Hyppää pääsisältöön

Muusikko Heikki Laitinen uskoo, että laulu ja tanssi ovat ihmisessä ja niiden täytyy antaa tulla esiin

Kolme hymyilevää alastonta miestä toinen toisensa takana ja haitari edessä
Musiikko Heikki Laitinen ja Kelvala ryhmä Kolme hymyilevää alastonta miestä toinen toisensa takana ja haitari edessä Kuva: Vertti Teräsvuori Kuusi kuvaa,Heikki Laitinen

Laulu on Heikki Laitisen mukaan ihmisen olennaisin ilmaisumuoto. Elämänsä varrella hän on työskennellyt niin musiikin tutkijana, lehtorina, säveltäjänä, muusikkona kuin performanssitaiteilijana. Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston professorina 2000-luvulla toiminut Laitinen jatkaa nyt matkaansa musiikin maailmassa yhä vahvemmin taiteilijana.

Heikki Laitinen syntyi keskellä toista maailmansotaa Ylivieskan Raudaskylällä opettaja perheeseen. Isän työ vei perheen sittemmin Raaheen, jossa Heikki Laitinen omien sanojensa mukaan kehittyi ihmiseksi. Kouluaikana hän oli useamman vuoden mukana laulamassa tiernapojissa. Lisäksi kuorolaulu ja yleensä musiikki inspiroivat nuorta miestä niin että hän suunnitteli tulevaisuutta niiden parissa

Pillipiiparia ja pappia sinusta ei sitten tule

Opettaja-isä hermostui toden teolla kun kuuli, että poika suunnitteli muusikon uraa. Heikki Laitinen muistelee kuinka isä tuhahti - Pillipiiparia ja pappia sinusta ei sitten tule!

Poika lähti kuitenkin Helsinkiin, ja ehkä juuri isäuhman vuoksi hän aloitti teologian ja musiikkitieteen opinnot. Opintojen alettua 1960-luvulla Heikki Laitinen unohti juurensa ja pohjalainen murrekin poistui kirjakielen astuttua kuvioihin. Palattuaan 1970-luvulla takaisin Kaustiselle murre palasi. Kaustisen kansanmusiikki-instituutin johtajana hän löysi myös tien takaisin laulun ja kansanmusiikin pariin.

- Lapsena lauloin ensin ja vasta sitten opin puhumaan. Kuulun siis niihin ihmisiin, joilla laulu tulee ikään kuin selkäytimestä, kuvailee Heikki Laitinen. Hän on elämänsä aikana säveltänyt niin laulelmia, klassista musiikkia, kansanmusiikkia kuin musiikkia näytelmiin ja tanssiesityksiin.

Yhtään kansaa, joka ei laulaisi, ei tunneta.

Musiikintutkijana Heikki Laitisen erityiskohteena on ollut suomalaisen ja saamelaisen musiikin historia.

- Laulu on olennainen ilmaisumuoto - se ei ole vain taito. Maailmassa on useampia kansoja joilla ei ole instrumentteja, mutta yhtään kansaa ei tiedetä, joka ei laulaisi, kertoo Laitinen

Tutkijana ja toimittajana hän pääsi vuonna keväällä 1973 taltioimaan kolttasaamelaisten lauluja eli leuddeja. Sevettijärvellä kansantansseista katrilli tuli hänelle ensi kertaa tutuksi. Hän ymmärsi pian että niin laulut kuin katrilli olivat hyvin improvisatorisia.

Sittemmin Heikki Laitinen on tullut tunnetuksi luovuuden ja improvisointiin perustuvan musiikkikäsityksen puolestapuhujana. Taiteilijana ja opettajana hän on myös tehnyt niin kuin on teoretisoinut ja opettanut.

Jokaisen sisällä on loputtomasti musiikkia.

Osallisuus poikkitaiteellisessa Suomussalmi-ryhmässä ja Kelavala triossa, yhdessä Reijo Kelan ja Kimmo Pohjosen kanssa muuttivat perin pohjin Heikki Laitisen käsityksiä musiikin perusolemuksesta ja sen tekemisestä

- Tajusin Suomussalmella, kun seitsemän viikon ajan viidestä kuuteen tuntiin vuorokaudessa improvisoimme, että musiikille riittää se, että sitä tehdään. Kuulija ei ole välttämätön. Musiikki on jo meissä. Jos antaa itselleen oikeuden, että päästää ulos sisältään sen mitä siellä on, niin se tulee ulos, toteaa Laitinen

Heikki Laitinen konkretisoi aihetta kertomalla esimerkin hänen ja Hannu Sahan projektista. 1980-luvun alussa miehet innostuivat viisikielisestä kanteleesta ja päätivät että joka kouluun tulisi sellaisia. He järjestivät kursseja ja myös teetivät viisikymmentä viisikielistä kannelta, jotka jaettiin kursseilla ihmisille soitettaviksi.

- Kursseilla oli monia vanhempia naisia, jotka eivät olleet koskaan pitäneet soitinta käsissään. Heiltä oli ollut se kulttuurisesti kielletty. Kun he saivat soittimen syliinsä ja laittoivat sormensa siihen ja siitä tuli musiikkia niin he eivät pystyneet lopettamaan.

Vuorovaikutus toiseen ihmiseen on tärkeintä.

Musiikin tekemisessä tärkeintä nykyään Heikki Laitiselle on kuitenkin ollut se että sitä kautta syntyy kontakti toisiin ihmisiin.

- Vuorovaikutus toiseen ihmiseen tilanteessa jossa olemme läsnä, on tärkeintä. Se tarkoittaa useasti että otan yleisön mukaan laulamaan tai jotakin muuta tekemään.

- Kaikkein tärkeintä taiteilijalle on se, että hän saisi esittää jotain sellaista, mikä tulee oikeasti hänen sydämestä ja omasta mielestä. Joka on hänen omaa tarinaansa, sanoo muusikko ja taiteilija Heikki Laitinen.

  • Sano kyllä sille mitä maailma tarjoaa

    Vihreän talon isäntä Olli Soini vietti kulkurin elämää.

    Riihimäellä yhteisöllisenä kulttuuritalona tunnetun Vihreän talon isäntä on nähnyt miljonäärien ja kulkurien elämää. Huomattuaan, että raha ei tee onnelliseksi, hän alkoi tutustumaan avoimin mielin kaikkeen siihen, mitä elämä hänen eteensä toi. Kulkurivuosien aikana hän oppi sanomaan "kyllä" ja pyytämään sitä mitä kulloinkin tarvitsi. Kaikista maailman paikoista hän asettui lopulta Riihimäelle.

  • Pakolaisena Suomeen tullut muutosjohtaja Rajkumar Sabanadesan: "Perheensä voi valita"

    Pakolaisesta yrittäjäksi ja muutosjohtamisen valmentajaksi.

    Yrittäjä ja muutosjohtamisen valmentaja Rajkumar Sabanadesan tuli Suomeen pakolaisena 90-luvulla ja toimi pitkään vastaanottokeskusten johtajana. Sukulaisiinsa Sri Lankassa Sabanadesan ei ole enää yhteydessä, mutta omistaa aikansa nykyiselle perheelleen ja ihmisten auttamiselle.

  • Kirjat aina mukana – Professori Jaakko Hämeen-Anttila rentoutuu suomentamalla runoutta

    Jaakko Hämeen-Anttila rentoutuu runoutta suomentaen.

    Jaakko Hämeen-Anttila on arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Edinburghin yliopistossa ja työskentelee koronaviruksen vuoksi parhaillaan kotoa, sillä koko yliopisto on suljettuna. Hän tuntee erityisen hyvin arabialaista ja assyrialaista kulttuuria ja on usein onnistunut työssään yhdistämään nämä harvinaiset osaamisen alat. Hämeen-Anttila vietti lapsuutensa Oulussa ja tiesi ryhtyvänsä professoriksi jo ennen kouluikää.