Hyppää pääsisältöön

Raakku, Suomen vanhin eläin, on kuolemassa sukupuuttoon

Raakkuja altaassa Konnevedellä
Jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen Raakkuja altaassa Konnevedellä Kuva: Jouni Taskinen Minna Pyykön maailma,jokihelmisimpukka

Jokihelmisimpukat eli raakut voivat huonosti Suomen joissa. Pelastustoimiin on nyt ryhdytty ja Konnevedellä Keski-Suomessa raakkuja kuntoutetaan tutkimuslaitoksessa. Miten ja miksi ne ovat sinne päätyneet ja miten niitä hoidetaan?

Raakku eli jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) on satoja miljoonia vuosia vanha laji, vanhempi kuin Atlantin valtameri.

Raakut voivat elää jopa yli 200-vuotiaaksi, mutta ne viihtyvät vain puhdasvetisissä joissa ja puroissa.

Ne säilyvät lisääntymiskykyisinä koko ikänsä, mutta tarvitsevat isäntäkaloikseen lohen tai taimenen ja kasvualustakseen puhtaan joen pohjan.

Makean veden simpukat ovat erittäin uhanalaisia

Raakkuja altaassa Konnevedellä
Jokihelmisimpukat ovat kuolemassa sukupuuttoon Raakkuja altaassa Konnevedellä Kuva: Panu Oulasvirta Jokihelmisimpukka,Minna Pyykön maailma

Makean veden simpukat ovat maailmanlaajuisesti eräs kaikkein uhanalaisin ryhmä. Monet lajit ovat kuolemassa sukupuuttoon ja osittain vähän vaivihkaa, koska ne ovat niin huomaamattomia.

Suomessa on viime vuosina on selvitetty jokien tilannetta ja havaittu yllätyksenä, että joissa ei enää ole nuoria simpukoita. Aikoinaan joet ja merenlahdet ovat olleet täynnä raakkua.

– Lohi- ja taimenkannat ovat aika huonossa kunnossa, jolloin jokihelmisimpukalla ei ole isäntää, selvittää professori Jouni Taskinen Jyväskylän yliopistosta.

– Vielä huolestuttavampaa on se, että simpukoiden lisääntyminen on hyvin heikkoa, vaikka isäntäkaloja olisikin, Taskinen jatkaa. Vanhoja simpukoita saattaa löytyä, mutta nuoria simpukoita ei enää ilmesty.

Raakut kykenevät ruokailemaan ainoastaan virtaavassa vedessä ja ne tarvitsevat uutta, virtaavaa vettä koko elämänsä ajan.

Simpukan poikaset hautautuvat kalasta pudotessaan pohjasoraan ja jos pohjalla on paljon lietettä, ne eivät saa ravintoa ja kuolevat.

Raakut ovat tärkeitä elementtejä veden ekosysteemissä.

– Raakuilla on erittäin suuri merkitys jokiveden puhdistajina, Taskinen painottaa. Yksi raakku suodattaa vuorokaudessa kymmeniä litroja vettä.

– Raakut myös ruokkivat veden hyönteisiä, jotka ovat puolestaan kalojen ruokaa. Eli tavallaan ne myös elättävät kaloja.

Professori Taskisen mukaan raakut voivat myös edistää kalojen kasvua ehkäisemällä kalatautien tarttumista niiden isäntäkaloihin.

Konneveden kuntoutuslaitos

Raakkuja syötetään tutkimusasemalla
Konnevedellä pelastetaan raakkuja Raakkuja syötetään tutkimusasemalla Kuva: Minna Pyykkö jokihelmisimpukka,Minna Pyykön maailma

Jokihelmisimpukka rauhoitettiin Suomessa vuonna 1955 ensimmäisenä selkärangattomana. Niiden tilanne on kuitenkin huono, vaikka se on ollut rauhoitettuna jo yli kuusikymmentä vuotta. Tutkimusavustaja Hanna Suonia hoitaa pelastettuja raakkuja Konneveden tutkimuslaitoksessa.

– Toimme ensimmäiset simpukat Konnevedelle Mustionjoelta, missä niiden tila oli todella huono.

– Terve simpukka vetää kuoret kiinni heti, kun siihen koskee, mutta nämä eivät reagoineet mihinkään, Hanna Suonia selvittää. Simpukat olivat jopa kokonaan peittyneet lietekerroksen alle ja jääneet näin ilman ravintoa.

Myöhemmin simpukoita on tullut lisää Ähtävänjoelta, Karvianjoelta ja Isojoelta. Jokaisella eri joesta tuodulla populaatiolla on tutkimuslaitoksessa oma altaansa.

– Eri populaatioissa näyttäisi olevan eroja esimerkiksi siinä, kuinka aktiivisesti ne hautautuvat soraan, Hanna kertoo. Esimerkiksi Mustionjoen raakut eivät juurikaan hautaudu ja ne ovat pienempiä kuin Karvianjoen ja Isojoen raakut. Ja Ähtävänjoen yksilöt ovat aina kamalan nälkäisiä!

Raakkuja pelastetaan nyt Suomessa ensimmäistä kertaa.

Konneveden raakut ovat kaikki yli satavuotiaita, ehkä jopa 140-vuotiaita. Niiden olot ovat kotijoissa niin huonot, että ne eivät pysty lisääntymään siellä. Samoissa joissa on myös raakkujen kuolleisuus noussut huolestuttavasti.

– Tämä on oikeastaan ainut keino, jota voidaan enää yrittää näiden populaation pelastamiseksi.

Raakuista tiedetään vielä aika vähän, joten Konnevedellä ollaan ihan aitiopaikalla oppimaan niiden käyttäytymisestä. Jokihelmisimpukoilla näyttäisi olevan jonkinlainen kyky aistia ympäristössä tapahtuvia muutoksia, muutakin kuin valo tai veden lämpötila.

– Jostain ne tuntuvat esimerkiksi tietävän milloin on ruoka-aika ja ne selvästi odottavat ruokaa. Kuoret ovat enemmän auki ja suodatuselimet, sifot, ovat näkyvissä, Hanna selvittää.

Raakkuja Pohjois-Suomesta
Nälkäinen raakku on enemmän auki Raakkuja Pohjois-Suomesta Kuva: Mikko Ranta jokihelmisimpukka,Minna Pyykön maailma

– Jollain tavalla ne myös tunnistavat sen, missä lajikumppaneita on. Ehkä sillä oli jotain tekemistä niiden lisääntymiskäyttäytymisen kanssa.

– Viime keväänä ne alkoivat hakeutua ryhmiin lähemmäs toisiaan. Ja syksyllä, kun vedet viilenivät, niin ne hakeutuivat taas hajalleen.

Raakuilla ei ole kiire.

Hanna Suonia kertoo, että Konneveden raakut ovat jo paljon aktiivisempia – jos nyt simpukan liikettä voi sanoa aktiiviseksi. Raakuilla on vahva jalka, millä ne ankkuroivat itsensä soraan ja liikkuvat.

– Liikkumisen huomaa siitä, että ne ovat auranneet polkuja hiekkaan, missä ne ovat saattaneet yön aikana liikkua noin 20–30 cm.

Altaissa on myös simpukoita, jotka eivät ole juuri liikahtaneet viimeisen vuoden aikana. Mihinkäs sitä kiirehtii, valmiissa maailmassa...

Tämän syksyn toukat matkustavat Konnevedeltä jatkokasvatukseen Norjaan, missä on paremmat ja isommat tilat. Mutta toki Suomessakin koko ajan tähdätään poikaskasvatukseen.

Konneveden raakkujen elinaikana on maailmassa ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Maisemat ovat muuttuneet, talojen isännät ja emännät ehtineet vaihtua moneen kertaan ja hevosetkin autoihin. Joen pohjassa on kuitenkin möllöttänyt sama vanha, kiireetön raakku kaikki nämä vuodet.

Mutta nyt olisi pikkuisen kiire – lisääntymään nimittäin... Tutkimushankkeen johtaja Jouni Taskinen on toiveikas.

– Edelleen Pohjois-Suomessa on yksi puro, jossa on jäljellä valtava raakkumäärä, Taskinen kertoo. Esiintymässä on 15 000 raakkua. Ja niitä on siinä joessa kolmessa kerroksessa.

Maailmalla on myös innostuttu palauttamaan jokia luonnontilaan ja hankkeita on vireillä useampia. Ehkä ne tulevat vaikuttamaan myös jokien simpukoihin.

– Ei sitä ainakaan voi heittää pyyhettä kehään. Vanha sanonta – niin kauan kuin on elämää, on toivoa, Taskinen vakuuttaa.

Raakkuihin kävi tutustumassa Konneveden tutkimusasemalla Keski- Suomessa toimittaja Minna Pyykkö.

KUUNTELE RADIO-OHJELMA:

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää

    Uusi luontosarja Elävät puut alkaa TV1:ssä 9.9. klo 18.15.

    Tiesitkö, että puut viestivät keskenään? Kun toukka hyökkää puun kimppuun ja alkaa nakertaa sen lehtiä, alkaa prosessi, jota ihmisaistit eivät havaitse. Ylen uusi neliosainen Elävät puut -luontosarja avaa puiden salaperäistä ja varsin näkymätöntä elämää uudella tavalla ja upeaa, kuvaaja Jari Salosen tarkkaa, ympärivuotista luontokuvausta hyödyntäen.

  • Mikä on Mennään metsään -kampanja?

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään.

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään! Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen. Tule mukaan viemään jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

  • Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

    Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

    Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

  • Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

    Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

    Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

  • Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

    Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

    Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Merisää - Kotka Rankki: "Ohutta yläpilveä" on nyt historiaa

    Untuvapilvet olivat tuttuja saaren varusmiehille.

    Radion rannikkoasemien merisäätiedotus aloitetaan idästä. Listan toinen sääasema on Kotkan edustalla sijaitseva Rankin saari. Saarelta on tehty havaintoja muun muassa uhanalaista ja vaarantuneista lintulajeista. Linnakesaari avautui yleisölle vasta hiljattain.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Sukeltavia vesilintuja: Haahka

    Koiraan soidinääni on matala ja kumea.

    Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen. Koiraan soidinääni on matala ja kumea ”auu, au-huuo”. Naaraan ääni on karheaa rotkotusta ”rok-rok-rok”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Alli

    Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

    Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Kuikka

    Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

    Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustalintu

    Mustalintukoiras on musta, nokassa keltaista.

    Lähes sinisorsan kokoisella, tanakalla mustalinnulla on melko lyhyt ja ohut kaula. Koiras on kokonaan musta, vain nokan päällä on keltaista. Läheltä nokan tyvellä näkyy musta kyhmy. Naaras on tummanruskea päälakea myöten, mutta poski ja kaulansivu ovat vaaleat ja nokka harmaa. Koiraan soidin- ja lentoääni on pehmeä vihellys ”hjy, hji-hjy”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Uivelo

    Uivelokoiraan pää ja eturuumis on valkoinen.

    Uivelo on selvästi sinisorsaa ja jonkin verran telkkääkin pienempi, typäkkä ja lyhytnokkainen sorsalaji. Koiraan pää ja eturuumis on vitivalkoinen, kyljet harmaat ja selkä mustajuovainen. Päässä on musta täplä silmän ympärillä ja musta juova niskassa. Ruskeanharmaan naaraan päälaki on punaruskea, kurkku laajalti valkoinen. Koiraan soidinääni on vaimeaa narinaa ”gurrr-ik”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkakoskelo

    Tukkakoskelo on yleinen koko Suomessa.

    Tukkakoskelo on sinisorsan kokoinen mutta pitkänomaisempi. Pää on melko pieni ja kaula lyhyehkö ja ohut. Koiraan selkä ja pää ovat mustat, kupeet ja peräpää harmaat, rinta punertavanruskea. Niskassa harottaa siirottava töyhtö. Naaras on harmaa, ja ruskeanpunaisen pään ja vaalean kaulan välinen väriraja ei ole jyrkkä toisin kuin isokoskelolla. Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Isokoskelo

    Isokoskelon tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”

    Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustakurkku-uikku

    Mustakurkku-uikku on vain tavin kokoinen.

    Vain tavin kokoisen, palleromaisen mustakurkku-uikun kaula on melko pitkä ja nokka hyvin lyhyt. Pää ja selkä ovat mustat, kaula ja kupeet ruosteenpunaiset. Ohimoilla on kirkkaanoranssit töyhdöt. Nuoren alapuoli on vaalea, kaula ja pää tummin juovin. Soidinääni on värisevää liverrystä ”hvi-äärrh, hy-äärrh”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Härkälintu

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi.

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi, ja sillä on lyhyempi ja paksumpi, ruosteenpunainen kaula. Siitä erottuvat selvästi vaaleat posket ja musta päälaki, eikä päässä ole töyhtöjä. Ruumis on tummanruskea. Nuoren yksilön päässä on mustia juovia. Soidinääni on härkämäistä mylvintää ja ulvahtelua, joka vaihtuu välillä porsasmaiseksi kiljunnaksi.

  • Sukeltavia vesilintuja: Silkkiuikku

    Soidinäänenä mm. koriseva ”korr, krra-aahr”.

    Silkkiuikun ruskea ruumis on pienempi kuin sinisorsan mutta valkoinen kaula pitempi. Leuassa ja päälaella on ruskeita höyhenröyhelöitä. Ne puuttuvat syksyisiltä nuorilta yksilöiltä, joiden vaaleassa päässä on tummia pitkittäisjuovia. Äänekkään silkkiuikun soidinääniä ovat koriseva ”korr, krra-aahr”, nenäsointinen ”gang gang” ja terävä ”vrek-vräk…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkasotka

    Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

    Tukkasotka on telkän kokoinen, ja sillä on lyhyt ruumis ja iso pää. Mustalla koiraalla on valkoiset kyljet. Niskatöyhtö näkyy läheltä (kun pää kuiva, ei sukeltelun jälkeen). Naaras on tummanruskea, ja sillä on koiraan lailla kirkkaankeltainen silmä. Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Telkkä

    Telkkäkoiraat lähtevät etelään jo kesäkuussa.

    Sinisorsaa pienemmällä telkällä on pyöreähkö ruumis ja kolmikulmainen pää korkean otsan vuoksi. Koiraan rinta ja kylki ovat valkoiset, pää, selkä ja takapää mustat. Poskessa on valkoinen täplä. Harmaalla naaraalla on ruskea pää ja valkoinen juova kyljessä

  • Sukeltavia vesilintuja: Punasotka

    Punasotka on sinisorsaa pienempi.

    Sinisorsaa vähän pienempi punasotka on pyöreähkö, paksukaulainen ja lyhytpyrstöinen. Sillä on melko iso nokka ja luisu otsa. Koiraan ruumis on valtaosaksi vaaleanharmaa, rinta ja peräpää mustat. Pää on tumman ruskeanpunainen. Naaras on harmahtavan vaaleanruskea, mutta poski on muuta ruumista vaaleampi. Lennossa paljastuu leveä vaalea siipijuova. Koiraan soidinääni on vingahtava ”vi-vivih…”, naaraan kutsuääni koriseva ”krrah-krah…”.