YleX Nosteessa -musiikkireality alkaa 14. syyskuuta.
YleX Nosteessa -musiikkireality alkaa Youtubessa ja Yle Areenassa 14. syyskuuta. Sarjan toisella tuotantokaudella kilpailee kuusi monipuolista ja erilaista artistia.
Jälleen trendikkään Paramoren tahtiin aikuistunut Haloo Helsinki! keskittyy oman soundinsa ylläpitoon, ja pudotti ainoan puhtaan rokkibiisin uudelta levyltään.
Uuden musiikin aamuvuoron Anne Lainto sai vieraakseen Villa Nah -yhtyeen laulaja-säveltäjän Juho Paalosmaan ja äänimaailmasta vastaavan Tomi Hyypän. Yhtyeen Ultima-albumia kuullaan ennakkoon YleX:n viikon albumina.