Hyppää pääsisältöön

Käsin tehden iloa elämään!

Jyrki ja Neponen
Jyrki ja Neponen Kuva: Yle / Pikku Kakkonen Pikku Kakkonen,herää sukka

Jyrkin ja Neposen uusi sarja Herää sukka! kannustaa lapsia ja aikuisia nauttimaan yhdessä tekemisestä, keksimisen ilosta ja kierrättämisestä. Jyrkin ja Neposen meiningeissä yhteisiin hauskoihin juttuihin ei tarvita kalliita materiaaleja, eikä harrastuneisuutta käsitöihin.

Käsityötuntien traumat on aika heittää romukoppaan:
Jyrkin ja Neposen ohjeilla jokainen voi olla kädentaitaja.

Rikkinäinen sukka ja sakset riittävät nuken muotiluomuksen tekemiseen, ja parittomasta sormikkaasta ja paperinarusta syntyy läjä leikkiporkkanoita heikommaltakin harsijalta. Älä siis viskaa käyttökelpoista materiaalia roskikseen; kulahtanut t-paita on värkkääjän verraton aarre, josta voi kömpelöissäkin käsissä ja ihan ilman ompelutaitoa syntyä uutta, odottamatonta iloa Jyrkin ja Neposen ohjeilla.

Käsitöistä on myös hyötyä lapsen kehitykselle: aistit harjaantuvat erilaisia materiaaleja käsiteltäessä. Havainnointi, luovuus ja ratkaisukyky kehittyvät, samoin motoriikka ja avaruudellinen hahmottamiskyky. Tekemisen prosessi selkiytyy lapselle, kun yhdessä ideoidaan, suunnitellaan, valmistetaan ja arvioidaan valmista tuotosta. Oivalluksista saa onnistumisen iloa! Yhdessä tehden keskitytään ja uppoudutaan puuhailuun, ja synnytetään mukavia muistoja. Tekemisen lopputulos on lapselle merkityksellisellä tavalla syntynyt uusi juttu, josta leikki saa verratonta sytykettä. Samaa ei kaupan hyllyltä valmiina ostettu tavara tarjoa.

Lapsen kanssa kannattaa puuhailla yhdessä. Käsillä värkätessä kiire väistyy, luovuus kukkii ja juttu luistaa. Kierrätysmateriaalista syntyvän uuden asian tekeminen on elämyksellistä, jos mikä. Lopputuloksen äärellä on hauska ihmetellä: tämmöinen osattiin tehdä yhdessä! Ihan itse! Suo itsellesi ja lapselle tekemisen ilo, toivovat Jyrki ja Neponen.

Muokattu 8.6. Poistettu trailerilinkki

  • Minä ite! Hyvät liikkumisen taidot vahvistavat lapsen pätevyyden kokemusta

    Lapsi voimaantuu, kun hän saa tehdä asioita itse.

    Lapsi voimaantuu – sekä fyysisesti että psyykkisesti – kun hän saa tehdä asioita itse. Motoriset taidot mahdollistavat pienelle lapselle selviytymisen itsenäisesti monista arkipäivän tehtävistä. Niistä suoriutuminen synnyttää kokemuksen pätevyydestä ja siksi motoristen taitojen harjaannuttamiseen kannattaa varata tilaa ja aikaa.

  • Super-Senja kannustaa liikkumaan!

    Senja opettaa liikkumisen perustaitoja lapsille.

    Super-Senja on liikuntaan kannustava sarja, jossa Senja opettaa liikkumisen perustaitoja kädestä pitäen sekä kannustaa lapsen ja vanhemman yhteiseen liikkumiseen. Sarjan jaksoissa käsitellään juoksemista, hyppimistä, kierimistä, pyörimistä, heittämista ja kiinniottamista sekä kiipeilemistä.

  • Rentoudu Nallen kanssa Pikku Kakkosessa

    Sarjassa opetellaan rauhoittumistaitoja Nallen kanssa.

    Mitä hyötyä mindfulness-harjoituksista on lapsille? Ja miten niitä voi harjoitella? Rentoudu Nallen kanssa -sarja auttaa lasta ja aikuista harjoittelemaan rauhoittumistaitoja yhdessä Nallen kanssa.