Huhtikuun 1. päivänä kuoronjohtaja Väinö Pesola kuuntelee, kun vuokraemäntä kertoo hänelle karun elämäntarinansa. #musiikinkevät1918
Aprillipäivänä Helsingin Työväenyhdistyksen kuoronjohtaja, Työmies-lehden musiikkiarvostelija, säveltäjä ja filosofian ylioppilas Väinö Pesola luki Työmies-lehdestä asiallisen artikkelin. Päätoimittaja Edvard Valpas-Hännisen kirjoitus ja keskustelu vuokraemännän kanssa saivat Pesolan kääntymään vallankumouksen kannattajaksi.
”Sosialistina. Emäntäni. Uni. A-o. Ruoka.
Olen taas viime aikoina uiskennellut vain myrskyaallokon pintakarikossa. Mutta eilen oli Työmiehessä pari asiallista, valaisevaa kirjoitusta - toinen Valppaan - ja illalla jouduin syvältä katsomaan orjasielun, emäntäni, sisäisen elämän sokkeloon.
Voin taas nähdä suuret piirteet. Sillä mitä ovat yksityiset punakaartilaismurhat? Vain säkene tuliroihussa. Mitä elintarvetakavarikoimispakkovalta? Vain rikka lantatunkiolla. Mitä iltakielto, asetarkastukset, telefoonisulku, vangitsemiset? Vain basilli mätäpesässä. Ja mitä on tuliroihu? Se on vääryyksien tuliroihu, jossa meidän suuri ahne tilanomistajaluokkamme rypee itsekkyydessä. Eikö se ole keinottelulla kohottanut talojen hinnat kymmenkertaisiksi, joten tästä lähin talonpito tulee olemaan hirtehistyötä?
Ja kuka maksaa 10-kertaiset maidon, voin ym. hinnat? Köyhälistö ja alempi porvaristo nälkäpalkoista. Ja mitä kieltä puhuvat raiskatut metsämme? Halkojobbarien ja talonomistajien sikamaisesta rahanhimosta. Ja mitä tietävät suuret elintarvekätköt tilallisilla? Katalaa lainrikkomista ja kovaa sydämettömyyttä muitten puutteen elävänä silmien edessä kohotessa. Eikö ole roihussa kylliksi palamisainetta?
Ja kuka mittaa teollisuuskapitalistien rikollisuuden määrän? Keistä on tullut miljonäärejä ryysyköyhälistön kustannuksella? Ja kuka maksaa mitä häikäilemättömimmin pörssikeinottelun kulungit? Rahvas, kansa. Missä näkyy hallitsevan luokan kyky arvostella oikeudenmukaisesti kansan tarpeita, aikojen vaatimuksia? Ei missään. Eikö tosiaan kansalla ollut syytä nousta? Oli, ja tuhatkertaisesti! Jatku siis sota tässä itsekkyyden mätäpaiseessa.
Mutta Korkein, anna joka vainajasta edes yhden eloonjääneen ruveta ajattelemaan oikein, rakkauden käskyjen mukaan. Siinä on siemen. Vain sitä tietä pelastuu kansamme!
Parina iltana keskustellessamme politiikasta, on emäntäni joutunut aivan raivoon. On ollut vähällä, ettei hän ole hyökännyt kimppuuni, vaikka aina olen osoittanut ymmärtäväni häntä. Minä en ole voinut muuta kuin ihmetellä vaiti, kunnes raivopuuskansa ja sanatulvansa ovat talttuneet hiljaisuuteen.
Hänet on nuorena tyttönä tuotu mailta Helsinkiin palvelemaan jonkun "kommerserootin" luo. Työtä aamusta klo 5 ja illalla 12:een, täytyi valvoa ja odottaa herrasväkeä. Vain muutama leivänpala heitettiin kuin koiralle herkkuja notkuvalta pöydältä. Muu oli lukkojen takana. Nälissään kertoi itkeneensä paljon, kaivanneensa kotiin ja katkeroituneensa.
Kerran viikossa pääsi orja ulos. Se oli sunnuntaina, silloin täytyi mennä kirkkoon, sillä sieltä tultua "rootinna" armollisesti kyseli, mitä pappi puhui. "Koko terveyteni meni pilalle, sillä nuorenahan ihminen tarvitsee ravintoa," jatkoi emäntä.
Yhä kiihtyneempänä en jaksanut seurata yltyvää sanaliekehtimistä. Rouvan silmät leimusivat, kädet puristuivat nyrkkiin, hän oli tulla rautasänkyyni. "Ja en vähääkään säälisi, vaikka tuohon silmäin etein tapettaisi vaikka joka ikinen," huusi hän hurmiotilassa, "siksi paljon olen kärsinyt!”
Ja onko emäntäni ainoa vääryyden ja mielivallan alaisena kasvanut? Tuhannet ja taas tuhannet tuntevat ja puhuvat, ovat tunteneet ja puhuneet vuosisatoja - samoin kuin hän. Ihmekö siis, jos veri virtaa.
Ikävänä huomiona täytyi todeta, että hänen arvostelukykynsä on kovin heikko, hän sulattaa aivan kokonaan kaikki Työmiehen valheellisuudet. Suuri on vastuu toimittajilla, kirjoittajilla. Käy taistelussa kuinka käy, suursiivous täytyy tapahtua. Ilmapiirin täytyy puhdistua, muuten hukkuu kaikki valheen saastaan!
Uneni on viime aikoina ollut suhteellisen hyvä, siksipä on lukukin sujunut. Silloin tällöin herättävät säännölliset vahingonlaukaukset Työväentalon pihalla ja toissa yönä pamauttelivat ryssät pääsiäisensä kunniaksi. Mutta nämät ovat olleet tilapäisiä häiriöitä.
Viime päivinä on Aino ollut pahoissa ristiriidoissa. Olen varma nimittäin, että rikas gulashiparooni R-mäki on kosinut häntä. Eräänä päivänä hän vaati minua lupaamaan, että hän saa tulla luokseni, jos menee jonkun toisen kanssa naimisiin. Samoin hän yhä vakuuttaa, ettei mene enää kenenkään kanssa naimisiin rakkaudesta, vaan taloudellisista syistä.
Traagillinen asema on Aino-rukalla. Omituisia, epätoivoisia, rikkonaisia piirteitä on hänessä viime aikoina paljon näkynyt. Milloin hän halveksii itseään ja on kylmä, milloin ajattelemattoman tulinen. Milloin hellänä itkee, milloin kovana ylpeilee.
Parast’ aikaa on hän rahaton ja kärsii nälkää. Siskonsa eivät häntä auta. Hän kiitti tänään sattumaa, joka R-mäessä on hänelle tuonut ruokkijan – tämä on hänet kutsunut silloin tällöin mukanaan syömään.
Annoin tänään kovat sanat Ainon köyhyysruikuttelulle. Siskoilla on nimittäin rahaa pankissa, mutta eivät taivu kulkemaan punaisen Suomen Pankin kautta. Syynä Ainon köyhyyteen on myös tuhlailevaisuus. Hän pani makeisiin ym. ajattelemattomasti rahansa. Hän söi kalliissa ruokapaikassa Elannossa, joi kahviloissa kahvia jne.
Kuvaava osotus hänen tilansa ja yleisen tilanteen arvostelukyvystä on tapaus, jossa itse olin mukana. Istuin hänen seuranaan Elannossa. Olimme noin puolen tuntia suuren vierailijamäärän takia odottaneet, kun tarjoilija lopulta tuli. Hän oli kuullut silakoita siian sijasta. Niin hekumallisen näköistä annosta rasvaisine lanttuineen en ole Velinillä kuukauteen nähnyt, mutta Aino komensi annoksen pois. Taas puoli tuntia, kunnes siika-annos tuli. Hermostuin odottamiseen pataluhaksi ja mielessäni noiduin naista ja sen oikkuja.
Ihmettelen myös sitä hirveätä vierasten paljoutta, joka käy siskosten luona. Se on oikein sisä-suomalaista, pintapuolista kahvitrallailua! Ja mistä köyhille tytöille ne rahat? Onhan vieraanvaraisuus kaunista, kun se vain pysyy kohtuuden rajoissa, mutta ei tällainen ylettömyys!
Velinin ruoka on edelleen kurjaa. Pääsiäisaamiaisena oli vain punaista suolaista makkaraa leivän kera ja tänään oli vanhalta haisevia tuoreita silakoita, tällä kertaa sentään lantun kanssa. Kun leipänä söin vanhoja haisevia kannikoitani kotosäästöistä, oli nytkin aamiaisen saalis: paljon hajua, vähän makua, ei mitään vatsassa. Mutta toverithan ilmoittavat, että leipäviljaa on tullut Siperiasta. Ehkä alkavatkin oikeat ”makean leivän päivät”!"
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 2. huhtikuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia: Väinö Pesola.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
