Hyppää pääsisältöön

Hemsingin debyyttialbumi vakuuttaa

Kolmeakymmentä kolkutteleva norjalaisviulisti Eldbjørg Hemsing on odotellut rauhassa ensimmäistä julkaisuaan. Näin voinee sanoa, kun ottaa huomioon, että Hemsing soitti orkesterin solistina jo 11-vuotiaana. Dmitri Šostakovitšin ensimmäisen viulukonserton pariksi Hemsing on valinnut varsin tuntemattoman norjalais-säveltäjän Hjalmar Borgströmin konserton. Paljon levyttänyt Olari Elts ja Wienin sinfonikot tuovat mukanaan aimo annoksen kokemusta.

hemsingin äänitteen kansi
hemsingin äänitteen kansi Dmitri Šostakovitš

Hjalmar Borgström (1864-1925) opiskeli Saksassa, palasi vuodeksi kotimaahansa ja muutti sen jälkeen asumaan takaisin Saksaan kolmeksitoista vuodeksi. Borgström oli kotimaassaan soitettu säveltäjä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, mutta toisen maailmansodan jälkeen hänen musiikkinsa painui lähes unohduksiin. 1914 valmistuneesta G-duuri-viulukonsertosta on vaikea uskoa, ettei teosta ole soitettu melkein sataan vuoteen. Yli puolituntinen teos jaksaa hyvin kantaa loppuun asti. Konsertto alkaa skandinaavisen romantiikan pirtsakoilla tuulahduksilla, mutta kulkeutuu pikkuhiljaa kohti ekspressiivisempää ilmaisua. Melodisessa keksinnässä on raikkautta ja kiinnostavuutta. Erityisesti Hemsingin ääri-ylärekisterin melodiat soivat lumoavasti.

Šostakovitš sävelsi ensimmäisen viulukonserttonsa toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1947-48. Teos sai kuitenkin esityksensä vasta muutama vuosi Stalinin kuoleman jälkeen vuonna 1955. Välissä valmistui tukku muitakin teoksia. Näin teoksesta näkee käytettävän joko opusnumeroa 77 tai 99.

Hemsing ottaa Šostakovitšiin hieman erilaisen tulkinnan kuin Borgstömin romanttisesti hehkuvassa konsertossa. Vibratoa käytetään maltillisemmin ja rytmit ovat tarkemmin eriteltyjä. Silti Hemsing kuulostaa edelleen itseltään, kun soinnissa on keveää kuulautta. Ensimmäisen osan matalan rekisterin tummia laulavuuksia Hemling keventää miellyttävästi, eikä kapsahda patetian houkutuksiin. Scherzon rytmeissä on sähäkkyyttä ja musiikin ironiassa leikkisyyttä. Neljännen osan burleskin hän ottaa verraten rauhallisesti. Aluksi tempovalinta arveluttaa, mutta ratkaisu ei ehkä olekaan lainkaan hullumpi. Hitaammassa tempossa jää enemmän aikaa makustella lyhyiden rytmituikkausten ja säksätysten soivuuksia.

Kokonaisuutta nostaa laadukas äänitys. Ilmava ja samalla erotteleva tallennus nostaa Hemlingin version monen muun julkaisun ohitse. Ehkä hieman yllättäen Borgströmin ja Šostakovitšin konsertot muodostavat myös toisiaan täydentävän parin. Olari Eltsin johtaman Wienin sinfonikkojen soitto on tarkkaa ja puhdasta. Erityismaininnan ansaitsee mainio puupuhallinsektio. Hemsingin soitossa on tunnistettavaa persoonallisuutta. Viulistin debyytti on kaikin puolin vahvaa ja vakuuttavaa jälkeä.

Borgström & Šostakovitš. Wienin sinfonikot, Eldbjørg Hemsing, viulu, joht. Olari Elts.
(BIS-2366)

Kuuntele Uudet levyt 3.4.2018, toimittajana Aki Yli-Salomäki.