Aikamatka 1950-luvulle koulupäivän ajaksi
Napialan elävässä koulumuseossa istutaan selkä suorassa ja opettaja on pomo
Entäpä jos voisit kokea uudelleen päivän omasta lapsuudestasi - tai kurkistaa vanhempiesi lapsuuteen? Napialan vanha koulu Tervakoskella avaa näkökulman siihen muutokseen, jonka Suomi on lyhyessä ajassa kokenut. Koulumuseo tarjoaa oppitunteja 1950-luvun kansakoulun tyyliin. Mutta vanhan rakennuksen historiaan kuuluu myös tragedia.
Mustekynä pysyy hienosti hyppysissä, selvästi vanhasta tottumuksesta. Kirjoitusvihon puhtaan sivun alle laitetaan toinen, vinoviivoin varustettu paperi, niin sanottu vinotuki. Sen avulla mustekynäkirjoitus kallistuu samassa linjassa oikealle.
Ei kertaakaan nosteta kynää, ennen kuin päästään loppuun. Ja sen jälkeen vasta ä:n aaltoviivat, i:n pisteet, t:n viivat!
Napialan koulumuseo tarjoaa oppitunteja ryhmille
- Napialan Wanha Koulu on vanha kansakoulu, joka on muutettu museoksi
- Tarjoaa vanhanajan oppitunteja ryhmille
- Suuri kokoelma kirjoja, opetustauluja, opetusvälineitä ja esineistöä 1800-luvun lopulta lähtien
- Sijaitsee Napialan kylässä Tervakoskella, Janakkalassa
Opettaja on tarmokas mutta oikeudenmukainen. Hän antaa selkeitä ohjeita, eikä kuuntele lörpötystä.
Mutta tietenkään kukaan ei lörpöttele. Kaikki kirjoittavat.
Pulpeteissa istuu eläkeläisiä, jotka ovat tulleet Napialan wanhaan kouluun kokemaan päivän omasta lapsuudestaan.
Talo komeilee peltojen ja lehmilaidunten keskellä. 1800-luvun lopusta vuoteen 1972 rakennuksessa toimi kansakoulu.
Kun pieniä kyläkouluja alettiin tuohon aikaan sulkea, Napialan kansakoulunkin tarukin päättyi. Pihalta ei enää kuulunut välituntisin lasten kiljahduksia, ja opettaja muutti pois yläkerran asunnosta.
Päivi Hakoman ja Heli Lindblomin vanhemmat ostivat kunnalta koulun 1973. He perustivat sinne matkailualan yrityksen, Kesäkisällin. Koulussa oli erilaisia näyttelyitä, myymälä ja kahvila. Isossa eteisessä oli pieni kauppamuseo.
Päivin ja Helin vanhemmat ostivat Napialan koulun sinne jääneet pulpetit, kirjahyllyt, astiat. Lakkautetun koulun nurkkiin ja varastoihin jäi vielä kaikenlaista vanhaa tavaraa, mikä säilytettiin. Äidin haaveena oli perustaa koulumuseo.
Vuodet vierivät. Aika jätti vanhemmista.
Lopulta sisarukset päättivät toteuttaa äitinsä unelman. Napialan Wanha Koulu -museo avattiin kesällä 1998. Vanha koulurakennus täytti tuolloin 100 vuotta.
Sota vaikutti täälläkin
Kouluun mahtuu monia tarinoita. Myös surullisia.
Erityisen traaginen tapaus sattui sodan jälkeen. Koulun silloinen opettaja Paavo Rauhala oli oppilaiden keskuudessa hyvin pidetty.
Syksyllä perunannostoloman jälkeen järjestäjät menivät hakemaan puita koulun liiteristä keittäjälle. Puiden haku kun oli järjestäjien tehtävä.
Oppilaat löysivät opettajan, joka oli hirttänyt itsensä liiterin kattopalkkiin. Järkytys oli suuri. Tällaista ei kukaan osannut odottaa.
Vielä vuosien jälkeenkin entiset oppilaat muistelevat tapausta.
– Meillä oli täällä liiteritanssit muutama vuosi sitten. Entisiä oppilaita tuli, ja muutamat heistä muistivat heti tapauksen. Heillä meni kylmät väreet, kun he astuivat sisään latoon, Päivi kertoo.
Laulutunti, tuo ihana, kamala muisto menneisyydestä
Eläkeläisten oppitunti jatkuu laululla. Eräs eläkeläisoppilaista muistelee:
– Laulutunnit olivat mukavia, pidin niistä vaikka mulla oli huono lauluääni. Onneksi se hukkui toisten ääniin. Kun keväällä koitti laulukoetunti, jännitin ja pelkäsin hirveästi mennä siihen opettajan viereen. Seisoin selkä muihin oppilaisiin päin ettei ne vaan näkisi kasvojani, kuinka mä jännitän. Ei siitä ole traumoja jäänyt, laulan minä toisten mukana yhteislaulutilaisuuksissa, mutta en yksin.
– Kyllä sä hyräilit kotona paljon lauluja, naisen aviomies tokaisee.
– Kyllä.
Urkuharmoni natisee. Kanttori Tapio Mäenpää laulaa komealla äänellään, kaikki yhtyvät oman maakunnan tuttuun Hämäläisten lauluun.
Aikamatka voi avata muuttuneeseen yhteiskuntaan liittyviä kysymyksiä
Nykyajan koululuokat ovat myös tuttu näky Napialassa. Tänään koululla vierailee tervakoskelaisia kolmasluokkalaisia.
Heli pitää esitelmän Suomen historiasta 1950-luvun tapaan. Rainakone ratisee luokan takaosassa ja kuvat heijastuvat lasten eteen kankaalle.
Lapset pitävät kokemastaan. He saavat topakat ohjeet, miten viitataan oikeaoppisesti, kun on asiaa. Kyynärpää pulpetinkannella, käsivarsi yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Lapset selviävät tehtävästä erinomaisesti.
Vastausvuoron saavan oppilaan on seistävä selkä suorassa pulpetin vieressä. Ja vastaushan annetaan selkeästi kirkkaalla äänellä, jotta jokainen kuulee.
Napialan wanhassa koulussa on loputtomasti hypisteltävää, ihasteltavaa ja muisteltavaa. Mahtava kokoelma menneiden vuosien koulukirjoja ja opetustauluja saa uppoutumaan omiin koulukokemuksiin ja -muistoihin.
Heli ja Päivi keräävät myös nykyaikaisia koulukirjoja ja -tavaroita. Tämän päivän koulumaailma on tulevaisuudessa historiaa. 20 vuoden kuluttua digiheittimet, Kahoot-tietopelisovellukset ja terveystiedon ja elämäkatsomusopin oppikirjat saattavat löytyä koulumuseon kokoelmista.
Vuosien saatossa sisarukset Päivi Hakoma ja Heli Lindblom ovat rakentaneet vanhan koulun ympärille vahvan kyläyhteisön.
Kuva: Eva Pursiainen / Yle
"Koulu on se yhdistävä tekijä"
Napialan vanha koulu ei ole mikään tavallinen museo, sellainen, jossa kierrellään katselemassa tavaroita vitriineissä. Täällä saa kosketella, selata vanhoja kirjoja, laulaa unohdettuja lauluja, kirjoittaa liidulla taululle tai hyppiä välitunnilla narua.
Keväällä, syksyllä ja osan aikaa kesää Päivi Hakoma ja Heli Lindblom pitävät ryhmille erilaisia oppitunteja. Heiltä voi tilata vaikka uskonnon, historian tai laskennon tunnin.
– Kun tänne tulee entisiä oppilaita ja retkikuntia, nehän on ihan haltioissaan. Ne muistaa tän kirjan ja tuon opettajan, pulpetit oli eri lailla - mehän on kuultu enemmän tarinoita koulusta kuin ollaan itse osattu kertoa, vai mitä Heli? Päivi kuvailee.
Siskokset keskeyttävät ja jatkavat toistensa lauseita niin kuin vain eliniän verran yhdessä puhuneet tapaavat tehdä.
Heli jatkaa:
– Niin, ja suurin osa ihmisistä jotka tänne tulee ei katso näitä seiniä, eikä pulpetteja, eikä loppujen lopuksi niitä kirjoja, vaan he menevät omiin muistoihinsa. Muistavat luokkakaverit ja tunnelman, laulukoepelon. Muistetaan ne ihanat opettajat ja kannustuksen ja kiitoksen sanat. Ja se on varmaan se meidänkin ajatus ollut tässä - niin kuin me aina sanotaan, että tää on retki muistoihin.
Kiitokset ja kehut saavat Päivin ja Helin yhä jatkamaan Napialan wanhan koulun toimintaa ja ottamaan vastaan yhä uusia vierailijoita.
Kokemukset ovat osin erilaisia, mutta kuitenkin kaikilla samoja. Koulu on meillä Suomessa se yhdistävä tekijä, ja tämä on se yksi pointti ja syy, miksi me tätä teemme, Heli sanoo.
Nuorissa tulevaisuus
Vaikka naiset vaikuttavat loputtoman energisiltä, sisaruksia askarruttaa wanhan koulun tulevaisuus sitten kun heiltä loppuu puhti.
– On kauhea huoli siitä, että mitä meidän jälkeen tapahtuu – minä toivon että ainokainen lapsenlapseni edes vähän kiinnostuisi, veljentyttö on ollut vähän kiinnostunut, Päivi kertoo.
– Mä olen tässä niin kauan kuin jalka nousee ja puhe luistaa, ja sitten kun itse on jo tuolla autuaammissa koulumaisemissa, niin toivon, että tämä olisi jonkun intohimo yhtälailla, Heli jatkaa.
– Ja jos ei ole, niin älkööt surko sitä, myykööt kaiken pois, Päivi tokaisee.
Kyllähän tällainen erilainen koulupäivä on aika jännittävä.
On kaikkia ihmeellisiä tavaroita. Pienet sormet etenevät pulpettia pitkin ja koskettavat. Ihan vähän vain.
Tässäkin koulussa opettajalla on silmät niskassa.
– Hei, koskit mustepulloon, nousepa ylös.
Syyllinen nousee seisomaan.
– Mustepulloon ei saanut koskea, sillä korkki saattoi aueta ja sitten kaikki vaatteet ja pulpetit oli musteessa, Päivi-opettaja sanoo, nyt jo lempeään sävyyn, ja jatkaa:
– Tosin ennen vanhaan kyllä poika saattoi ottaa edessä istuvan tytön letistä ja kastaa sen musteeseen. Ajatelkaa! Mutta siitä joutui varmasti nurkkaan. Istu, ole hyvä.
Ystävällisiä nämä wanhanajan opettajat.
Eläkkeellä olevat superenergiset sisarukset Päivi Hakoma ja Heli Lindblom ylläpitävät Janakkalassa Tervakoskella Napialan Wanhaa Koulua, vaalivat arvokasta kulttuuriperintöä ja luovat ympärilleen aitoa yhteisöllisyyttä.
Egenland – yleisön matkaopas Suomeen kahdella kielellä
Edit 17.4.2018 Korjattu lyöntivirheitä.
Eva Pursiainen
Yle