La Kala!
Tempauksistaan tunnetusta Sumiaisten kylästä ponnistaa nyt oma oopperatalo
Oma ooppera ei ollut ensimmäisenä mielessä, kun Marie Finne-Bray ja Piers Bray muuttivat Australiasta Sumiaisten kylään kesällä 2010. Nyt Mozart ja musikaalien sävelet kaikuvat keskisuomalaisessa kotipihassa täysille saleille. Pienessä paikassa voi tehdä isoja asioita, sanoo Marie Finne-Bray.
Donna Elvira on hyvin, hyvin vihainen!
Korot kopisevat, kun sopraano Marie Finne-Bray marssii katsomon halki yleisön eteen. Violetinsävyiseen puuteriperuukkiin sonnustautunut solisti virittää kuulijat seuraavan aarian tunnelmaan:
– Don Giovanni on pettänyt häntä – ja silti hän yhä rakastaa Don Giovannia. Tässä kohtauksessa Donna Elvira miettii, että "seuraavan kerran kun mä sen jätkän nään, niin en aio enää hänen viettelyksiinsä tai pauloihinsa langeta”. Mutta niinhän tässä oopperassa käy, että Don Giovanni hänet taas viettelee, vuorotellen rakastutaan ja raivotaan…
La Kala – oopperaa vuodesta 2012
- Yksityinen oopperatalo Keski-Suomessa Sumiaisten kylässä
- Ohjelmistossa oopperamusiikkikonsertteja sekä muun muassa musikaalisävelmiä ja rockia
- Oopperatalo sijaitsee entisessä korjaamohallissa perustajapariskunta Marie Finne-Brayn ja Piers Brayn omakotitalon alakerrassa
- Salissa on noin 100 istumapaikkaa
Selostus herättää naurahduksia, mutta kun pianisti Sonja Hendunen laskee sormensa flyygelin koskettimille, yleisö hiljenee ja keskittyy kuuntelemaan Mozartin ajattomia säveliä.
On kesäilta Sumiaisten kylässä Keski-Suomessa, ja La Kalassa esiinnytään jälleen kerran täydelle salille. Ja kun tämä oopperatalo on täynnä, se tarkoittaa, että paikalla on enintään satakunta ihmistä.
Ilma virtaa, sillä ovet ovat auki salia ympäröivään puutarhaan. Jos kääntyy katsomaan olan yli, näkee pihan takana kylää halkovan Sumiaisraitin. Se on hiljainen.
Tunnelma on lämmin ja rento, ja tupa täysi musiikinystäviä. Silti on vaikea olla ihmettelemättä.
Oma oopperatalo tuhannen asukkaan kylässä. Miten se on mahdollista?
"Kuka siellä oikein laulaa?"
Kesä 2010 kehkeytyi Suomessa poikkeuksellisen kuumaksi. Heinäkuussa helteitä mitattiin kaikkina muina paitsi yhtenä päivänä, ja myös Sumiaisissa lämpötila lähenteli toistuvasti kolmeakymmentä astetta.
Muusikkopariskunta Marie Finne-Bray ja Piers Bray olivat vasta asettumassa Sumiaisiin. He olivat saapuneet kylään toukokuussa. Uusi koti oli vanha omakotitalo, jonka he olivat ostaneet netti-ilmoituksen perusteella Australiasta käsin, päätettyään muuttaa Marien kotimaahan.
Kaupan päälle ja oikeastaan täytenä yllätyksenä oli tullut talon alakerran vanha korjaamohalli. Kun ovet avasi, edessä odotti kolme metriä syvä rasvamonttu, jonka pohjalla kiilteli sysimustaa vettä. Taisi siellä pimeydessä lillua joku päivänsä päättänyt sammakkokin.
Halli ei ollut siis kaikkinensa maailman puoleensavetävin. Mutta siellä oli taivaallisen viileää.
Ja koulutettuna oopperalaulajana Marie huomasi, että tilan akustiikka oli erinomainen: vanhasta traktorihallista tuli hellekesänä oiva harjoituspaikka.
Välillä Marie jätti kaksoisovet auki puutarhaan. Saattaisi tietysti käydä niin, että uudet naapurit alkaisivat valittaa kovaäänisestä laulusta, hän mietti.
– Täällä kävikin niin, että ihmiset olivat menneet paikalliseen kahvilaan kysymään, että kuka siellä oikein laulaa, Marie muistelee.
Mutta ihmiset eivät kyselleet valittaakseen, vaan seurasi pyyntö: voisikohan laulaminen tapahtua jonakin tiettynä ajankohtana – jotta ihmiset osaisivat odottaa sitä ja avata ikkunat kuunnellakseen? Vaikkapa lauantai-iltaisin kylän kirkon ehtookellojen jälkeen?
Marieta naurattaa edelleen, kun hän muistelee ensimmäistä kesää uudessa kotikylässä. Hän teki työtä käskettyä ja aloitti laulun, kun kirkonkellot olivat vaienneet.
Ei meille olisi tullut mieleen tällaista!
– Mutta niin vaan kävi, että ihmiset halusivat tiettyjä aikoja, ja siitä kehkeytyi esityksiä. Siitä se lähti vierimään eteenpäin.
Kuva: Yle / Tuula Viitaniemi
Kuva: Yle / Tuula Viitaniemi
Ei mikään La Scala vaan La Kala!
Ensi alkuun Marie ja Piers esiintyivät kotikylän väelle kaksin. Kun Jyväskylän ammattikorkeakoulun kautta löytyi samanhenkisiä laulajaopiskelijoita, syntyi uusi idea: oopperaa!
Taidemusiikki haluttiin tehdä helposti lähestyttäväksi ja samalla innostaa uusia kuuntelijoita sen pariin. Oopperoista päätettiin muokata lyhennettyjä, näytelmällisiä konserttiversioita.
Korjaamohalli sai uuden elämän estradina, kun se remontointiin ja rasvamonttu täytettiin.
Ensimmäinen konsertti koottiin Mozartin Così fan tutte -oopperasta. Ensi-ilta heinäkuussa 2012 lähestyi, ja ennakkovarauksia oli vähän. Paikalle odotettiin toivorikkaasti 60 ihmistä, jotta saataisiin edes omat rahat takaisin.
Ovien taakse ilmestyi 160 henkeä.
Ihmismäärä ei mitenkään mahtunut saliin, mutta tuore oopperaseurue teki pikaisen päätöksen: konsertti esitettiin kaksi kertaa putkeen.
"Historiallista! Sumiaisissa esitettiin lauantaina kamariooppera Cosi fan tutte ja heti kaksi kertaa.... Yleisöä tulvi paikalle ja jono ylsi Sumiasraitille saakka", raportoi Äänekosken Kaupunkisanomat tuoreeltaan esityksen jälkeen.
"Nyt tuntuu älyttömän hyvältä! Ensimmäistä kertaa oopperassa ollut kertoi, että olisi kuunnellut ja katsellut vielä lisää, se oli mukava kuulla", kommentoi Marie samassa jutussa.
Ilta on hyvässä muistissa edelleen:
– Esityksen jalkeen mentiin saunomaan Camping Sumiaisten Riihisaunaan ja poksautettiin auki Uuden-Seelannin kuplivaa. Oli oikein oopperatähden olo!
Ja niin Sumiainen oli saanut oman musiikkihuoneen, joka kyläläisten suussa muuttui pian oopperataloksi. Nimeksi tuli La Kala. Se keksittiin samaisessa kahvilassa, jossa pari vuotta aiemmin oli kyselty tuntemattoman laulajan perään, muistelee vuorostaan Piers:
Vitsailimme Kahvila Korpussa Sumiaisten La Scalasta, ja silloin kahvilan omistaja Päivikki Linna sen heitti ilmoille: "La Kala!”
Sumialaiset ottivat tulokkaat siipiensä alle.
Mutta tämä ei ollutkaan ensimmäinen kerta, kun kyläläiset todistivat kunnianhimoisen tai omintakeisen idean syntyä kotipaikkakunnallaan.
Kuva: Yle/Tuula Viitaniemi
Kuva: Yle/Tuula Viitaniemi
Mozartista musikaaleihin
Donna Elviran kostonhimoinen aaria kuullaan osana Mozart-soiréeta, johon on valittu lauluja rakastetun itävaltalaissäveltäjän tunnetuista oopperoista Don Giovanni, Figaron häät, Così Fan Tutte ja Taikahuilu.
La Kalan taustalle on perustettu yhdistys nimeltä Keski-Suomen kamariooppera. Sumiaisten sali on oopperan kotiareena, mutta pieni ryhmä esiintyy myös muualla, kuten lähistöllä Suolahdella.
Urkumusiikkia syysillassa, konsertit äitienpäivänä ja joulun alla. La Kala tarjoilee musiikkielämyksiä vuodenkierron mukaan.
Oopperailtamien, lied-konserttien ja muun taidemusiikin lisäksi ohjelmistossa on kevyttä musiikkia. Esityksiä on tehty esimerkiksi musikaaleista: romanttisesta Oopperan kummituksesta, rokkaavasta Jesus Christ Superstarista ja karmivan hauskasta Sweeney Toddista.
Marie toimii myös laulunopettajana. Kesällä 2017 hän järjesti kontaktiensa avulla laulun mestarikurssin englantilaisbaritoni John Morganin johdolla Keski-Suomen opistolla. Lontoon Royal Opera Housen laulaja ja suosittu laulupedagogi viehättyi Suomen-visiitistään niin, että kesällä 2018 kurssi järjestetään uudelleen.
"Siinä sivussa lauletaan ja harjoitellaan”
Miten kaikki tämä sitten saadaan aikaan ja mitä kaikkea Marie ja Piers oopperassaan tekevät? Oikeastaan kysymys kuuluu: mitä he eivät tee.
Ensin on aina idea. Joka on Marien mukaan kunnianhimoinen, jopa vähän hullu.
– Sitten alkaa markkinointi, jonka teen yleensä itse ja aika paljon sosiaalisessa mediassa, koska meillä ei ole isoa budjettia. Tämähän ei ole mikään varsinainen rahamylly.
– Joskus mukaan tulee aivan ihania vapaaehtoisia auttamaan, esimerkiksi lipunmyynnissä, Marie kiittelee.
– Totta kai siinä sivussa sitten lauletaan ja harjoitellaan!
"Tule männään oopperaan!" – maailmanluokan musiikkia mökkireissulla
– Jos ette ole ikinä käyneet oopperassa, ja varsinkin, jos ette ole ikinä käyneet oopperassa lasten kanssa, niin kannattaa käydä katsomassa Taikahuilu, kannustaa Marie ennen illan viimeistä kappaletta.
Tunnekuohujen jälkeen konsertti päättyy säveliin sadunhohtoisesta suosikkioopperasta.
Me lauletaan siitä, että kaikkein tärkeintä on rakkaus.
Yleisö taputtaa innokkaasti. Kohtapuoliin oopperaillan tähdet riisuvat esiintymisasunsa ja ryhtyvät siivoushommiin, mutta ihan vielä ei ole sen aika.
Ensin rupatellaan hetki yleisön seurassa, nautitaan lasi kuohuvaa sumiskumppaa tai kupillinen kahvia; luonnollinen selitys sille, miksi esityksen aikana ikkunan takana näytti vilahtavan mies isoa nokipannua kantaen.
Toistaiseksi esitykset ovat olleet yksinäytöksisiä: Marien mukaan väliaika on tuntunut haasteelliselta, sillä se vaatisi asunvaihdon tai esiintymisasun suojaamisen. Tarjoilu, niin kuin kaikki muukin, hoidetaan itse.
Ratkaisuksi on keksitty lopputarjoilu. Kiireiset pääsevät lähtemään, mutta tänäänkin paikan päälle jää iso joukko kuulijoita seurustelemaan toistensa ja esiintyjien kanssa.
Kahvikuppi tai kuohujuomalasi kädessään pihanurmella parveilevat ihmiset antautuvat mielellään juttutuokioon.
– Musta tää oli aivan ihana!
Jyväskyläläinen Mari Paloniemi on La Kalassa ensimmäistä kertaa. Hän on osallistunut aiemmin kesällä John Morganin laulukurssille ja kertoo tulleensa paikalle sen innoittamana
Ensikertalaisten lisäksi paikalla on vakikuuntelijoita ja uskollisia tukijoita, kuten Vieno Häyrinen. Hän on käynyt kuuntelemassa esityksiä aivan alkuajoista lähtien ja kehuu kotikylänsä musiikkitaloa:
Onhan se piristystä! Nurkan takana asun ja siitä oon kovasti ilonen, ettei tarvitse lähteä Jyväskylään eikä Helsinkiin oopperaan, että se on omassa pitäjässä!
Oopperamusiikkihan on kaikille suotavaa, Häyrinen lisää. Tänään hän houkutteli mukaansa lapsenlapsensa Kaisa Maukosen.
Ilahtuneena Häyrinen kertoo esityksen tuoneen paikalle jälleen kerran myös ulkopaikkakuntalaisia, joita ikänsä Sumiaisissa asunut ei tunne.
Suomalaiset talvet eivät ole yhtä kylmiä kuin Australian talvet!
Konserttia seuraavana aamuna istumme oopperatalon yläkerrassa eli Marien ja Piersin keittiössä. Jalanjuuressa kehräävät burmakissat, ja edeltävän illan hyörinään ja pyörinään verrattuna vallitsee rauhallinen – sumialainen? – tunnelma.
Muuttoa Australiasta Marien kotimaahan ajoi pariskunnasta erityisesti Piers. Hän ihastui Suomeen jo ensivisiitillään, joka sattui olemaan joulunaikaan.
Piers selittää olevansa hulluna lumeen:
– Talvella aurinko ei Suomessa paljoa paista, mutta täällä on silti aivan mielettömän kaunista. Varsinkin sellaisina kylminä päivinä, kun aurinko paistaa jäässä olevien puiden läpi, ja ne säteilevät kuin kristalli…. Se on mahtava näky.
– Saunassa voi hyvin muistella millaista Australiassa oli kesäaikaan, Piers nauraa ja sanoo kertovansa salaisuuden:
– Suomalaiset talvet eivät ole yhtä kylmiä kuin Australian talvet!
Syntyi kaipuu kylmään ja pohjoiseen; hyvin päinvastainen, kuin mitä Mariella oli aikanaan ollut.
Oululaislähtöinen Marie oli muuttanut Australiaan 1990-luvun lopulla opiskelemaan näyttelemistä. Hän esiintyi tv-sarjoissa ja elokuvissa ja kouluttautui ohessa laulajaksi.
Tiet Piersin tiet johtivat yhteen oopperan harjoituksissa Melbournessa 2000-luvun alussa.
Toinen Suomen-visiitti sai juhlavat puitteet, kun Marien silmiin osui netissä ilmoitus Sodankylän häätapahtumasta. Lukuisten halukkaiden joukosta hänet ja Piers valittiin mukaan – ja vihittiin Lapissa heinäkuussa 2009.
Häiden jälkeen tuore aviopari ajoi pohjoisesta maan halki kohti Helsinkiä punaisella mersulla.
Keski-Suomessa, aika lähellä Sumiaisia, mersusta loppui bensa. Piers muistelee molempien ihailleen kaunista, kumpuilevaa maastoa. Vähän kuin Lappi, mutta enemmän puita!
Niin he alkoivat etsiä uutta kotia, joka löytyi lopulta pienestä kylästä kahden järven äärellä.
"Take it easy, please"
Sumiaisissa on Suomen pienimmän oopperatalon lisäksi Suomen lyhyin joki. Vain 3,5 metriä pitkä Kuokanjoki yhdistää Sumiaisjärven ja Ala-Keiteleen, joiden välisellä kapealla kannaksella Sumiaisten kylä sijaitsee.
Jyväskylästä päin saavuttaessa tämä ensimmäinen nähtävyys ehtii vain vilahtaa sillan alla. Pian sen jälkeen tien reunassa tulijaa tervehtii kyltti: Welcome to Sumiainen. Take it easy, please. Otahan rennosti.
Vuonna 1868 perustettu kunta taipui liitokseen vuonna 2007 ja yhdistyi Suolahden ja Äänekosken kanssa Äänekosken kaupungiksi. Nykyisellään kylän väkiluku on noin 1200 henkilöä, muuttotappiosta on kärsitty pitkään. Kesäisin väkimäärä tuplaantuu täälläkin mökkiläisten ansiosta.
Piers, sumialaisittain Pertsa, avaa kotikylänsä viehätystä:
– Täällä ollaan pois tallatulta polulta, off the beaten track, ja rytmi on erilainen. On rennompaa.
Tienvarren tervetuliaiskyltti pitänee siis kutinsa.
– Kun haluan energiaa, lähden kävelemään koiran kanssa tuonne järven rannalle, tai talvella laitan sukset jalkaan ja pääsen suoraan pihalta järven jäälle, kertoo puolestaan Marie.
– Vaikka kuinka väsyttäisi, sitä tulee uutena ihmisenä takaisin. Täällä on niin älyttömän kaunista.
Ja jos haluaa seuraa, voi mennä paikalliseen kahvilaan istumaan ja ottaa lasin viiniä, hän sanoo.
– Ihan varmasti joku tulee haastelemaan, yksin ei tarvitse mököttää. Mun mielestä täällä on kaikkea.
Arki on tietenkin arkea missä päin maailmaa tahansa, toteaa Marie. Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa, ja silloin kohtaamisia tapahtuu niin hyvinä kuin huonoina päivinä, se on selvää.
Mutta hänen mukaansa voi olla hyväkin juttu, ettei kukaan nouse millekään ihmeelliselle jalustalle: kaikki tietävät, että ollaan tavallisia tyyppejä puolin ja toisin. Aika inhimillistä meininkiä, hän summaa.
Kun Pekka ostaa päräytti oopperalle flyygelin
Ja sitten on kannustus, jota oopperayrittäjät ovat kohdanneet. Kekseliäisyyden ja omatoimisuuden lisäksi pienellä budjetilla toimivan pienen oopperan olemassaolon edellytys on ollut, että sillä on ollut alusta asti innokkaita tukijoita, sekä sumialaisia että ulkopaikkakuntalaisia. Moni tuntuu välittävän siitä, että korkeatasoista musiikkia kuulee suurten keskusten ulkopuolella.
Lahjoituksina ovat tulleet niin lopputarjoilun kahvikupit kuin mikroaaltouuni; jälkimmäiseen varat keräsi sama Vieno Häyrinen, joka osui juttukaveriksi illan Mozart-konsertin jälkeen.
– Aivan ihana Vieno-mummu! Marie huudahtaa. Hän tuo meille aina leipää ja marjoja.
Näkyvin – tai ehkä kuuluvin – esimerkki yksittäisen tukijan avustuksesta on alakerran uljas flyygeli. Kiitos kuuluu eräälle kesäsumialaisista, kuten mökkeilijöitä täällä kutsutaan.
Alun perin oopperassa konsertoitiin sähköpianon säestyksellä.
– Sähköpianohan on aina vireessä, mutta se on aina sähköpiano, ei siitä mihinkään pääse. Kauniaisissa asuva ystävämme ja fanimme Pekka Haapala oli saanut vinkin, että jyväskyläläisessä antiikkikaupassa oli myytävänä flyygeli, joka kuulemma kuuluisi La Kalaan. Pekka pyysi vakisäestäjäämme Sonjaa vilkaisemaan sitä, ja Sonja totesi, että hyvä peli on.
– Niinpä Pekka meni ja ostaa päräytti sen flyygelin meille! Ja se oli lopulta 2500 euroa – alkujaan Pekka ei suostunut edes kertomaan koko summaa minulle. Ja Pekallakaan ei ihan sukanvarressa ollut sitä summaa. Mutta hänpä oli mennyt pankkiin ja kysynyt pankinjohtalta, että voisiko hän ostaa La Kala -oopperaan flyygelin. Ja se laina tuli.
– Ihan uskomatonta, Marie toteaa muistellessaan tapahtumaketjua. Minusta tuntuu että se on osa tämän paikan maagisuutta: täällä ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja haluavat auttaa.
Luovien hullujen kylä on suminismin valtakunta
Kun kylässä on viettänyt päivän tai kaksi ja jutellut paikallisten kanssa Kahvila Korpussa tai kylänraitilla, alkaa huomata jotakin kiinnostavaa: sumialaiset vaikuttavat viehättävällä tavalla omanarvontuntoisilta ja ylpeiltä kotipaikastaan.
Eikä kukaan ihmettele, miksi vierailijat ovat osuneet Sumiaisiin. Asenne on miltei päinvastainen: onnittelut teille, kun löysitte tänne!
Kyläläisten puheissa viitataan myös toistuvasti erilaisiin ideoihin, joita Sumiaisissa on toteutettu. Erityisesti 1980-luku oli aikaa, jolloin Sumiaisten tempaukset keräsivät valtakunnallista mainetta. Mainituiksi tulevat poikamiespankki, joulupukin kesämökkikunnaksi julistautuminen, kylähullupäivät, etanankasvatus…
Myös Marie on tietoinen Sumiaisten yritteliäisyydestä ja lisää listaan vielä yhden esimerkin:
– Onhan täällä kuninkaallinen sukankutojakin, joka lähetti sukat häälahjaksi Katelle ja Wiliamille. Hänhän pääsi ihan lööppeihin ja oli hetken maailman kuuluisin sukankutoja.
Kylässä on kehitetty jopa oma filosofian muoto, joka tunnetaan nimellä suminismi.
Sen sanotaan olevan pienuuden filosofiaa. Marie avaa termiä:
– Suminismi tarkoittaa sitä, että otetaan joku täysin hullu idea, joka on päähän pälkähtänyt, ja pistetään se toimimaan.
Mariella on myös oma teoriansa siihen, miksi nimenomaan täällä tapahtuu kaikenlaista "hauskaa päähänpäläystä":
– Mehän olemme kahden järven välissä, ja luulen, että se vesi on taikavettä. Siinä kun hetken lilluu kesäkuumalla ja katselee horisontissa uivia joutsenia ja kalasääksen lentoa, ajatus lentää ihan omiin sfääreihin.
Ja sitten, kun niitä ideoita alkaa toteuttaa, porukat myhailevät, että "joo, näinhän me ollaan touhuttu ennenkin", eli täystyrmäyksiä ei tule.
– Siitä on hauska jatkaa. Nämä keksinnöt tapahtuvat ikään kuin ryhmätyönä.
Taikavettä tai tarinaniskentää, jotakin perinnöstä tuntuu jääneen elämään, vaikka poikamiespankista ja muista suurinta julkisuutta saavuttaneista tempauksista on jo useampi vuosikymmen.
Ehkäpä siinä on osa pienen oopperan salaisuutta: täällä ilmapiiri tuntuu suosivan omaperäisiä tempauksia.
Ja olisiko niin, että täällä siedetään hullutusten lisäksi herkemmin erilaisia persoonia? Vaikkapa joskus pihallaan rikkaruohoille kiroilevaa oopperadiivaa, kuten Marie toteaa huvittuneena.
Ainakin sekä La Kalassa että sen kotikylässä riittää suunnitelmia, niitä päähänpäläyksiä. Tuttujen konserttien lisäksi kesällä 2018 La Kala osallistuu Jyväskylän Kesä -kaupunkifestivaaliin, ja heinäkuussa Sumiaisissa järjestetään ensimmäistä kertaa Mystiikkamessut, johon Marie kirjoittaa "musikaalista meediotarinaa". Eikä Marie kumppaneineen sulje pois ajatusta, että joskus Sumiaisissa esitettäisiin täyspitkä ooppera.
Osa aikeista ulottuu ulkomaille asti: Mariella on toukokuussa Lontoossa debyyttikonsertti, jossa hän esittää suomalaista musiikkia. Hän harkitsee palaavansa kaupunkiin myöhemmin konsertoimaan oppilaidensa kanssa.
Se että asuu maalla, täällä Helsingistä katsoen syrjässä tai landella, ei tarkoita, etteikö maailma olisi meidän sormien päässä, sanoo Suomen pienimmän oopperatalon johtaja. Isoja asioita voi tehdä pienestä paikasta.
Kuva: Yle / Harri Anttila
Sumiaisissa kaikki on toisin?
"Sumiaisissa kaikki on toisin”, alkaa Helsingin Sanomien kirjoitus vuodelta 1992.
"Omaperäiset tempaukset ja yritykset ovat herättäneet huomiota ja sumialaiset, kuten pitäjäläiset itseään kutsuvat, ryhtyivätkin puhumaan suminismista”.
Kyseessä ei ollut 1980-90-luvuilla suinkaan ainoa kerta, kun valtakunnan suurin sanomalehti ja muut viestimet kiinnittivät huomiota pienen keskisuomalaisen kunnan edesottamuksiin.
Erityisesti 1980-luku oli Sumiaisissa erilaisten kokeilujen ja kampanjoiden sekä myös mediahuomion kulta-aikaa: poikamiespankki perustettiin helpottamaan syrjäseutujen yksinäisten miesten seuranhakua, etanankasvatuksella koetettiin auttaa ahtaalle joutuneita maatiloja, lääninhallitus vahvisti kylän Joulupukin viralliseksi kesälomapaikaksi.
Tempauksillaan kylä julistautui kerta toisensa jälkeen luovan hulluuden tyyssijaksi. Kun vuonna 1986 Sumiainen palkkasi Suomen ensimmäisen kunnanihmettelijän, siitä kertoivat päivälehdet ja muut valtakunnalliset mediat.
Samalla vuosikymmenellä alkoi kyläläisten puheissa esiintyä tämä omaperäinen suminismin filosofia.
Yleisradio lähetti helmikuussa 1988 ohjelman "Suminismin jäljillä", josta on nähtävissä klippi Elävässä arkistossa. Toimittaja kysyy kunnanjohtaja Esko Santalalta, miksi niin monet ovat alkaneet kiinnostua Sumiaisten pienestä kunnasta.
On keskusteltu niistä asioista, jotka ovat ihmisiä lähellä, arvelee kunnanjohtaja: on haluttu nostaa esiin "ihmisyyteen liittyviä muita arvoja kuin raha ja tavara" sekä myös ongelmia, kuten yksinäisyyttä.
Myöhemmin samassa ohjelmassa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Risto Lepänjuuri kertoo näkemyksensä maineikkaaksi nousseesta suminismista. Hänen mukaansa se on kotiseuturakkaudesta kehittynyt aate, jonka juuret ovat luonnonläheisessä ajattelussa:
– Luonto voi kyllä elää ilman ihmistä, mutta ihminen ei voi elää ilman luontoa.
– Mutta ei me tuohikulttuuri-ihmisiä olla kuitenkaan. Siinä kohtaa missä automatiikka tai tietotekniikka voi tehdä ihmiselle hyvää, ja jos se voi tapahtua luonnon ehdoilla, niin toki se tekniikka on tervetullutta.
Kiinnostavia havaintoja Sumiaisten erityisestä ilmapiiristä käy ilmi myös vuonna 1997 valmistuneessa pro gradussa. Jyväskylän yliopiston sosiologian gradussa arvioitiin 1990-luvulla useassa kunnassa toteutettua kestävän kehityksen kokeilua. Sumiainen oli mukana yhtenä kokeilukunnista ja tutkielman mukaan tuntui suhtautuvan siihen ennakkoluulottomammin kuin verrokkikunnat.
Sumiaisten voimavarana pidettiin, että sinne oli “syystä tai toisesta asettunut samanhenkisiä, huumorilla varustettuja ihmisiä”, gradussa kirjoitetaan. Kunnassa oli ollut muotia sanonta “sen verran hullu mää oon että…”.
“Uuteen suhtaudutaan uteliaisuudella ja tempaukset tuntuvat herättävän kuntalaisten osallistumishalun”, gradu kiteyttää.
Lähteet:
Päivi Peltomäki: Kestävä kehitys – tavoitteet ja todellisuus. Sosiologian pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto, 1997
Helsingin Sanomien arkisto
Suminismin jäljillä, Yle TV2 20.2.1988
Sumiaisten ehkä maailman pienin mutta korkealaatuinen oopperatalo La Kala!
Egenland – yleisön matkaopas Suomeen kahdella kielellä
- Egenland on kaksikielinen televisio-ohjelma ja kulttuurimatkaopas, jossa yleisö päättää, mitä kulttuuri tarkoittaa.
- Tähän mennessä olette lähettäneet Egenlandille yli 4000 vihjettä vierailun arvoisista paikoista, henkilöistä ja tapahtumista. Niiden joukosta valitsemme kiinnostavimmat.
- Kohteet esitellään tässä netin matkaoppaassa suomeksi ja ruotsiksi. Kaikki kohteet ovat nähtävissä tällä kartalla.
- Egenlandin kaikki videot ovat katsottavissa Yle Areenassa.
- Seuraa meitä Instagramissa!
Edit 4.4.2018: Lisätty linkkejä tekstiin.
Edit 29.5.2019: Muokattu ulospäin näkyvää otsikkoa.
