Hyppää pääsisältöön

Raakku, Suomen vanhin eläin, on kuolemassa sukupuuttoon

Raakkuja altaassa Konnevedellä
Jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen Raakkuja altaassa Konnevedellä Kuva: Jouni Taskinen Minna Pyykön maailma,jokihelmisimpukka

Jokihelmisimpukat eli raakut voivat huonosti Suomen joissa. Pelastustoimiin on nyt ryhdytty ja Konnevedellä Keski-Suomessa raakkuja kuntoutetaan tutkimuslaitoksessa. Miten ja miksi ne ovat sinne päätyneet ja miten niitä hoidetaan?

Raakku eli jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) on satoja miljoonia vuosia vanha laji, vanhempi kuin Atlantin valtameri.

Raakut voivat elää jopa yli 200-vuotiaaksi, mutta ne viihtyvät vain puhdasvetisissä joissa ja puroissa.

Ne säilyvät lisääntymiskykyisinä koko ikänsä, mutta tarvitsevat isäntäkaloikseen lohen tai taimenen ja kasvualustakseen puhtaan joen pohjan.

Makean veden simpukat ovat erittäin uhanalaisia

Raakkuja altaassa Konnevedellä
Jokihelmisimpukat ovat kuolemassa sukupuuttoon Raakkuja altaassa Konnevedellä Kuva: Panu Oulasvirta Jokihelmisimpukka,Minna Pyykön maailma

Makean veden simpukat ovat maailmanlaajuisesti eräs kaikkein uhanalaisin ryhmä. Monet lajit ovat kuolemassa sukupuuttoon ja osittain vähän vaivihkaa, koska ne ovat niin huomaamattomia.

Suomessa on viime vuosina on selvitetty jokien tilannetta ja havaittu yllätyksenä, että joissa ei enää ole nuoria simpukoita. Aikoinaan joet ja merenlahdet ovat olleet täynnä raakkua.

– Lohi- ja taimenkannat ovat aika huonossa kunnossa, jolloin jokihelmisimpukalla ei ole isäntää, selvittää professori Jouni Taskinen Jyväskylän yliopistosta.

– Vielä huolestuttavampaa on se, että simpukoiden lisääntyminen on hyvin heikkoa, vaikka isäntäkaloja olisikin, Taskinen jatkaa. Vanhoja simpukoita saattaa löytyä, mutta nuoria simpukoita ei enää ilmesty.

Raakut kykenevät ruokailemaan ainoastaan virtaavassa vedessä ja ne tarvitsevat uutta, virtaavaa vettä koko elämänsä ajan.

Simpukan poikaset hautautuvat kalasta pudotessaan pohjasoraan ja jos pohjalla on paljon lietettä, ne eivät saa ravintoa ja kuolevat.

Raakut ovat tärkeitä elementtejä veden ekosysteemissä.

– Raakuilla on erittäin suuri merkitys jokiveden puhdistajina, Taskinen painottaa. Yksi raakku suodattaa vuorokaudessa kymmeniä litroja vettä.

– Raakut myös ruokkivat veden hyönteisiä, jotka ovat puolestaan kalojen ruokaa. Eli tavallaan ne myös elättävät kaloja.

Professori Taskisen mukaan raakut voivat myös edistää kalojen kasvua ehkäisemällä kalatautien tarttumista niiden isäntäkaloihin.

Konneveden kuntoutuslaitos

Raakkuja syötetään tutkimusasemalla
Konnevedellä pelastetaan raakkuja Raakkuja syötetään tutkimusasemalla Kuva: Minna Pyykkö jokihelmisimpukka,Minna Pyykön maailma

Jokihelmisimpukka rauhoitettiin Suomessa vuonna 1955 ensimmäisenä selkärangattomana. Niiden tilanne on kuitenkin huono, vaikka se on ollut rauhoitettuna jo yli kuusikymmentä vuotta. Tutkimusavustaja Hanna Suonia hoitaa pelastettuja raakkuja Konneveden tutkimuslaitoksessa.

– Toimme ensimmäiset simpukat Konnevedelle Mustionjoelta, missä niiden tila oli todella huono.

– Terve simpukka vetää kuoret kiinni heti, kun siihen koskee, mutta nämä eivät reagoineet mihinkään, Hanna Suonia selvittää. Simpukat olivat jopa kokonaan peittyneet lietekerroksen alle ja jääneet näin ilman ravintoa.

Myöhemmin simpukoita on tullut lisää Ähtävänjoelta, Karvianjoelta ja Isojoelta. Jokaisella eri joesta tuodulla populaatiolla on tutkimuslaitoksessa oma altaansa.

– Eri populaatioissa näyttäisi olevan eroja esimerkiksi siinä, kuinka aktiivisesti ne hautautuvat soraan, Hanna kertoo. Esimerkiksi Mustionjoen raakut eivät juurikaan hautaudu ja ne ovat pienempiä kuin Karvianjoen ja Isojoen raakut. Ja Ähtävänjoen yksilöt ovat aina kamalan nälkäisiä!

Raakkuja pelastetaan nyt Suomessa ensimmäistä kertaa.

Konneveden raakut ovat kaikki yli satavuotiaita, ehkä jopa 140-vuotiaita. Niiden olot ovat kotijoissa niin huonot, että ne eivät pysty lisääntymään siellä. Samoissa joissa on myös raakkujen kuolleisuus noussut huolestuttavasti.

– Tämä on oikeastaan ainut keino, jota voidaan enää yrittää näiden populaation pelastamiseksi.

Raakuista tiedetään vielä aika vähän, joten Konnevedellä ollaan ihan aitiopaikalla oppimaan niiden käyttäytymisestä. Jokihelmisimpukoilla näyttäisi olevan jonkinlainen kyky aistia ympäristössä tapahtuvia muutoksia, muutakin kuin valo tai veden lämpötila.

– Jostain ne tuntuvat esimerkiksi tietävän milloin on ruoka-aika ja ne selvästi odottavat ruokaa. Kuoret ovat enemmän auki ja suodatuselimet, sifot, ovat näkyvissä, Hanna selvittää.

Raakkuja Pohjois-Suomesta
Nälkäinen raakku on enemmän auki Raakkuja Pohjois-Suomesta Kuva: Mikko Ranta jokihelmisimpukka,Minna Pyykön maailma

– Jollain tavalla ne myös tunnistavat sen, missä lajikumppaneita on. Ehkä sillä oli jotain tekemistä niiden lisääntymiskäyttäytymisen kanssa.

– Viime keväänä ne alkoivat hakeutua ryhmiin lähemmäs toisiaan. Ja syksyllä, kun vedet viilenivät, niin ne hakeutuivat taas hajalleen.

Raakuilla ei ole kiire.

Hanna Suonia kertoo, että Konneveden raakut ovat jo paljon aktiivisempia – jos nyt simpukan liikettä voi sanoa aktiiviseksi. Raakuilla on vahva jalka, millä ne ankkuroivat itsensä soraan ja liikkuvat.

– Liikkumisen huomaa siitä, että ne ovat auranneet polkuja hiekkaan, missä ne ovat saattaneet yön aikana liikkua noin 20–30 cm.

Altaissa on myös simpukoita, jotka eivät ole juuri liikahtaneet viimeisen vuoden aikana. Mihinkäs sitä kiirehtii, valmiissa maailmassa...

Tämän syksyn toukat matkustavat Konnevedeltä jatkokasvatukseen Norjaan, missä on paremmat ja isommat tilat. Mutta toki Suomessakin koko ajan tähdätään poikaskasvatukseen.

Konneveden raakkujen elinaikana on maailmassa ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Maisemat ovat muuttuneet, talojen isännät ja emännät ehtineet vaihtua moneen kertaan ja hevosetkin autoihin. Joen pohjassa on kuitenkin möllöttänyt sama vanha, kiireetön raakku kaikki nämä vuodet.

Mutta nyt olisi pikkuisen kiire – lisääntymään nimittäin... Tutkimushankkeen johtaja Jouni Taskinen on toiveikas.

– Edelleen Pohjois-Suomessa on yksi puro, jossa on jäljellä valtava raakkumäärä, Taskinen kertoo. Esiintymässä on 15 000 raakkua. Ja niitä on siinä joessa kolmessa kerroksessa.

Maailmalla on myös innostuttu palauttamaan jokia luonnontilaan ja hankkeita on vireillä useampia. Ehkä ne tulevat vaikuttamaan myös jokien simpukoihin.

– Ei sitä ainakaan voi heittää pyyhettä kehään. Vanha sanonta – niin kauan kuin on elämää, on toivoa, Taskinen vakuuttaa.

Raakkuihin kävi tutustumassa Konneveden tutkimusasemalla Keski- Suomessa toimittaja Minna Pyykkö.

KUUNTELE RADIO-OHJELMA:

  • Auta luontoa, lähde talkoisiin!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Tänä keväänä Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa. Listalla ovat ainakin vesilinnun pesälautan rakennus, rannan siivoaminen ja kevätniityn kunnostus. Sinäkin voit auttaa luontoa osallistumalla talkoisiin!

  • Ulos luontoon Kevätseuranta: Nyt autetaan luontoa!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Kevät on täällä! Siitä varma merkki on Ulos luontoon Kevätseuranta, joka starttaa Yle TV1:ssä su 29.4. klo 18.15.! Tänä vuonna Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa.

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Ulos luontoon Kevätseuranta: Nyt autetaan luontoa!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Kevät on täällä! Siitä varma merkki on Ulos luontoon Kevätseuranta, joka starttaa Yle TV1:ssä su 29.4. klo 18.15.! Tänä vuonna Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa.

  • Auta luontoa, lähde talkoisiin!

    Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan tänä vuonna luontoa.

    Tänä keväänä Ulos luontoon Kevätseurannassa autetaan luontoa. Listalla ovat ainakin vesilinnun pesälautan rakennus, rannan siivoaminen ja kevätniityn kunnostus. Sinäkin voit auttaa luontoa osallistumalla talkoisiin!

  • Tunnetko muurahaiset ja niiden tavat? Tee Yle Luonnon muurahaistesti!

    Testaa tietosi muurahaisten ihmeellisestä maailmasta

    Kuka keossa pomottaa? Pistääkö keltiäinen? Kuseeko viholainen? Muurahaisten maailma on kiehtova ja ihmeellinen. Ne ovat järjestelmällisen ahkeria uurastajia, jotka lypsävät ravintoa ja huolehtivat jälkeläisistään, mutta myös ryöstävät, tappavat ja taistelevat.

  • Kyyn hyödyllisyys yllättää

    Kyy hidastaa välillisesti puutiaisia levittämästä tauteja.

    Kyystä on ihmiselle yllättävää hyötyä. Se hidastaa välillisesti puutiaisten, eli punkkien, kantaman borrelioosin ja puutiasaivokuumeen leviämistä.

  • Kevätaamun laulajia: Kiuru

    Kiurun kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

    Kiuru on hieman kookkaampi kuin punatulkku mutta pitkänomaisempi. Höyhenpuku on päältä mustankirjavan harmaanruskea ja alta valkoinen. Kellertävässä rinnassa on mustia viiruja ja silmäkulmassa valkoinen juova. Laulu on kiihkeää, minuutista toiseen ryöpsähtelevää liverrystä. Kutsuääni on hyrähtävä ”drliu”.

  • Kevätaamun laulajia: Peippo

    Peippo syö pääosaksi siemeniä ja silmuja.

    Talitiaisen kokoinen peippo on päältä harmaanruskea. Tummalla siivellä on kaksi valkoista juovaa. Koiraan alapuoli ja pääsivut ovat ruskeanpunaiset, naaraan vaaleanharmaat. Ponteva, lopuksi nouseva laulunsäe kestää 2–3 s.

  • Kevätaamun laulajia: Punarinta

    Punarinta on äärimmäisen yleinen Lapin eteläosia myöten.

    Talitiaisen kokoinen ja palleromainen punarinta on selkäpuolelta ruskea ja alta likaisenvalkoinen. Aikuisen rinta ja naama ovat ruosteenpunaiset. Nuoren yksilön rinta on poikkijuovaisen kellanruskea ja selkä keltapilkkuisen ruskea. Laulu on korkeaa, haurasta visertelyä, jossa on lyhyitä taukoja 10–15 sekunnin välein.

  • Kevätaamun laulajia: Tiltaltti

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua.

    Tiltaltti muistuttaa erehdyttävästi pajulintua. Selkeimpiä eroja ovat tummat jalat ja melko tumma nokka sekä heikko ja silmän eteen rajoittuva silmäkulmanjuova. Selkä on harmahtavamman ruskea, ja likaisenvalkoisella alapuolella on kupeilla ruskehtavaa sävyä. Poski on lähes yhtä tumma kuin päälaki ja tummempi kuin kurkku. Laulu on rytmikkäästi helkkyvä ”tsil tsyl tsil tsylp tsilp tsyl tsyl tsil tsyl…”, varoitusääni ponteva ”hviit”.

  • Kevätaamun laulajia: Kaulushaikara

    Kaulushaikaran soidinääni muistuttaa laivan sumutorvea.

    Lennossa ison pöllön mieleen tuova kaulushaikara on varista huomattavasti isompi mutta harmaahaikaraa pienempi. Sillä on suhteellisen lyhyet jalat ja tikarimainen nokka. Kaula näyttää normaalisti lyhyeltä, mutta vaaraa epäilevä lintu ojentaa sen pystysuoraksi ja jähmettyy paikalleen. Höyhenpuku on kauttaaltaan mustankirjavan kellanruskea. Soidinääni on laivan sumutorven ääntä muistuttava puhallus ”buuh, buuh…” (läheltä kuultuna ”uh-buuh”), joka kantaa kilometrejä.

  • Kevätaamun laulajia: Luhtahuitti

    Luhtahuitin soidinääni on kuin piiskansivallus.

    Räkättirastasta hieman pienemmällä, tanakalla luhtahuitilla on paksu kaula ja lyhyt ja vaalea, punatyvinen nokka. Yläpuoli on mustatäpläisen vihertävänruskea, alapuoli lyijynharmaa. Höyhenpuvussa on valkoisia täpliä ja kupeilla voimakkaita ruskeita poikkijuovia. Vajaan sekunnin välein toistuva viheltävä soidinääni ”hvit, hvit, hvit…” tuo mieleen piiskansivalluksen.

  • Kevätaamun laulajia: Hippiäinen

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen.

    Hippiäinen on koko Euroopan pienin lintu, palleromainen ja suuripäinen. Sillä on lyhyt pyrstö ja hento piikkimäinen nokka. Yläpuoli on sammalenvihreä, alapuoli vaaleamman harmahtava. Päälaella on keltainen pitkittäisjuova. Hippiäisen laulu on reippaan rytmikästä, surahtavaa tiititystä, varoitusääni hyvin ohut ”tiit tiit…”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajusirkku

    Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

    Pajusirkku on talitiaisen kokoinen mutta solakampi, päältä mustajuovaisen punertavanruskea, alta vaalea. Koiraalla on musta pää ja valkoinen kaularengas. Naaraan silmän päällä on vaalea juova ja kurkun sivuilla tummat pystyjuovat. Pari sekuntia kestävä laulunsäe nopeutuu loppua kohti: ”tsri tsri tsryi tsrisi”. Kutsuääni on sameasti viheltävä ”tsiyy, tsiih”.

  • Kevätaamun laulajia: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat. Pyrstötiaisen huomaa yleensä jatkuvasta ääntelystä, jossa ”tsert-tsrreet-tsät…” -särinät ja hätäiset ”tii-tii-tii…” -tiititykset vuorottelevat.

  • Kevätaamun laulajia: Sinitiainen

    Sinitiainen on erittäin yleinen asutuksen tuntumassa.

    Sinitiainen on talitiaista pienempi. Keltaisessa vatsassa ei ole mustaa juovaa toisin kuin talitiaisella, ja päälaki, siivet ja pyrstö ovat kirkkaansiniset. Sinitiainen laulaa helisevästi ”tii-tii-tililililili” ja varoittelee käheästi rähistellen.

  • Kevätaamun laulajia: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kevätaamun laulajia: Sepelkyyhky

    Sepelkyyhky on melkein variksen kokoinen.

    Melkein variksen kokoisen sepelkyyhkyn pyrstö ja kaula ovat melko pitkät ja pää pienehkö. Selkä on ruskeanharmaa, vatsa vaaleampi ja rinta viininpunertava. Kaulan sivuilla on valkoinen laikku (puuttuu nuorelta), ja lennossa siivellä näkyy valkoinen poikkijuova. Soidinääni on pöllömäistä, nousevaa ja laskevaa huhuilua ”huuh-huu hu-huu huu huu hu-huu…”.

  • Kevätaamun laulajia: Rautiainen

    Rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka.

    Talitiaisen kokoisella rautiaisella on ohut piikkimäinen nokka. Yläpuoli on mustajuovaisen ruosteenruskea, alapuoli vaaleampi. Pää ja rinta ovat siniharmaat, ja kupeilla on punaruskeita juovia. Laulu on 2–3-sekuntinen, tasaisella sävelkorkeudella polveileva helinä, lentoääni korkea ”hi-hi, ti-hi-hi”.

  • Kevätaamun laulajia: Peukaloinen

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi.

    Peukaloinen on tuskin hippiäistä isompi, palleromainen kääpiö, jolla on pysty pyrstöntynkä ja paksu kaula. Hento nokka ja ohuet koivet ovat pitkät. Höyhenpuku on poikkiraitainen, päältä tumman punaruskea, alta vaaleanrusehtava. Laulu on hämmästyttävän voimakas, pontevan rytmikäs säe, joka kestää 5–6 sekuntia. Varoitusääni on kova, rätisevä ”trrrrrt”.

  • Kevätaamun laulajia: Mustavaris

    Mustavaris on variksen kokoinen mutta kokonaan musta.

    Mustavaris on variksen kokoinen ja oloinen mutta kokonaan musta (yhtä mustaa korppia selvästi pienempi ja hontelompi). Nokka vaikuttaa pitkältä, koska sen vaalealla tyvellä ei ole höyheniä (nuorella mustia höyheniä). Vatsa vaikuttaa pullealta löysästi roikkuvien höyhenten vuoksi. Lennossa paljastuu, että siiven tyvi on keskiosaa kapeampi, ja pyrstön kärki on pyöristynyt. Lentoääni on käheästi raakkuva ”graah-graah…” tai ”grääh-grääh…”.

  • Kevätaamun laulajia: Ruokokerttunen

    Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua.

    Sinitiaisen kokoinen ruokokerttunen on päältä tummaviiruisen kellanruskea, alta vaalea. Silmän päällä on leveä vaalea juova. Laulu on kiihkeää ja vuolasta lavertelua, jossa toistuu pitkiä aikoja säriseviä ja säksättäviä ääniä ja niiden lomassa lyhyitä viheltelyjä.

  • Kevätaamun laulajia: Puukiipijä

    Laulu ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Puukiipijän tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle. Ponteva laulu muistuttaa pajulinnun laskevaa viheltelyä ”tii-tii-tii-tyitititititi-tii-tyi-tyit”.

  • Kevätaamun laulajia: Laulurastas

    Laulurastason päältä ruskea ja alta valkoinen.

    Pyöreähkö ja mustarastasta vähän pienempi laulurastas on päältä ruskea ja alta valkoinen. Kupeet ja rinta ovat yleensä kellertäviä. Alapuolella on mustia ja kapeita, osittain nuolenpään muotoisia täpliä. Päänsivut ovat tummat. Laulu on verkkaista ja rytmikästä: koiras ikään kuin juttelee toistelemalla samoja visertelyjä, maiskahduksia tai kirskuvia aiheita. Lentoääni on terävä ”tsik”.

  • Kevätaamun laulajia: Pajulintu

    Siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen

    Sinitiaisen kokoinen ja siro pajulintu on päältä vihertävänruskea ja alta valkoinen, rinnasta hiukan kellertävä. Samankesäinen nuori on alta vaaleankeltainen. Jalat ovat vaaleat (hyvin samannäköisellä tiltaltilla tummat). Surumielinen, viheltävä laulunsäe laskee loppua kohti.

  • Parasta retkiruokaa – Peltsi kokeili kolmea reseptiä

    Peltsin keittiössä valmistettiin ruokaa nuotiolla.

    Peltsi kovan vuoden kolmas haaste on noin 200km hiihtovaellus Lapissa. Se ei onnistu ainakaan ilman hyvää ruokaa! Peltsin keittiössä valmistetaan kolme lukijoiden lähettämää retkiruokaa.

  • Kuka pöntössäsi pesi?

    Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

    Tiedätkö kuka pöntössäsi pesi? Tavallisimpia pönttöpesijöitä ovat tiaiset ja kirjosieppo, mutta toki muitakin on. Vanha pesänpohja voi paljastaa lajin. Talvi on hyvää aikaa tarkistaa tilanne ja puhdistaa pöntöt kesän jäljiltä. Kirput, väiveet ja muutkin syöpäläiset ovat kohmeessa, joten suuremmilta puremilta ja kutinoilta todennäisesti säästyy.

  • Tunnista lintu - opas aloittelijoille

    Lintujen tunnistamisessa auttaa muutama perusasia.

    Lintuharrastus ja lintulajien opettelu kannattaa aloittaa silloin, kun lajeja on maastossa vähän. Talvella tarkoitukseen sopii mainiosti esimerkiksi talviruokintapaikka. Kevään edistyessä ja lajimäärän lisääntyessä määritystaitoja voi kartuttaa vähitellen. Yksi oleellinen asia määrityksessä on miettiä voiko kyseinen lintu esiintyä havaitussa ympäristössä havaittuun vuodenaikaan.

  • Miksi tarvitaan Miljoona linnunpönttöä?

    Miljoona linnunpönttöä -kampanja syntyi pesäkolopulasta.

    Suomen metsissä on kova pula koloista. Moni lintumme tarvitsee katettuja, suojattuja tiloja pesimiseen. Ilman pönttöä tai koloa lisääntyminen ei onnistu. Miljoona linnunpönttöä -kampanjalla lahjoitamme turvallisia pesäkoloja linnuille. Ja samalla lisää linnunlaulua ensi vuonna sata vuotta täyttävälle Suomellemme.