Hyppää pääsisältöön

Aurinko nousee idästä

RSO-kamarimusiikkifestivaali
RSO-kamarimusiikkifestivaali Kuva: Copyright 2015 Ritva Tarkki, all rights reserved. auringonnousu
"Itä" on tarkkaan ottaen ilmansuunta, mutta usein sille annetaan myös maantieteellisen alueen merkitys. Se on samalla sekä täsmällinen että suhteellinen käsite, jonka sisältö riippuu siitä, missä katsoja on ja kuinka pitkälle hän haluaa katseensa ulottaa.

Eurooppalaisesta perspektiivistä "itänä" näyttäytyy Aasia, ja vastakkainasettelu "idän" ja "lännen" välillä on muotoutunut perinteisesti Euraasian sisälle; Amerikat olivat suurten vesien erottamina vielä tuntemattomia, kun "orientti" ja "oksidentti" muurautuivat tunnetun maailman ääriksi. Ja kummassakin toista katsottiin syvän epäluulon vallassa, monin tavoin vääristävien linssien läpi.

Jännitteisten suhteiden taustalla on ollut erilaisia historiallisia, taloudellisia, valtapoliittisia, kulttuurisia ja uskonnollisia syitä toisiinsa kietoutuneina. Jännitteet ovat jo vanhaa perua ja kärjistyivät usein sodiksi. Idästä länteen hyökkäsivät hunnit 300-luvulla, mongolit 1200-luvulla ja ottomaanit monessa aallossa 1300-luvulta lähtien, lännestä itään taas hyökkäsivät jo Aleksanteri Suuri kreikkalaisjoukkoineen, Rooman valtakunta monikansallisine armeijoineen ja myöhemmin keskiajalla ristiretkeläiset. Uudella ajalla lännen invaasio kohti itää ulottui yhä kauemmaksi, kun vahvat merimahdit hankkivat itselleen laajoja siirtomaa-alueita, ja tässä vaiheessa myös Amerikkoja ryhdyttiin sulauttamaan osaksi eurooppalaista kulttuuripiiriä.

Idän ja lännen väliset jännitteet ovat tuntuneet myös Euroopan sisällä. Kristinuskon itäinen ja läntinen muoto olivat jo varhain jakamassa Eurooppaa kahteen osaan, ja sydänkeskiajalla ns. karolingisen renessanssin aikana käsite "Eurooppa" viittasi nimenomaan läntisen kirkon alueeseen erotukseksi ortodoksisesta ja islamilaisesta maailmasta. Äskettäisessä lähihistoriassa jako itään ja länteen taas syntyi kylmän sodan hyytävässä hengessä Neuvostoliiton etupiirin ja läntisten demokratioiden välille.

Mutta niin paljon kuin idän ja lännen välillä onkin ollut ristiriitoja, on yhä enemmän syntynyt myös yhdistäviä tekijöitä. Ja niilläkin on jo pitkät perinteet. Vaikka idän ja lännen yhteydet ovat syntyneet vanhasta Kiinan ja Euroopan välisestä Silkkitiestä lähtien usein kaupallisin perustein, niillä on ollut myös valtaisa kulttuurinen merkitys. Lännessä on nautittu idän eksoottisista mausteista ja herkuista, hehkuvien värien kirjomista itämaisista matoista, japanilaisista puupiirroksista, anime- ja manga-kulttuurista ja paljosta muusta. Idässä taas monissa maissa länsimaisesta elämäntavasta on pukeutumista myöten tullut ihailtu normi ja angloamerikkalainen pop-musiikki saa Aasiassa yhtä suuria yleisöjä kuin läntisessä maailmassa. Internetin aikakaudella on viimeistään toteutumassa se globaali maailmankylä, josta kanadalainen kulttuurifilosofi Marshall McLuhan alkoi puhua jo 1960-luvulla.

Idän ja lännen vuorovaikutus on näkynyt myös taidemusiikissa. 1600- ja 1700-luvulla barokin ja klassismin aikana monet eurooppalaiset säveltäjät loivat omia kuvitelmiaan idän musiikista, ja suosituksi tulivat varsinkin suuren ottomaanien valtakunnan turkkilaisesta eksotiikasta muokatut "alla turca" -tyylitelmät. Ottomaanien janitsaari-orkesterien räiskyvä sointi-ihanne kulkeutui myös eurooppalaiseen musiikkiin, ei vain Mozartin Ryöstö seraljista -oopperaan, johon se aiheensakin puolesta kuuluu, vaan myös esimerkiksi Haydnin Sotilassinfoniaan ja Beethovenin yhdeksännen sinfonian finaaliin.

Romantiikan kaudella 1800-luvulla idän eksoottiseksi koettu kulttuuri sai näyttävimmän muodon oopperassa, jossa säveltäjät sijoittivat teoksiaan etäisiin maihin saadakseen perusteen sekä mielikuvituksellisille juonenkäänteille että uudenlaiselle musiikilliselle ilmaisulle, säihkyvien sointivärien, soittimellisten tehokeinojen ja itämaisiksi miellettyjen asteikkojen käytölle. Samoja pyrkimyksiä nousi esiin myös soitinmusiikissa.

Oman erikoistapauksensa muodosti keisarillinen Venäjä. Läntisestä Euroopasta nähtynä se edusti jo itsessään "itää", mutta tätä täydensi se, että suuri valtakunta oli levittäytynyt kohti Lähi-itää ja islamilaista maailmaa, ja venäläissäveltäjien suosimissa orientaalisissa aiheissa saattoi nähdä kolonialististen laajentumispyrkimysten ilmentymän, vieraan kulttuurin kokemisen ikään kuin itselle omittuna. Tätä samaa heijastivat myös joidenkin brittisäveltäjien orientalistiset haavekuvitelmat.

1900-luvun musiikissa vaikutteita ammennettiin entistä kauempaa idästä. Claude Debussylle ratkaisevaksi musiikilliseksi käännekohdaksi muodostui jaavalaisen gamelan-musiikin kuuleminen Pariisin maailmannäyttelyssä 1889, ja myöhemmin myös Olivier Messiaen sai olennaisia virikkeitä aasialaisesta musiikista. Heidän ansiostaan itämaisuuden soveltaminen ei merkinnyt enää pelkkää pintatason eksoottista koristelua vaan syvempää murrosta, joka vaikutti esimerkiksi musiikin sisäiseen dramaturgiaan ja musiikilliseen aikakäsitykseen. Avantgardisti John Cage puolestaan laajensi musiikillista ajattelua zen-buddhalaisen ja vanhan kiinalaisen filosofian pohjalta.

Omana aikanamme idän ja lännen musiikillisessa vuorovaikutuksessa on tapahtunut käänne, kun aasialaiset säveltäjät ovat alkaneet omaksua aineksia länsimaisesta taidemusiikista. Tätä oli tapahtunut jossain määrin jo 1800-luvun lopulla, kun Yhdysvalloissa opiskellut Shuji Isawa oli esitellyt länsimaista musiikkia Japanissa, mutta toisen maailmansodan jälkeisellä kaudella länsimaisten elementtien hyödyntäminen on saavuttanut aivan uuden tason. Samalla aasialaiset säveltäjät ovat päässeet osaksi läntisten musiikki-instituutioiden toimintaa, ja Tōru Takemitsun, Toshio Hosokawan, Tan Dunin ja Unsuk Chinin kaltaiset säveltäjät ja kymmenet muut ovat nykyisin tunnettuja nimiä joka puolella musiikkimaailmaa.

Eurooppalainen taidemusiikki on vähitellen saavuttanut yhä suurempaa suosiota Kauko-idässä. Aasialaiset muusikot ovat nousseet muutamien viime vuosikymmenien aikana väkevästi esiin, ja eurooppalaisissa orkestereissa soittaa nykyisin satoja huippuluokan aasialaismuusikoita. Heitä on myös Suomessa, myös RSO:ssa. Tämä on asetelma, jossa itä ja länsi ovat molemmat voittavana osapuolena.

Kimmo Korhonen

  • Lincoln Center -tunnustuksella palkittu Conrad Tao esiintyy RSO:n solistina

    Konsertin johtaa James Gaffigan.

    RSO:n solistina 27.4. esiintyvä pianisti Conrad Tao palkittiin hiljattain merkittävällä tunnustuksella New Yorkissa, jossa musiikkikeskus Lincoln Center myönsi hänelle Lincoln Center Awards for Emerging Artists 2018 -palkinnon. RSO:n kanssa debytoiva Tao esittää Musiikkitalossa John Adamsin pianokonserton. Myöhäisillan kamarimusiikissa hän esittäytyy myös säveltäjänä ja kantaesittää omia pianokappaleitaan.

  • RSO kantaesittää Perttu Haapasen huilukonserton

    Solistina esiintyy Yuki Koyama.

    RSO kantaesittää Perttu Haapasen huilukonserton 18.̶19.4. Musiikkitalossa. Solistina esiintyy orkesterin oma soolohuilisti Yuki Koyama. Kapellimestari Dima Slobodenioukin johdolla ohjelmassa on myös sekä Sibeliuksen että Schönbergin sävellykset Pelleas ja Melisande -tarinasta.

  • RSO:n kamarimusiikkifestivaalin teemana on idän ja lännen musiikillinen vuoropuhelu

    Viikonlopun aikana kuullaan seitsemän konserttia.

    RSO järjestää kamarimusiikkifestivaalin ”Aurinko nousee idästä” 13.–15.4. Musiikkitalossa. Seitsemän konsertin kokonaisuuden punaisena lankana kulkee idän ja lännen keskinäinen vuorovaikutus taidemusiikissa aina barokista nykypäivään saakka. Ohjelmassa on teoksia niin Takemitsulta, Fujikuralta kuin Debussyltä sekä Keski-Helsingin musiikkiopiston sävellysoppilailtakin.

  • Aurinko nousee idästä

    Miten itä on vaikuttanut länsimaiseen säveltaiteeseen?

    RSO:n kamarimusiikkifestivaalilla itäinen ja läntinen säveltaide paiskaavat kättä monesta näkökulmasta. Tietokirjailija Kimmo Korhonen johdattelee artikkelissaan teemaan, joka on ohjannut festivaalin ohjelmasuunnittelua.