Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Tastula: Oletko menestynyt kuten toivoit?

kasvastustieteen professori Satu Uusiautti
Satu Uusiautti kasvastustieteen professori Satu Uusiautti Kuva: Harri Hinkka/Yle Satu Uusiautti

Tulevaisuuden tavoitteet saattavat realisoitua iän myötä toisella tavalla kuin nuoruudessa suunnitteli, mutta muuttuuko suhde menestykseen, kun vanhenee?

- Olisi hyvä, jos uskaltaa vanhemmalla iällä oikeasti tarkastella elämänsä valintoja ja kysyä sitä, että onko elämä tuonut sen, mitä on toivonut ja halunnut. Olenko menestynyt kuten toivoin?

Usein on niin, että henkilöltä puuttuu uskallus kysyä itseltään toiveista, ehdottaa kasvatustieteen professori Satu Uusiautti, joka on erikoistunut kasvatuspsykologiaan.

Uusiauttin menestysajatteluun liittyy myönteinen kehittyminen, joka tarkoittaa omien vahvuuksien tunnistamista. Hänestä menestys linkittyy vahvasti onnellisuuteen ja hyvinvointiin.

- Omat vahvuudet ovat kuin puskuri, jolla voi käsitellä menestyksen esteitä kuten kielteisiä häiriöitä, vastoinkäymisiä ja ongelmia, joita meistä jokainen kohtaa elämässä.

Menestyksen pohja lapsuudessa

Menestyksen pohja luodaan kotona. Vanhemmat ovat pääroolissa siinä, että lapsi saa myönteisen minäkehityksen.

- Kun lapsi oppii tunnistamaan omat vahvuutensa ja saa hyvän itsetunnon, ollaan jo pitkällä. Toki virheitäkin sattuu, mutta onneksi niitä voi korjata pitkin matkaa.

Koulumaailmassa lapsen elämän piiri laajenee.

- Koulu edustaa usein sellaista paikkaa, missä menestyksen ilmiö näyttäytyy suorittamisen kautta. Lisäksi koulussa voi saada myönteisiä kokemuksia itsestään uudessa sosiaalisessa ympäristössä, sanoo Uusiautti.

- Valitettavasti sekin on nähty, että koulu voi pahimmillaan tuhota myönteisen kehityksen, mutta huonossakin tilanteessa on mahdollista pyrkiä eteenpäin ja asettaa silloin pieniä tulevaisuuden tavoitteita.

Myönteinen menestystarina

Menestystä voi edistää konkreettisin keinoin.

- Parhaimmillaan jo nuoruuden kehityskulku tuo esiin niitä asioita, joissa tuntee olevansa omimmillaan. Silloin myönteinen menestys tapahtuu helposti.

Nuoruudessa saattaa tuntua siltä, että pakka on täysin avoin ja voi vain valita mihin suuntaan lähtee. Aikuisuudessa tilanne muuttuu realistisemmaksi.

- Joskus kehityksen suunta ei ole selkeä, vaan henkilö kouluttautuu ensin alalle, joka ei tunnu omalta. Toiset kokeilevat aktiivisesti erilaisia töitä, kunnes löytävät oman alansa, josta sitten nauttivat, kertoo Uusiautti.

- Myönteisen menestyksen edellytyksenä on onnellisuus ja merkityksellisyyden kokemus elämässä ylipäänsä.

Menestyvä työntekijä

Aikoinaan Uusiautti tutki Vuoden työntekijät –aineistonsa avulla menestymistä. Silloin hän huomasi, että toiset selviävät stressaavista työtilanteista muita paremmin.

-Leimaavin piirre näissä pärjääjissä oli optimistinen asennoituminen työhön ja elämään yleensä.

- Tutkimuksessa näkyi myös se, että tyytyväisyys omaan tekemiseen tarkoittaa työn iloa.

- Välttämättä se ei tarkoita sitä, että haluaa johtavaan asemaan, mutta tutkimushenkilöiden tyytyväisyys näkyi halukkuutena oppia, kasvattaa osaamista ja kehittyä työssä, jossa on oikeasti hyvä.

- Tällöin työ tarjoaa onnistumisen kokemuksia, jotka ovat ratkaisevia menestysprosessissa.

Myönteinen kierre aiheuttaa usein sen, että eteen tulee myös mahdollisuuksia edetä, sanoo Uusiautti.

Keskustele