Lisa Enckell
Yle
Laulu on Heikki Laitisen mukaan ihmisen olennaisin ilmaisumuoto. Elämänsä varrella hän on työskennellyt niin musiikin tutkijana, lehtorina, säveltäjänä, muusikkona kuin performanssitaiteilijana. Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston professorina 2000-luvulla toiminut Laitinen jatkaa nyt matkaansa musiikin maailmassa yhä vahvemmin taiteilijana.
Kuusi kuvaa muusikko Heikki Laitisen elämästä
Heikki Laitinen syntyi keskellä toista maailmansotaa Ylivieskan Raudaskylällä opettaja perheeseen. Isän työ vei perheen sittemmin Raaheen, jossa Heikki Laitinen omien sanojensa mukaan kehittyi ihmiseksi. Kouluaikana hän oli useamman vuoden mukana laulamassa tiernapojissa. Lisäksi kuorolaulu ja yleensä musiikki inspiroivat nuorta miestä niin että hän suunnitteli tulevaisuutta niiden parissa
Pillipiiparia ja pappia sinusta ei sitten tule
Opettaja-isä hermostui toden teolla kun kuuli, että poika suunnitteli muusikon uraa. Heikki Laitinen muistelee kuinka isä tuhahti - Pillipiiparia ja pappia sinusta ei sitten tule!
Poika lähti kuitenkin Helsinkiin, ja ehkä juuri isäuhman vuoksi hän aloitti teologian ja musiikkitieteen opinnot. Opintojen alettua 1960-luvulla Heikki Laitinen unohti juurensa ja pohjalainen murrekin poistui kirjakielen astuttua kuvioihin. Palattuaan 1970-luvulla takaisin Kaustiselle murre palasi. Kaustisen kansanmusiikki-instituutin johtajana hän löysi myös tien takaisin laulun ja kansanmusiikin pariin.
- Lapsena lauloin ensin ja vasta sitten opin puhumaan. Kuulun siis niihin ihmisiin, joilla laulu tulee ikään kuin selkäytimestä, kuvailee Heikki Laitinen. Hän on elämänsä aikana säveltänyt niin laulelmia, klassista musiikkia, kansanmusiikkia kuin musiikkia näytelmiin ja tanssiesityksiin.
Yhtään kansaa, joka ei laulaisi, ei tunneta.
Musiikintutkijana Heikki Laitisen erityiskohteena on ollut suomalaisen ja saamelaisen musiikin historia.
- Laulu on olennainen ilmaisumuoto - se ei ole vain taito. Maailmassa on useampia kansoja joilla ei ole instrumentteja, mutta yhtään kansaa ei tiedetä, joka ei laulaisi, kertoo Laitinen
Tutkijana ja toimittajana hän pääsi vuonna keväällä 1973 taltioimaan kolttasaamelaisten lauluja eli leuddeja. Sevettijärvellä kansantansseista katrilli tuli hänelle ensi kertaa tutuksi. Hän ymmärsi pian että niin laulut kuin katrilli olivat hyvin improvisatorisia.
Sittemmin Heikki Laitinen on tullut tunnetuksi luovuuden ja improvisointiin perustuvan musiikkikäsityksen puolestapuhujana. Taiteilijana ja opettajana hän on myös tehnyt niin kuin on teoretisoinut ja opettanut.
Jokaisen sisällä on loputtomasti musiikkia.
Osallisuus poikkitaiteellisessa Suomussalmi-ryhmässä ja Kelavala triossa, yhdessä Reijo Kelan ja Kimmo Pohjosen kanssa muuttivat perin pohjin Heikki Laitisen käsityksiä musiikin perusolemuksesta ja sen tekemisestä
- Tajusin Suomussalmella, kun seitsemän viikon ajan viidestä kuuteen tuntiin vuorokaudessa improvisoimme, että musiikille riittää se, että sitä tehdään. Kuulija ei ole välttämätön. Musiikki on jo meissä. Jos antaa itselleen oikeuden, että päästää ulos sisältään sen mitä siellä on, niin se tulee ulos, toteaa Laitinen
Heikki Laitinen konkretisoi aihetta kertomalla esimerkin hänen ja Hannu Sahan projektista. 1980-luvun alussa miehet innostuivat viisikielisestä kanteleesta ja päätivät että joka kouluun tulisi sellaisia. He järjestivät kursseja ja myös teetivät viisikymmentä viisikielistä kannelta, jotka jaettiin kursseilla ihmisille soitettaviksi.
- Kursseilla oli monia vanhempia naisia, jotka eivät olleet koskaan pitäneet soitinta käsissään. Heiltä oli ollut se kulttuurisesti kielletty. Kun he saivat soittimen syliinsä ja laittoivat sormensa siihen ja siitä tuli musiikkia niin he eivät pystyneet lopettamaan.
Vuorovaikutus toiseen ihmiseen on tärkeintä.
Musiikin tekemisessä tärkeintä nykyään Heikki Laitiselle on kuitenkin ollut se että sitä kautta syntyy kontakti toisiin ihmisiin.
- Vuorovaikutus toiseen ihmiseen tilanteessa jossa olemme läsnä, on tärkeintä. Se tarkoittaa useasti että otan yleisön mukaan laulamaan tai jotakin muuta tekemään.
- Kaikkein tärkeintä taiteilijalle on se, että hän saisi esittää jotain sellaista, mikä tulee oikeasti hänen sydämestä ja omasta mielestä. Joka on hänen omaa tarinaansa, sanoo muusikko ja taiteilija Heikki Laitinen.
