Hyppää pääsisältöön

Apulannan ensi viikolla julkaistava kappale Toinen Jumala ennakkokuuntelussa

Apulannan nokkamies Toni Wirtanen kertoo kappaleen kertosäkeen iskeytyneen hänen päähänsä säteen lailla.

Apulanta // Kuva: Sami Jämsen

Apulanta julkaisee uutta musiikkia kolmen vuoden tauon jälkeen ensi viikolla. Yhtyeen uusi single Toinen Jumala on kuultavissa jo ennakkoon Uuden musiikin X -ohjelmassa. Lähetyksen voit kuunnella artikkelin lopusta. Toinen Jumala -kappale soi kohdassa 15:20 ja tästä Areena-linkistä pääset suoraan oikeaan kohtaan.

– Kappale syntyi jo puolisentoista vuotta sitten, kun sen kertosäe ikään kuin laskeutui päähäni jonkunlaisen säteen tavoin. Sitten siinä meni kaikkiaan puolitoista vuotta, kun meditoin, mitä tälle kuuluu tehdä. Sitten siitä tuli tämmöinen. Mä en tiedä, onko tämä hyvä vai huono, mutta itse asiassa tämä on todella väkevä. Olen tästä monenkinsorttisesti hyvin ylpeä, Toni Wirtanen kertoo.