Hyppää pääsisältöön

Ennätyssuosio: Saara Aallon euroviisubiisi Monsters striimasi kultaa

Suomen tämän vuoden euroviisu, Saara Aallon Monsters on striimannut kultaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomen euroviisukappale striimaa kultaa jo ennen Euroviisuja.

”Olen todella innoissani, että ihmiset ovat kuunnelleet Monstersia ja ovat kiinnostuneita mun musiikista ja Euroviisuista. Tämä on mulle mahtava tuen osoitus - ja siistiä että tehdään tätä kaikki yhdessä”, Saara iloitsee.

Kyseessä on myös Saara Aallolle ensimmäinen kulta. Saara Aalto säveltänyt ja sanoittanut Monsters-kappaleen yhdessä Linnéa Debin, Joy Debin ja Ki Fitzgeraldin kanssa. Monstersin on tuottanut The Family. Kultasingletunnustukseen oikeuttava raja on 2 000 000 striimiä.

Monsters valittiin Suomen euroviisuedustajabiisiksi kolmen ehdokkaan joukosta 3.3.2018 huikeassa UMK18: Saara Aalto -lähetyksessä.

Suomi esiintyy Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa Lissabonissa tiistaina 8.5.2018. Ohjelma nähdään suorana Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa.

Euroviisujen toinen semifinaali kisataan torstaina 10.5. Euroviisujen finaali käydään lauantaina 12.5.