut odotettavissa alusta asti, eihän heillä ole johtoa, eikä sotilaallista tottumusta. Olisi perin onnellista, jos bolshevismipyykki pestäisiin omilla voimilla eikä saksalaisella apusuovalla. Toivottavasti pysyvät vain joiitten takana. Eilinenkin hälytys oli tietysti väärä.
Kävin eräänä päivänä postikonttorissa. Rauhan aikoina oli jo ulko-ovilla kova väenkihinä ulos ja sisälle. Nyt joku pitkien väliaikojen päästä aivan kuin orpona, aivan kuin puolipeläten lykkäysi sisälle. Sisällä oli kuin autiossa talossa. Ennen oli suuri kirjoituspöytä "täynnä" tavallisia kansalaisia, juoksupoikia, tyttöjä, ryssän tenschkoita kovassa kirjoitustouhussa ja postimerkki lenkun edessä oli ainainen köö. Nyt kuuli askeleittensa kaiun, huomasi huoneen kolkkouden, pimeyden, hiljaisuus häiritsi korvaa.
Vastaanotto ja ulosantoluukuilla oli ennen sihinää ja suhinaa, tyhmiä ja viisaita kysymyksiä, rauhallisia ja hermostuneita vastauksia. Nyt tyhjät suojuskaidetilat. Ja luukkujen takaa olivat poissa pyntätyt, milloin nuorekkaan koketeeraavat, milloin kaventuneen kuivat ruotsia puhuvat postineidit. Hiljaisina ja kankeina istui siellä miehiä, posteljooneja, jotka olivat virassa kohonneet. Koko olemuksensa, naamansa totinen väre, erikoisen kohtelias nöyrä käyttäytyminen todisti, että he tunsivat päällään porvariston yksimielisen postilakkoilun ja että he istuivat heikosti satulassa.
Ihmetellen porvariston voimaa. Minä olin rikkuri, lähetin Turkuun sävellyksiä.
Rikkuri olen ollut myös raitiotiellä, mitä myös porvaristo boikoteeraa, tulevathan rahat punaiselle kunnanhallitukselle, punakaartille. Eheä näyttää rintama olevan tälläkin taholla. Vain työläisiä näkyy vaunuissa.
Lihavat, pyntätyt, haisevat rouvat kävellä laahustelevat, kihtiset herrat käyttävät issikkaa ja kitsaina kiroavat punaista komentoa, mutta ei raitiovaunuun! Heidän "edesottamisensa" tässä suhteessa tuskin vaikuttaa mitään, sillä työväestö näkyy pystyvän täyttämään vaunut. Mutta luja on porvariston "vastavallankumouksellinen" henki!
Näistä seikoista johtui mieleen sana "lijulaari” eli kannaton, jota Vilkku-veli käytti minusta, luvatessani, jos olosuhteet muuta sallivat, mennä harjoittamaan H.T.Y:n Mieskuoroa. Mitä muuta "olen" paitsi lijularja ja mitä muuta "en ole"?!
"Aina" kollasin pienenä sanoo Äiti ja vatsani oli "prutikalla". Sille en, ainakaan enää mahda mitään.
"Slarf", kirjoitti lehtori Karsten-vainaja ruotsinvihkooni koulussa. Siitä olen koettanut päästä, vaikka eihän pääsemisestä todista esim. tämän päiväkirjan käsiala, mutta onhan myös muita arvostelutekijöitä otettava huomioon.
"Itserakas", ilmitoi kaunis neito Hildi Villeberg kouluaikana eräässä leikissä. Suku vika, perintövika, mikä vaatii elämänkoulun parannustapoja. "Iso Pesola ylpee, Pikku-Pesola etevä", haastelivat koulupojat. Ehkä totta, tavallaan!
"Suuri p-ka", oli verrattain yleinen tunnus nuorena ylioppilaana. Tämä johtui kai liiasta itsestäni puhumisesta ja ankarasta muitten arvostelemisesta. Olen koetellut löytää ja arvioida sekä parantaa vikojani, puutteellisuuksiani.
"Hänhän on idiootti", lennätti Tauno Hannikainen "Elegian" esittämiskysymyksessä. Lie totta, mutta tavallisesti näin sanoja on itse samaa vähintäin yhtä suuressa määrässä!
"Et ole mikään erikoisen hyväpäinen", sanoi kerran Isä ja usein: "Puhut liikaa". Ensimmäinen on paikallaan. Jälkimmäinen liiankin. Siitä en parane koskaan!
"Tyylisi on vähän viimeistelemätöntä ja et ole mikään nuoteista laulaja", on Klemetti laukaissut. Vastaan: "Edellinen on riippunut asianhaaroista. Jälkimmäiseen: "Tuki suusi!"
Ja ruumiilliset puutteellisuudet. Punainen nenä - suuri juoppo ja mässäilijä, kulkee naiskarjan riveissä. Mutta sehän riippuu vain huonosta ruoansulatuksesta!
Kaunis Isabella lausui: "Kuulkaa herra Pesola, älkää surko niin kauan kuin Teillä on kolme hiusta päässä, saatte vielä vaikka palmikon kokoon. Vähän huonompi on kahdella karvalla, mutta ne saa jakaukseen. Vasta yksi hius on ikävä ja vaikea järjestää". Ja näytellessäni Mendelssonia komea peruukki päässä, sanoi I: ”Olisipa Teillä oikein todellisuudessa noin komea tukka, niin kelpaisi Teitä katsella!" Minkäs minä tukan lähdölle mahdan. Sille eivät ole mahtaneet mitään ei lääkärit, ei spriit, ei hieromiset!
"Olet vähäisen koukkuselkä", sanoi voimistelija Ester, olihan hänellä itsellä ihannevartalo: ”Pappan perua!" vastaan.
Ja piirteitten pienipiirteisyyteen viitannee Savolais-Väisäsen lausunto, verratessaan minua ja ruman Haapasen ulkomuotoja toisiinsa: ”Olette vähän saman näköiset, mutta Haapalaisella on paljon valtavammat piirteet!” Lie totta!
Tämä tästä riittäköön!”
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 22. maaliskuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia: Väinö Pesola.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
