Hyppää pääsisältöön

"E-pillerit sotkevat parinvalinnan" – evoluutiobiologin mukaan hormonaalinen ehkäisy voi selittää myös osan eroista

Pariskunta nauraa ja tanssii käsikädessä
Pariskunta nauraa ja tanssii käsikädessä Kuva: Unsplash / Priscilla du Preez Yle Tiede

Ennen vauvakuumetta ei tarvittu, kun halu harrastaa seksiä johti luonnostaan suvun jatkumiseen. Nyt hormonaalinen ehkäisy sekoittaa parinvalinnan ja tietoinen mieli luontaisen lisääntymisvietin.

– Evolutiivisessa historiassa lasten hankkimiseen riitti, että halusi harrastaa seksiä. Nykyään käytetään ehkäisyä ja lisääntyminen aloitetaan myöhemmällä iällä ja se muuttaa kaiken, toteaa evoluutiobiologian dosentti Markus Rantala Turun yliopistosta.

Kun vain niiden geenit siirtyvät eteenpäin, jotka lisääntyvät, vauvakuumeella voi olla yllättäviä seurauksia ihmislajin evoluutiossa. Luonnonvalinta suosii nykyään todennäköisesti erilaista lisääntymisstrategiaa kuin aiemmin.

– Tietoinen halu saada lapsia on nykyään aika voimakkaasti liitoksissa lisääntymismenestykseen. Ja koska tällaiseen haluun liittyvillä piirteillä on geneettistä pohjaa, ne todennäköisesti lisääntyvät populaatiossa, toteaa Rantala.

Kiltti perheenisä saattaakin saada nykyään enemmän jälkeläisiä kuin naistenmies. Hurjimmillaan on heitetty, että nyt on menossa machomiesten viimeinen vuosisata!

Mitä naisellisempi nainen, sitä enemmän hän haluaa lapsia

Vauvakuumetta esiintyy sekä miehillä että naisilla, vaikka naisilla kuumeilu on tavallisempaa ja halu saada lapsia on voimakkaampi ja tietoisempi kuin miehillä.

– Naisilla vauvakuume on kaikissa kulttuureissa tavattava ilmiö. Osa naisista tietää jo lapsesta lähtien haluavansa vauvoja. Miehistä alle puolet kertoo kokeneensa vauvakuumetta, Rantala summaa.

Vauvakuumeen biologinen perusta on monen tekijän summa.

– Kaksostutkimuksella on osoitettu, että vauvakuumeen kokemiseen liittyy naisilla voimakas periytyvä piirre, Rantala tietää, ja jatkaa.

– Kaikkihan menee loppujen lopuksi neurovälittäjäaineisiin ja hormoneihin, mutta vauvakuumeeseen vaikuttavat tottakai myös kulttuuri ja ympäristö.

Vauvakuumeen taustalla vaikuttavia hormoneja on ainakin kaksi: oksitosiini tuottaa hoivakäyttäytymistä ja estrogeeni puolestaan liittyy haluun saada lapsia.

Nainen kurottaa kohti maisemaa käsi miehen kädessä
Nainen kurottaa kohti maisemaa käsi miehen kädessä Kuva: Unsplash / Yoann Boyer Yle Tiede

Estrogeenin vaikutuksesta on tehty mielenkiintoinen tutkimus Iso-Britanniassa.

– Tutkimuksessa otettiin kasvokuvat naisista ja heiltä kysyttiin, kuinka monta lasta he haluaisivat. Sitten näiden naisten kuvia näytettiin mieskoehenkilöille, joiden tehtävänä oli arvioida kasvojen naisellisuutta. Tutkijat huomasivat selvän yhteyden: naiset, joiden kasvoja miehet arvioivat naisellisemmiksi, toivoivat saavansa enemmän lapsia, Rantala selittää.

– Tutkimuksessa todettiin, että sekä kasvojen naisellisuus että se, kuinka monta lasta nainen haluaisi, ovat yhteydessä estrogeenitasoihin. Naisilla, jotka haluavat saada enemmän lapsia, oli korkeammat estrogeenitasot.

– Toisissa tutkimuksissa on puolestaan havaittu, että naisilla joilla on korkea testosteronitaso, on pienempi halu hankkia lapsia, Rantala lisää.

Mitä miehisempi mies, sitä vähemmän hän haluaa lapsia

Miehillä ei Rantalan mukaan yleensä ole tietoista tarvetta tuottaa mahdollisimman paljon jälkeläisiä. Lasten saaminen on toisin sanoen seuraus seksistä, johon testosteroni houkuttelee.

Testosteronipitoisuus vaikuttaa myös miesten hoivaviettiin. Tämä selvisi tutkimuksessa, jossa pariskuntia haastateltiin siitä, kuinka paljon miehet osallistuvat lastenhoitoon.

Haastattelun jälkeen miehiltä tutkittiin testosteronitasot ja kivesten koko.

– Selvisi, että miehillä, joilla on enemmän testosteronia veressä, on isommat kivekset. Nämä miehet panostivat niin ikään paljon vähemmän pariskunnan yhteiseen aikaan ja lastenhoitoon, ja myös todennäköisesti pettivät puolisoaan enemmän.

Lopuksi miehiä tutkittiin vielä aivokuvantamalla.

– Testosteronitasojen erot näkyivät suoraan aivokuvissa. Miehet, joilla oli korkeampi testosteronitaso, reagoivat heikommin oman lapsen kuvaan kuin miehet, joilla oli matalampi testosteronipitoisuus, Rantala kertoo.

– Testosteronitaso säätelee siis miesten vauvakuumetta ja hoivaviettiä. Esimerkiksi silloin, kun mies tulee isäksi ja vauva kotiutuu synnytyslaitokselta, testosteronitaso romahtaa, ja se aiheuttaa hoivavietin, selvittää Rantala.

kadussa teksti "Passion led us here"
kadussa teksti "Passion led us here" Kuva: Unsplash Yle Tiede

Miesten mieskin muuttuu iän myötä isämateriaaksi

Perhe-elämään orientoitunutta miestyyppiä voi toki arvailla ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Jos testosteronitasot ovat korkeat, niin mies on yleensä maskuliinisempi.

– Hän on maskuliinisempi sekä fyysisesti että psyykkisesti. Myös käyttäytyminen on enemmän seksiorientoitunutta, ja vähemmän parisuhde- ja lastenhoito-orientoitunutta, kertoo evoluutiobiologi Rantala.

– Miehillä, jotka ovat feminiinisempiä, vauvakuume on voimakkaampi.

Kannattaako miehekkäät miehet kiertää siis kaukaa, jos ei halua päätyä kasvattamaan jälkikasvua yksin?

– Tutkimuksissa näkyy, että feminiinisemmät miehet ovat romanttisempia ja panostavat enemmän parisuhteeseen, se pitää siinä mielessä paikkansa. Täytyy kuitenkin muistaa, että kun mies vanhenee, testosteronitasot laskevat ja silloin he alkavat tietoisesti enemmän haluta lapsia, Rantala selittää ja vinkkaa:

– Eli kyllä siitä maskuliinisestakin miehestä voi tulla vielä kelpo perheenisä.

Hormonaalinen ehkäisy muuttaa naisten miesmakua ja voi selittää jopa parisuhteiden kariutumisia

Ihmisen parinvalinta perustuu persoonallisuuden ja varakkuuden lisäksi myös ulkoiseen olemukseen sekä hajuihin.

Ihminen erittää ominaistuoksunsa lisäksi feromoneja, eli kemiallisia signaaleja. Nekin vaikuttavat tiedostamattomasti ihmisten käyttäytymiseen.

– Normaalisti naiset suosivat itsensä kanssa geneettisesti erilaisia miehiä. Tämä on evoluution tapa estää sisäsiitosta. Mutta kun naiset alkavat käyttämään e-pillereitä, niin jostain syystä he alkavatkin suosia geneettisesti itsensä kaltaisia miehiä nimenomaan hajun perusteella.

pariskunta käsikädessä
pariskunta käsikädessä Kuva: Unsplash / Brooke Cagle Yle Tiede

Hormonaalinen ehkäisy muuttaa myös naisten miesmakua kasvojen suhteen.

– Naiset alkavat suosia feminiinisempiä kasvonpiirteitä. On ajateltu, että e-pillerit laskevat naisen estrogeenitasoa ja se alkaa muistuttaa raskaana olevan naisen hormonitasoa, kertoo Rantala, ja jatkaa.

– Raskaana naisten kannattaa suosia miehissä feminiinisiä piirteitä, koska ne kertovat, että mies haluaa panostaa jälkeläisiin.

Rantala kertoo, että hormonaalinen ehkäisy saattaa osaltaan selittää myös sitä, miksi parisuhteet epäonnistuvat.

- E-pillereillä on aika suuri vaikutus. Jos nainen käyttää e-pillereitä parin tavatessa ja lopettaa niiden käytön perheen perustamisen vuoksi, niin voi olla että miesmakukin muuttuu samalla.

Lapsettomuushoidot muuttavat evoluution kulkua

– Myös nykyajan lapsettomuushoidot muuttavat evoluution kulkua. Jos naisella on voimakas tietoinen halu saada lapsia, niin hän todennäköisemmin menee näihin hoitoihin.

Tämä tarkoittaa puolestaan sitä, että tietoisesti lapsia haluavien yksilöiden geenit jatkavat todennäköisemmin kulkuaan seuraaville sukupolville.

– Koska halu saada lapsia on periytyvää, niin voidaan olettaa, että tämä ominaisuus vain korostuu evoluution myötä. Varsinkin kun lisääntymisessä on yhä enemmän ongelmia ja tarvitaan lapsettomuushoitoja.

Toisaalta on myös paljon ihmisiä, jotka valitsevat vapaaehtoisen lapsettomuuden. Mieli saattaa kuitenkin muuttua, kun ihminen rakastuu, Rantala muistuttaa.

– Kun henkilö ihastuu ja rakastuu, aivoissa tapahtuu aikamoinen hormonimyrsky. Voi olla, että esimerkiksi henkilö, joka pitkässä parisuhteessa ei ole halunnut lapsia, eron jälkeen uudelleen rakastuessaan saattaakin huomata haluavansa lapsia.

Lapsia hankitaan aiempaa vähemmän ja myöhemmin

Ensisynnyttäjien keski-ikä on nyt 29,1 vuotta, kun vielä 1970-luvun alkupuolella puolet äideistä sai esikoisensa alle 23-vuotiaana.

Lasten hankkimisen lykkääminen tuo mukanaan tuo ongelmia, sillä naisten hedelmällisyys laskee iän myötä.

Rantala kertoo menopaussin kehittyneen siitä syystä, että evolutiivisessa ympäristössä naisten on ollut edullisempaa luopua omasta lisääntymisestään ja auttaa huolehtimaan lapsenlapsista. Hän muistuttaa, että ihmisellä on poikkeuksellisen pitkä lapsuus.

– Jos nainen olisi evolutiivisessa ympäristössä lisääntynyt yli 50-vuotiaana, niin olisi suuri todennäköisyys, että nainen ei olisi ehtinyt kasvattaa lastaan aikuiseksi. Sen takia luonnonvalinta on suosinut sitä, että nainen luopuu omasta lisääntymisestään.

Myös elintason nousu vaikuttaa lapsilukuun. Silloin, kun lapsikuolleisuus on pieni, panostetaan enemmän jälkeläisten laatuun kuin määrään. Sama ilmiö esiintyy muillakin eläimillä.

Lapsettomuuden yleistymiselle evoluutiobiologi löytää ensisynnyttäjien keski-iän nousun lisäksi monia muitakin syitä.

– Ympäristö kemikalistoituminen heikentää sperman laatua ja sotkee mahdollisesti myös naisten lisääntymistä. Myös länsimaisen elämäntyylin mukana tuoma krooninen stressi sekä ylipaino vaikuttavat asiaan.