Laila Tarpila
Yle
Maaliskuun 29. päivänä Toivo Kuula on saanut tarkemmin kuulla viulisti Juho Junnon kuolemasta. Kulkuluvat Viipuriin aiheuttavat pariskunnalle jatkuvaa päänsärkyä. #musiikinkevät1918
Alma ja Toivo Kuula asuivat kymmenen kilometrin junamatkan päässä Viipurista vuokrahuvilassa Säiniöllä. He valmistelivat kirkkokonserttia, jonka aikoivat pitää toisena pääsiäispäivänä. Nyt piti mennä harjoituksiin.
Toivo uskalsi vielä lähteä Viipuriin, vaikka punaisten pakkovärväykset olivat alkaneet. Pitkäperjantaina kirjoitetettu kirje paljastaa liikkumisvaikeudet sisällissodan Viipurissa ja sen lähiympäristössä.
Toivo oli myös saanut lisää tietoa Viipurin Musiikin ystävien orkesterin viulistista Juho Junnosta, joka oli kaatunut punaisten riveissä.
"Tämä musiikkeri Juho Junno, josta viimeksi kerroin, oli saanut surmansa eräältä hänen oppilaaltaan saamansa tietojen mukaan siten, että hän varomattomasti pyssyä käsiteltyään oli jo helmikuussa ampunut erästä punakaartilaista, joka sittemmin sairaalassa kuoli.
Sovitukseksi oli hän itse mennyt kuolleen punakaartilaisen paikalle ja hänet oli kuolema kohdannut vahtipaikalla ollessaan Kavantsaarella, jonne valkoiset hyökkäsivät.
En ole - omituista kyllä - saanut tietää kenekään muun musiikkerin olevan rintamalla, omituista siksi, että en todellakaan voi ymmärtää, millä he elävät.
Eilen kävimme taas kaupungissa. Sitä ennen saimme hankkia itsellemme jo neljännen kerran matkaluvat. Niitten lupien hankinnasta voinkin sinulle kertoa.
Ensiksi oltuamme täällä pari viikkoa sodan alussa saimme ensimmäiset matkaluvat Säiniön asemalta. Meitä neuvottiin menemään naisten huoneeseen [naisten oma odotushuone; toim.huom.], jossa istui verrattain suuren pöydän ympärillä kaksi kohmeloisen näköistä miestä.
Nurkassa, samassa huoneessa aherteli ryssän sotamies viinapullojen ja kiväärinsä kanssa. Huoneessa haisi kenkärasvalle ja oksennukselle. Saimme luvan maksutta ilman kommellusta.
Samana päivänä Wiipurissa neuvottiin meitä kääntymään miliisilaitoksen puoleen saadaksemme pidempiaikaisen matkustusluvan, jonka me myös saimme.
Tämä lupa ei kestänyt kovin pitkää aikaa ennen kuin meitä taas kerran kaupungista Säiniölle lähtiessämme asemalle kehoitettiin leimauttamaan lupalippumme Wiipurin asemalla.
Saimme odottaa jonossa 1/2 tuntia ja saimme luvan. Täällä oli lupalapun antajana taas kaulus- ja mansettiniekka röyhkeä punakaartilainen.
Huoneessa istui eräässä nurkassa pöydän ympärillä useita miehiä tupakoiden ja korttia lyöden, jollakin sohvantapaisella pari naista evästellen; sianlihan kappaleita ja kaikkea muuta törkyä oli lattialla siellä täällä ja ruokottomuus oli huoneessa vallalla.
Muutaman kerran matkustettuamme tällä lupalapulla, joka maksoi 1 mk:n, satuimme vaunuun, jossa eräs tarkastaja-punakaartilainen paksu pappa katsoi meitä kiinteästi silmiin ja kysyi että "meinaatteks' te tällä vielä takasin tulla", johon me myöntävästi vastasimme.
"Silloin tämä ei kelpaa", sanoi pappa. Ei muuta kun lähdimme miehen kanssa, joka kulki kiireesti ja aina katseli taaksensa seurataanko häntä, asiaa korjaamaan.
Mentiin ensin aseman yläkertaan, siellä luuli ukko olevan sen pääpaikan mutta erehtyi eikä lopuksi tiennyt missä tämän asian piti korjata. (Järjestys!)
Me aloimme neuvoa häntä ja pappa pyörähti meidän neuvomastamme ovesta sisään. Siellä hetken oltuaan tuli ja sanoi, ettei luvankirjoittaja tiennyt mitä siinä olisi ollut uusimista.
Mennään "päämajaan", Hotel Continentaaliin. Meidät määrätään alhaalla portaissa odottamaan siksi kunnes pappa on ylhäällä saanut asian toimitetuksi.
Portaissa oli vahtina naiskaartilainen niitä meidän mainion kuolemanpataljoonamme jäseniä.
Rinta ei tällä soturilla kovin korkealla ollut huolimatta siitä, että oli nainen, mutta muussa ruumiissa kyllä oli selvät "piika-luntaan" merkit. Lantiot olivat hyvin pyöreät ja pullakat, reidet paksut, etteivät tahtoneet housuihin mahtua ja polvet toisissaan kiinni. Sääret olivat ulospäin kallellaan, toisen jalan varpaat sisäänpäin ja toisen ulospäin kääntyneet. Tukka oli koottu naapukan alle.
Siinä minun häntä mittaillessani alkoi häntä nähtävästi vähän hävettää koska yritti kääntää minulle selkänsä ja alkoi kopeloida ratsuväkikivääriään, josta ei nähtävästi mitään ymmärtänyt.
Pappa tuli ylhäältä takaisin sanoen, että oikeassa hän oli ollut ja niin mars asemalle takaisin saman röyhkeän mansetti-kaartilaisen luo. Huoneessa ei tällä kertaa ollut ketään muita "toimihenkilöitä" paitsi hän.
Suuressa armossaan, miltä se meistä näytti, tiedusteli hän asummeko todellakin Säiniöllä ja onko meillä jäsenkirjaa. Kun luonnollisesti en jäsenkirjasta ollut ymmärtävinäni mitään (hän tarkoitti tietysti työväenyhdistyksen jäsenkirjaa) löin passini esille.
Kun passissa ei ollut mainittu mitään Säiniöstä, sanoi hän kirjoittavansa lupalapun matkustamiseen sillä nimenomaisella kehoituksella että veisimme Säiniöläisille terveisiä että heillä pitää olla todistus siitä, että Säiniöllä asuvat.
Saimme kuin saimmekin lupalapun, johon oli lisäsanana kirjoitettu toistaiseksi, jota sanaa mies nähtävästi ei lyhyellä järjellään osannut kirjoittaa ennenkuin sen oli pappa hakenut päämajasta.
Tämä lupalappu sitten kelpasi eiliseen asti. Eilen oli Työ-lehdessä tiedonanto, että rautateillä matkustamiseen tarvitaan taas paikallisten piiriesikuntien lupalaput.
Menin täkäläisen punakaartin päällikön Taposen puheille (häneltä olen ostanut halkoja koko ajan suurella hinnalla) ja vaadin häneltä joko todistusta siitä että asun Säiniöllä tahi hänen tulemaan itse asemalle voidakseni luvan saada.
Hän tulikin itse ja esitti asian, joten saimme lupalapun taas toistaiseksi sillä ehdolla että sen joka kolmas päivä käymme leimauttamassa asemalla.
Näin olemme päässeet kulkemaan.
Mitään erikoista ei täällä päin ole meidän tietääksemme tapahtunut. Tykkien jyrinä on lakannut ja eilen kuului illalla kivääritulta noin 15-20 km päässä.
Ammi luuli kuulleensa yöllä tykkien jyrähdyksiä, mutta se saattoi olla kova tuuli, joka täällä tänään ja viime yönä raivosi."
Seuraa Alma ja Toivo Kuulan elämää sisällissodan kuukausina 1918 Säiniöllä ja Viipurissa.
Lähteet
Kansalliskirjasto. Toivo Kuulan kirjeet.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan, Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Porvoo 2008.
Linkit
Wikiwand Säiniö - Yläsäiniö
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
Lahden kaupunginmuseo & Lappeenrannan museot CC BY-NC-ND 4.0
