Maaliskuun 23. päivänä kuoronjohtaja Väinö Pesola vertaa, millaista elämä oli vuosi sitten ja millaista se on nyt. #musiikinkevät1918
Kuutena aikaisempana vuotena tähän aikaan keväästä kuoronjohtaja Väinö Pesola oli valmistautunut Helsingin Työväenyhdistyksen Mieskuoronsa kanssa kevätkonserttiin. Konsertti oli vuoden yhteisen työn tulos, harjoittelun huipentuma, jonka jälkeen Pesola oli nauttinut vapauden tunteesta.
Maaliskuussa 1918 kaikki oli toisin…
"Vastakohtien, vääryyksien maailma. "Viikkovilli." Arkistokraattisuutta. (Työssä ja taistelussa.)
Vain valoa, valoa, lämpöä täällä etelässä! Kirkkojen tornit kylpevät kirkkaudessa, kohta leivo virittää sävelensä nousevan elämän mailla. Puihin nousee mahla, elämän neste, kevät tuo uuden voiman. Mäkien rinteet paljastuvat, nurmen nukka kohottaa päänsä valonlähdettä kohti, syntymisriemuun pyrkii sekin.
Meren jää tummenee ikävyyttään, sen täytyy kohta luopua kahlevallastaan, alla pyrkii aalto elämään, tuulten lauluun, taistelun voimaan.
Lapset leikkivät sotaa, toiset heittävät palloa, kevät tuo heihin uuden voiman karistaa pois talven. Uuden elämän säde väikkyy heidän katseessaan, nuoruuden vilkas pirteys heidän liikkeissään. Elämässä kaikki valoa ja toiveita.
Mutta siellä pohjoisessa. Synkkä on taivas poltettujen kylien mustista savuista. Ulvova ääni panee elämän nesteen, veren jähmettymään. Veri ja lika saastuttavat sulavan hangen, kuoleman hävitystä etsii ihmislapsi, toverin sydäntä etsii villi katse sen voiman lamauttaakseen. Kalman tuoksu, kuolevain valitus ennustavat vain syksyä, talvea, kuolemaa!
Miksi tällainen vastakohtaisuus? Vasta tällaisessako kytee uusi parempi elämä, kevät kaikille! Omituisen raskasmieliseen tunnelmaan joutui mieli, kun se siirtyy sotatapaukseen. Nythän ollaan ratkaisussa, veri vuotaa virtoina kuin hurmahenkien riivaamat, syöksyvät ihmiset toistensa kimppuun.
Miten vuolaana vuotaakaan viaton veri. Punainen sotilas, joka elämänsä kautta on työn uutteran toimessa leipänsä ansainnut, ihanteisiinsa uskonut, köyhälistöstä noussut velkainen ylioppilas ilman vian tahraa. He kaatuvat rinnan toisten itsekkyyden uhreina.
Täällä muualla pälyilevät pääsyylliset, gulaskit, viruvat ravintoloissa, venyvät kahviloissa, siellä mailla viljalaarien äärellä kiskurit, talohuijarit, täällä vallanjanostaan huumaantuneina komentelevat sosialistijohtajat, ajelevat "piileillä" pitävät hautauspuheita, kirjoittelevat paloartikkeleita, nauttivat oman henkensä vaikutusten näköaloista!
Vääryys ja oikeus riemuitsevat kaksoisveljinä ihmislapsen hulluudesta. Koska heräät, ihminen? Koska pääset perisynnistäsi, itsekkyydestä? Koska muistat, että ihmisyys on yli oikeuden, yli vääryyden!
"Viikkovillitys" ei ollutkaan muuta kuin Marianpäivän "villitys". En ole seurannut kalenteria. Minulla on ollut se hullu käsitys, että Marian päivä on aina 25.päivä. Nyt on 23:s. Kun aamulla läksin ulos, huusi poika Työmiestä. Mitä ihmettä. Nyt on siis sunnuntai, koska lehti tulee aamulla? Kaupat olivat kiinni, Espiksellä paljon vetelehtijöitä. Ja minä kun olen ollut siinä luulossa, että ollaan vasta lauantaissa.
Vasta iltapäivällä eräs toveri selitti, että on Maarianpäivä eli Pyhä. Pääsin sekaannuksen tuottamasta omituisesta tunteesta.
Vuosi takaperin jo 6:na vuonna on säännöllisesti ollut H.T.Y. Mieskuoron vuosikonsertti. Paljon hommaa, vapauttava tunne konsertista, vuoden työstä irtauduttua. Nyt on kaikki vain mustana. Ei ole mitään kuoro - ei mitään musiikki - ei taide ei tiede-elämää. Vain bolshevismi.
Työllä ja tuskalla pääsee enää Blomqvistille. Siellä istuu rahvas, gulaskeja sivistymättömine naamoineen, paperossi veltosti suupielessä, jalat pitkällään, koko ruumis pehmeänä. Katseessa on ylimielinen hymy, äänessä nousukkaan kovaäänisyys ja röyhkeys.
Toisen luokan muodostavat siellä nykyään Helsingin kuuluisat rakennusmestarit. Nuoria, aina liikkeellä olevia tai kahviloissa makaavia nuorenpuoleisia herraskaisia. Ulkomuoto siistitty, piirteet kehittymättömät, juttu vain afääreissä ja paljon kirosanoja joukossa ja aikaa - tietysti myös rahaa - heillä on vaikka kuinka viljalti.
Omituisena puolena epämiellyttävänä ryhmänä istuvat siellä säännöllisesti entiset etsivät poliisit. Heillä on useilla rajut, toisilla terävät piirteet, toisissa kuvastuu selvästi luonteettomuus, kaikissa henkisten harrastusten puutteen luoma jokapäiväisyys. Mieltä kiinnittävin heistä on koiransa, joko Hector tai Rex, en tiedä kumpi. Se näyttää intelligentimmältä kuin kukaan tovereistaan!
Miten hieno olikaan joukko ennen ja miten vastaavan hillitty tunnelma pari vuotta sitten. Säännöllisiä kävijöitä olivat mm. prof. Lindelöfit, Hirn, Stenij, Hjelt, Tikkanen, tohtorit Brotherus, Heikel, Vichman, Järvi, kirjailijat Vilkman, Koskenniemi jne. Vain Tikkanen on ollut uskollinen - mitä vastaa "profa vulgris?
Nide on taas lopussa vallankumoustapahtumain vaiherikkauden takia tavallista pikemmin. En ennustane väärin, jos aavistelen tämän niteen sisällyksen jäävän niteitten mielenkiintoisimmaksi. Kaikki mullistava vallankumous, mielen tasapainoni järkyttänyt neitostarina ja kaikesta huolimatta kandidaattitenttisuoritukset ovat toistaiseksi mielessä vain sekava kaaos.
Ehkä vuosien takaa näitä rivejä selaillessa pystyy analysoimaan selvien viivojen mukaan, ymmärtämään aiheet ja seuraamukset ja lopuksi löytämään kaikesta mahdollisimman suuren opin!"
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 24. maaliskuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia: Väinö Pesola.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
