Hayao Miyazakin iki-ihana animaatioelokuva uusitaan lauantaina 7.4. klo 21.00 – nyt kunnollisella suomenkielisellä tekstityksellä.
Pääsiäislauantain ihanasta Hayao Miyazaki -teemaillasta tulikin katastrofi, kun suomenkielinen tekstitys alkoi jätättää melkein heti japaninkielisen Henkien kätkemän alettua. Vikaa yritettiin korjata lennossa koko elokuvan ajan, mutta korjauksista ei tullut mitään. Tekstifilea ei vain saatu oikealle paikalleen.
Sinne tänne hyppivä tekstitys sai ymmärrettävästi katsojat turhautumaan, mutta someraivo laantui pian myötäelämiseksi.
Syyksi selvisi lopulta, pääsiäisen jälkeen, palvelimen kahdennusvirhe, joka toi ruutuun vanhan, yhteensopimattoman tekstityksen uuden HD-kopion pariksi. Sellaista voi kuulemma tapahtua noin kerran kuudessa vuodessa, kun palvelin vaihdetaan, ja silloinkin vain jos on huono onni myötä. Nyt oli.
Vaan loppu hyvin kaikki hyvin: Henkien kätkemä uusitaan Teemalla jo lauantaina 7.4. klo 21.00, nyt oikea-aikaisten suomenkielisten tekstien kera!
Twitterissä velloivat suuret tunteet lauantai-iltana. Kannattaa lukea koko keskusteluketju!


Alla alkuperäinen teemaillan esittely.
Mestari on palannut! Pääsiäisen Teemalauantaissa nähdään uusi japanilainen dokumentti animaatio-ohjaaja Hayao Miyazakin paluusta elokuvien tekoon ja tuskailusta tietokoneanimaation äärellä sekä Miyazakin mestariteos Henkien kätkemä, alkuperäiskielellä ja suomeksi tekstitettynä.
Tämä on kolmas Miyazakille ja Ghibli-studiolle pääsiäisenä omistettu Teemalauantai. Viime vuonna katseltiin muun muassa Porco Rossoa ja kaksi vuotta aiemmin Naapurini Totoroa.
Aiemmissa teemailloissa on esitetty Ghibli-studion viimeisistä vaiheista kertova pitkä dokumenttielokuva Unten ja hulluuden valtakunta. Nyt tarjolla on Suomen-ensiesityksenä japanilainen dokumenttielokuva Mestari Miyazakin paluu, kansainväliseltä nimeltään Never-ending Man: Hayao Miyazaki.
Kaku Arakawan ohjaamassa, Japanin yleisradioyhtiön NHK:n tuottamassa dokumentissa seurataan Miyazakin elämää vuoden 2013 eläkkeelle jäännin jälkeen. Pian mestari on kuitenkin jälleen elokuvaa tekemässä, nyt ensi kertaa tietokoneanimaationa. Vanha ja uusi maailma kohtaavat, eikä ihan ilman mustelmia.
Illan pitkä animaatio on Miyazakin mestariteos, Oscarillakin palkittu ja Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon voittanut Henkien kätkemä vuodelta 2001. Fantastisen, hauskan ja pelottavankin tarinan päähenkilö on kymmenenvuotias Chihiro-tyttö, joka joutuu henkien maailmaan, kohtaa suuria vaaroja, oppii luottamaan omaan neuvokkuuteensa ja kasvaa sankariksi. Henkien kätkemä on maaginen elokuva, joka todellakin vetoaa kaikenikäisiin katsojiin.
Tämä on Henkien kätkemän ensiesitys Teemalla. Elokuvasta esitetään alkuperäinen japaninkielinen versio. Se on katsottavissa Areenassa vain suoratoistona.
Teemalauantai 31.3.2018: Mestari Miyazaki
Klo 20.00 Mestari Miyazakin paluu (Owaranai Hito Miyazaki Hayao / Never-ending Man: Hayao Miyazaki)
(Japani 2017) Maailmankuulu animaatioelokuvien ohjaaja, japanilainen Hayao Miyazaki aiheutti suuren surun neljä vuotta sitten, kun hän ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Tavattuaan nuoria tietokonegrafiikkaan erikoistuneita animaattoreita hän kuitenkin suostui yrittämään lyhytelokuvan tekoa uusin menetelmin. Uusi japanilainen dokumenttielokuva seuraa Miyazakin suuria ponnisteluja CGI-median kanssa. Ohjaus Kaku Arakawa. Suomen-ensi-ilta.
Katsottavissa 30 päivää Areenassa.
Klo 21.10 Henkien kätkemä (Sen to Chihiro no kamikakushi / Spirited Away)
(Japani 2001) Illan elokuva on Hayao Miyazakin mestariteos, Oscarilla palkittu Henkien kätkemä. Huikea, maaginen, hauska ja pelottava animaatioelokuva kertoo Chihiro-tytöstä, joka joutuu henkien valtakuntaan ja selviytyy sieltä urheutensa ja nokkeluutensa avulla. Musiikin elokuvaan sävelsi Joe Hisaishi. Alkuperäinen japaninkielinen versio. Ensiesitys Teemalla. (TV2 on esittänyt elokuvan viimeksi vuonna 2008.)
Huom! Elokuva ei jää katsottavaksi Areenaan.
Tarinan sankaritar oppii ystävyydestä ja omistautumisesta ja selviytyy käyttämällä aivojaan. Hän ei onnistu siksi, että hän tuhoaa ”pahan”, vaan koska hän hankkii kyvyn säilyä hengissä.

Artikkelia on muutettu 4.4.2018: siihen on lisätty tietoa pääsiäisen tekstitysongelmista sekä Henkien kätkemän uusintaesityksestä Teemalla 7.4.