Hyppää pääsisältöön

Viirus-teatterin Toinen luonto on maaginen ja hyytävä kuvaus ihmisen suhteesta muihin eläimiin

Muoviverhon takaa kuultaa miehen ja tytön hahmo Viirus-teatterin näytelmässä Toinen luonto.
Muoviverhon takaa kuultaa miehen ja tytön hahmo Viirus-teatterin näytelmässä Toinen luonto. Kuva: Mark Niskanen/ Teater Viirus Viirus,teatteri

Teatteri Viirus muutti viime vuonna Jätkäsaareen, upouusiin tiloihin Välimerenkadulle. Matka rakennustyömaiden ja uudenkarheiden kerrostalojen lomitse kohti teatteria johdattaa loistavasti näytelmän Toinen luonto, Den andra naturen, maailmaan.

Talvisella Välimerenkadulla ei luontoa näy. Näkyy vain ihmisen jälkiä, ihmisen muovaamaa maisemaa.

Pipsa Longan kirjoittama ja Anni Kleinin ohjaama Toinen luonto vetää karmivasti ja tehokkaasti esiin rajaa, jonka me ihmiset olemme vetäneet itsemme ja muiden eläinten, muun elämän väliin.

Näyttämöllä luontoa on vielä vähemmän kuin kadulla: on muoviverhoja, vilkkuvia valoja ja varjoja, hakkaavaa jyskettä. (Kannattaa ottaa korvatulpat mukaan jos on koville äänille herkkä niin kuin minä! )

Näyttämöllä luontoa on vielä vähemmän kuin kadulla.
Foto från Den Andra Naturen på Teater Viirus.
Iida Kuningaksen esittämä tyttö, joka hiljaa ihmettelee pientä lintua. Foto från Den Andra Naturen på Teater Viirus. Kuva: Mark Niskanen Viirus,Iida Kuningas,Pipsa Lonka (Kirjailija)

Yksi luonnosta etäännyttämisen keinoista on esityksessä käytetty playback-kerronta. Näyttelijöiden kasvot ovat kumimaskien peitossa, ja heidän äänensä tulevat nauhalta.

Illuusio on häkellyttävä ja oivallus karu: ihmisistä tulee kasvottomia, nukkemaisia, epäpersoonia, esineitä, joihin ei tarvitse kiintyä, jotka eivät juuri herätä empatiaa. Samalla tavalla me ihmiset esineellistämme muut eläimet. Ja juuri siksi voimme kohdella heitä kaltoin.

Ainoat otukset, joiden paljaat kasvot näyttämöllä nähdään, ovat pieneltä valkokankaalta kurkistelevat eläimet: sika, kana, käärme, kala. Sieltä he katsovat meitä, salaperäisinä, tavoittamattomina, kovin eläväisinä.

Ihmisistä tulee kasvottomia, nukkemaisia, epäpersoonia, esineitä.

Minulle playback-tekniikan synnyttämä kokemus on uusi, sillä en ole nähnyt Anni Kleinin ja äänisuunnittelija Heidi Soidinsalon aiempia esityksiä Play Alter Native ( 2012) ja WunderKinder (2016), joissa samaa estetiikkaa on kehitetty.

Näyttelijöiden ja äänisuunnittelijan yhteistyö on täsmällisyydessään maagista.

Foto från Den Andra Naturen på Teater Viirus.
Teurastamon työntekijät, rooleissa Martin Bahne ja Maria Ahlroth. Foto från Den Andra Naturen på Teater Viirus. Kuva: Mark Niskanen Viirus,Martin Bahne,Maria Ahlroth,Pipsa Lonka (Kirjailija)

Rooleissa nähdään Maria Ahlroth, Martin Bahne, Iida Kuningas ja Oskar Pöysti. Heidän ääninään toimii koira nimeltä Hinku sekä liuta ihmisiä, joukossa mm. taiteilija Cris af Enehielm ja näyttelijä Pia Runnakko.

Longan näytelmä etenee episodeittain. Osa kohtauksista nähdään vain kerran, toisiin palataan aina uudestaan. Jokainen kohtaus tuo mukanaan uuden näkökulman ihmisen ja muiden eläinten suhteeseen.

Pieni tyttö tuijottaa lumoutuneena puussa istuvaa lintua. Äiti vie lastaan puistosta toiseen, jotta tämä löytäisi yhä lisää muurahaisia listittäväksi leikeissään. Mies syö kylmänviileästi pihviä ravintolassa, vaikka jokaisella veitsen viillolla tuottaa kipua viereisessä pöydässä istuvalle asiakkaalle. Nainen viedään kuolemaan rakkaan hevosensa kanssa; hautajaisissa tarjotaan hevospaistia.

Satuttavimmassa kohtauksessa pappi aiheuttaa hämmennystä kaupan lihatiskillä. Hän tekee tiskistä alttarin ja siunaa vainajia pakahduttavalla laulullaan. Totta kai: vartijat raahaavat häirikön pois.

Hän tekee tiskistä alttarin ja siunaa vainajia laulullaan.

Liukuhihnalla jonossa seisovat ihmiset rinnastetaan teurastamon hihnalla kohti kuolemaa kuljetettaviin eläimiin.

Raakaa, kammottavaa, todellista. Ja yhtäkkiä, hetkittäin, myös hauskaa.

Foto från Den Andra Naturen på Teater Viirus.
Oskar Pöysti on pieni poika, joka tylsistyy kun muurahaiset loppuvat. Foto från Den Andra Naturen på Teater Viirus. Kuva: Mark Niskanen Viirus,Oskar Pöysti,Pipsa Lonka (Kirjailija)

Toinen luonto näyttäytyy minulle jonkunlaisena rinnakkaisteoksena Epäihmisyyden museo –teokselle, jonka Laura Gustafsson ja Terike Haapoja pystyttivät Suvilahteen syksyllä 2016. Siellä näytettiin, millaista valtaa käytetään, millaisia tekoja oikeutetaan, kun joku nimetään eläimeksi, erotukseksi ihmisestä. Eläimien luokkaan on eri aikoina lajiteltu monenlaisia ryhmiä: eri värisiä, sukupuolisia, ikäisiä, kokoisia.

Käsiohjelmassa Pipsa Lonka kertoo käyneensä nuorena teurastamossa tutustumassa. Kokemus oli hänelle kauhistuttava. Lonka kirjoittaa: ”Näytelmän Toinen luonto mykkä huuto kaikuu kahdenkymmenen vuoden takaa pienen teurastamon hiljaisten koneiden hurinasta. Anteeksi.”

Jos tappaminen on ihmisen toinen luonto, mikä on se ensimmäinen?

Yksi näytelmän episodeista kuvaa teurastamon kliinisen valkotakkisia työntekijöitä. On kahvitauko, työntekijät mussuttavat pullaa. Miltä tuntuu, kysyy konkari harjoittelijalta.

Juttutuokiota seuraa kenties pilanpäiten heitetty, mutta pysäyttävä kysymys: jos tappaminen, tappamiseen tottuminen on ihmisen toinen luonto, mikä on se ensimmäinen?

Samana päivänä kun kirjoitan tätä tekstiä, kerrotaan uutisissa jälleen yhden arvoituksellisen, ikivanhan, upean eläimen lopusta: viimeinen zairenleveähuulisarvikuonouros kuoli. Jäljellä on tiettävästi vain kaksi naarasta.

Suru raastaa sydäntä. Voi kun ihmisen ensimmäinen luonto olisikin rakkaus, yhteenkuuluvaisuuden tunne ja empatia koko tätä elämän suurenmoista lajikirjoa kohtaan.

Den andra naturen.
Teksti Pipsa Lonka. Ohjaus Anni Klein. Lavastus- ja pukusuunnittelu Laura Haapakangas. Äänisuunnittelu Heidi
Soidinsalo. Valosuunnittelu & video Jani-Matti Salo & Mark Niskanen. Äänisuunnittelun assistentti Markus Tapio. Käännös Sofia Aminoff Tekstin dramaturgi E.L. Karhu. Maskit Alice Corre. Näyttämöllä Maria Ahlroth, Martin Bahne, Iida Kuningas, Oskar Pöysti.
Kantaesitys teatteri Viiruksessa3.3.2018. Esitykset jatkuvat toukokuuhun 2018 saakka. Esitys on ruotsinkielinen, mutta siihen on saatavissa tekstitys suomeksi tai englanniksi.

Korjaus 19.4.: Pipsa Lonka ei ollut nuorena teurastamossa töissä, vaan kävi siellä vain tutustumassa. Hän oli töissä maatilalla.

Penkkitaiteilija

Kommentit
  • Avaruusromua 28 vuotta: Betonisen aikakauden muistomerkit

    Avaruusromua 28 vuotta: uutta suomalaista musiikkia!

    Sammaleen peittämä autonromu, ruosteinen laiva, autio talo ja hylätty huoltoasema ovat kauniita ja pelottavia. Ne muistuttavat ihmisen katoavaisuudesta. Ne hajoavat hitaasti osaksi luontoa. Miksi hylättyihin paikkoihin ja esineisiin liittyy niin paljon kiinnostavaa? Mitä ne kertovat meille? Avaruusromun 28-vuotisjuhlan syntymäpäivälähetyksessä kuunnellaan ennenkuulumatonta suomalaista musiikkia. Areenassa on tarjolla myös VJ Indigon toteuttama ainutkertainen visuaalinen versio tästä lähetyksestä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Mitä kieltä me puhuisimme, jos emme suomea?

    Suomen kielen menestystarinassa on ollut vaaran paikkoja

    Asiantuntijoiden mukaan 90% maailman kielistä saattaa kadota seuraavan sadan vuoden aikana. Onko suomi 600 eloon jäävän kielen juokossa? Keitä olisimme, jos emme puhuisi suomea? Mietittekö koskaan mikä on kielen vaikutus kulttuuriin? Kulttuuri synnyttää kielen, mutta kieli vastavuoroisesti vaikuttaa ajatteluumme. Historia näyttää aina etenevän johdonmukaisesti kun sitä tarkastelee taaksepäin.

  • Avaruusromua: Laboratoriossa tapahtuu!

    Voiko laboratorion laitteilla saada aikaan musiikkia?

    Oli elokuun loppupuoli vuonna 1973. Kaksi innokasta musiikkia harrastavaa diplomi-insinööriä linnoittautui viikonlopuksi elektroniikan laboratorioon. He toivat mukanaan kaksi kelanauhuria, mikrofoneja ja soittimia. He olivat päättäneet kokeilla, mitä elektroniikan laitoksen laboratorion laitteista irtoaa. Voiko laitteilla saada aikaan musiikkia? Musiikkia syntyi, mutta muutakin tapahtui. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Peloista pahin

    Lapsen menettäminen on äidin ja isän peruspelko.

    Pelko lapsen menettämisestä on jokaisessa vanhemmassa. Tämä teksti on tutkimusmatka tuohon pelkoon.

  • Avaruusromua 28 vuotta: Betonisen aikakauden muistomerkit

    Avaruusromua 28 vuotta: uutta suomalaista musiikkia!

    Sammaleen peittämä autonromu, ruosteinen laiva, autio talo ja hylätty huoltoasema ovat kauniita ja pelottavia. Ne muistuttavat ihmisen katoavaisuudesta. Ne hajoavat hitaasti osaksi luontoa. Miksi hylättyihin paikkoihin ja esineisiin liittyy niin paljon kiinnostavaa? Mitä ne kertovat meille? Avaruusromun 28-vuotisjuhlan syntymäpäivälähetyksessä kuunnellaan ennenkuulumatonta suomalaista musiikkia. Areenassa on tarjolla myös VJ Indigon toteuttama ainutkertainen visuaalinen versio tästä lähetyksestä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Scifi-eepos Läskimooses - tulevaisuuden klassikko?

    Läskimooses on jo noteerattu Art Review -lehdessä

    Sen piti olla alunperin kevyt Mars-höpöhöpöseikkailu, mutta siitä tulikin yli tuhatsivuinen -scifieepos. Matti Hagelbergin jatkosarjakuva Läskimooses kertoo ihmiskunnan ja universumin kehityksestä ja avaruudessa vaikuttavista sivilisaatioista. Läskimooses on saavuttanut sarjakuvapiireissä jo kulttimaineen, ja arvostettu Art Review -lehti seuraa hanketta.

  • Mitä kieltä me puhuisimme, jos emme suomea?

    Suomen kielen menestystarinassa on ollut vaaran paikkoja

    Asiantuntijoiden mukaan 90% maailman kielistä saattaa kadota seuraavan sadan vuoden aikana. Onko suomi 600 eloon jäävän kielen juokossa? Keitä olisimme, jos emme puhuisi suomea? Mietittekö koskaan mikä on kielen vaikutus kulttuuriin? Kulttuuri synnyttää kielen, mutta kieli vastavuoroisesti vaikuttaa ajatteluumme. Historia näyttää aina etenevän johdonmukaisesti kun sitä tarkastelee taaksepäin.

  • Avaruusromua: Laboratoriossa tapahtuu!

    Voiko laboratorion laitteilla saada aikaan musiikkia?

    Oli elokuun loppupuoli vuonna 1973. Kaksi innokasta musiikkia harrastavaa diplomi-insinööriä linnoittautui viikonlopuksi elektroniikan laboratorioon. He toivat mukanaan kaksi kelanauhuria, mikrofoneja ja soittimia. He olivat päättäneet kokeilla, mitä elektroniikan laitoksen laboratorion laitteista irtoaa. Voiko laitteilla saada aikaan musiikkia? Musiikkia syntyi, mutta muutakin tapahtui. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Sodan kauhut ilman sankaritarinoita

    Kokijoina evakkotyttö, tärähtänyt sotilas ja lehmä

    Hanneriina Moisseisen Kannas-sarjakuva kuvaa jatkosodan kaaoottista evakkovaihetta uudenlaisesta näkökulmasta. Kokevia henkilöitä ovat karjakkotyttö, järkensä menettänyt sotilas sekä eräällä tavalla myös lehmä. Moisseinen on tietoisesti hakenut vastakohtaa sankaritarinoille, jotka ovat leimanneet sodan käsittelyä.

  • Suvi Valli ryhtyi runoilijaksi, koska juoksulenkeillä oli tylsää

    Teos Spiraali on Tanssiva karhu -palkintoehdokas

    Juokseminen pakotti Suvi Vallin kirjoittamaan runoteoksen. Säkeet vain tulivat mieleen, kun yksitoikkoinen rytmi ohjasi kokemaan maailmaa liikkeen kautta. Nimenomaan liike, kulkeminen ja matkanteko inspiroivat runoilijaa, joka liputtaa kävelevän elämäntavan puolesta. Jalat kiinnostavat runoilija Suvi Vallia.

  • Avaruusromua: Sitä ei voi tietää eikä ennustaa

    Retron, analogian ja improvisoinnin hengessä

    Musiikkia improvisoidessa se muuttuu kaiken aikaa. Asiat eivät milloinkaan palaa lähtöpisteeseensä, eivätkä ne milloinkaan toistu täysin samanlaisina. Musiikki elää ja muuttuu, ja mikä parasta, useimmiten tavalla, jota ei voi etukäteen tietää eikä ennustaa. Siitä tulee jotakin ainutkertaista. Retron, analogian ja improvisoinnin hengessä musisoivat Node, Vanderson & Lambert sekä Erik Wøllo. Toimittajana Jukka Mikkola.