Hyppää pääsisältöön

LCMDF heitti lähes valmiin levyn roskiin ja päätti tehdä albumin uusiksi omalla tyylillään

Another Sucker -singlen julkaissut LCMDF on rauhassa hionut musiikkiaan heidän näköisekseen.

LCMDF käynnisti itsensä uudelleen ja päätti tehdä musiikkia omalla tavallaan. // Kuva: Promokuva: Anton Sucksdorff

Kansainvälistä huomiota herättänyt LCMDF-yhtye on kaikessa rauhassa valmistellut loppuvuodesta julkaistavaa toista levyään. Tulevan kakkosalbumin ensimmäinen single Another Sucker julkaistiin perjantaina.

LCMDF:n Emma ja Mia Kemppaisen mukaan biisi kumpuaa siitä tilanteesta, jossa ihmiset ohjeistavat, miltä pitäisi kuulostaa ja millainen pitäisi olla. Another Sucker syntyi, kun he päättivät tehdä levynsä itse omalla tyylillään.

Kaksi vuotta sitten julkaistujen singlejen, kuten Fooled ja Rookie, oli tarkoitus aloittaa uusi levykokonaisuus. Albumi oli jo lähellä julkaisua, mutta lopulta he päättivät aloittaa levyn tekemisen täysin puhtaalta pöydältä.

– Huomasimme, että levy alkoi liukua väärään suuntaan. Tavallaan myös kasvoimme ja tyylimme muuttui matkan varrella, Emma sanoo.

– Piti löytää oman tekemisen ydin ja se, miltä haluaa kuulostaa. Ei pidä kuunnella liikaa, mitä mielipiteitä muilla on, Mia jatkaa.

Another Sucker -singlelle julkaistiin myös musiikkivideo, jonka aikana Mia ja Emma kulkevat ympäristössä, joka välkkyy neonväreissä kuin metropolin kadut yöllä. Koko videon ajan he ovat kuitenkin selin kameraan päin.

– Teimme paljon tutkimusta siitä, miten naispuolisia muusikoita esitetään videoissa ja kuvissa. Huomasimme, että se on todella paljon ulkonäöllä myymistä. Halusimme tehdä erilailla, joten me käänsimme selät kauneusihanteille ja idealle siitä, miten meidän pitäisi olla.

“Aloitimme ihan teineinä”

Hengähdystauon pitäminen oli yhtyeen mukaan paikallaan, sillä se antoi nuorena aloitetulle bändille mahdollisuuden miettiä tarkemmin musiikillisia näkemyksiä. Emma kuvailee heidän aloittaneen ihan teineinä yli 10 vuotta sitten ja oli aika käynnistää LCMDF uudelleen sekä miettiä, millainen muusikko haluaa olla.

Kaksikon mukaan musiikkialalla tuijotetaan liikaa striimauslukemia, vaikka kyse on onkin paljon bisneksestä.

Vaikka Kemppaiset ovat nauttineet biisien kirjoittamisesta sessioissa muiden artistien ja tuottajien kanssa, omassa musiikissaan he haluavat tuoda esille muutakin kuin maailman parhaan pop-hookin.

– Pitää oikeasti olla vahva, että tekee sitä, mitä oikeasti haluaa eikä pyri miellyttämään kaikkia, Emma toteaa.

LCMDF kuvaa itseään Suomen ensimmäiseksi internet-bändiksi. Alun perin he breikkasivat kansainvälisesti julkaistuaan musiikkia netissä ja löydettyään sitä kautta oman yleisönsä. Suomessa heistä kiinnostuttiin vasta, kun huomiota oli saatu ulkomailta.

– Suomessa on paljon osaamista, muttei systeemiä, joka auttaisi artisteja menemään ulkomailla. Tietenkin on esimerkiksi Alma ja Lxandra, mutta hekin ovat menneet Saksan kautta. Alkuaikoina mekin breikattiin Ranskassa, ja sen jälkeen meistä kiinnostuttiin Suomessa, Mia sanoo.

Indiemusiikki nähdään usein liian kapeasti

Sisarukset täydentelevät toistensa kommentteja ja innostuvat, kun keskustelu siirtyy indiemusiikin maailmaan.

– Suomessa indieskene on ollut tiukilla. Tuntuu, ettei indietä ymmärretä, vaikka täällä on ihmisiä, jotka kuuntelevat paljon indietä. Etenkään isoilta levy-yhtiöiltä ei tunnu heruvan minkäänlaista ymmärrystä indie-musiikille, Emma toteaa.

LCMDF:n mielestä indie nähdään helposti kovin kapeasti, vaikka kyseessä on paljon enemmän kuin säröiset kitarat ja kaiutetut vokaalit. Heille indie on edelläkäymistä ja tavanomaiseen formaattiin sopimatonta musiikkia, mutta se voi siitä huolimatta olla LCMDF:n kaltaista railakasta pop-musiikkia.

Emma ja Mia Kemppaisen muodostama LCMDF julkaisi perjantaina uuden Another Sucker -singlen ja musiikkivideon. Yhtye vieraili Uuden musiikin X:ssä Anne Lainnon jututettavana ja haastattelun voit kuunnella kokonaisuudessaan alta.