Hyppää pääsisältöön

HelsinkiMission Olli Valtonen: "Yksinäisyydestä kärsivien yllättävä riskiryhmä: ruuhkavuosia elävät yli 40-vuotiaat miehet"

Olli Valtonen Puoli seitsemän studiossa
Olli Valtonen on huolestunut ruuhkavuosia elävistä miehistä Olli Valtonen Puoli seitsemän studiossa Kuva: Antti Karhumäki, YLE Olli Valtonen

Olli Valtonen on ollut monessa mukana. Hän oli perustamassa Tuomasmessua ja Askel-lehteä sekä johti HelsinkiMissiota, jonka tärkeinpiä toimintamuotoja oli yksinäisyyden vähentäminen. Juuri eläkkeelle jääneen Valtosen mukaan ruuhkavuosia elävien miesten yksinäisyyttä ei huomata.

Olli Valtonen työskenteli Helsinkimissiossa lähes 20 vuotta. Järjestö toimii monella saralla niin lapsiperheiden, senioreiden kuin erityisryhmienkin parissa. Hyvin keskeiseksi toiminnaksi nousi kamppailu ihmisten yksinäisyyden vähentämiseksi.

− Yksinäisyys on kuin nälkä. Sielussa on yhteisön tai lähimmäisen tarve, Valtonen kertoo.

− Kun yksinäisyys kroonistuu, aivoissa tapahtuu muutoksia. Kuva itsestä ja muista vääristyy, ja lähimmäinen alkaa näyttää pelottavalta, Valtonen kertoo.

Kun yksinäisyys kroonistuu, aivoissa tapahtuu muutoksia

Valtosen mukaan yksi tehokkaimmista keinoista on yksinäisyyden torjuntaan on saada ihmiset mukaan mukaan vapaaehtoistyöhön.

− Ihminen oppii tunnistamaan ilon lähimmäisen palvelemisesta. Samalla hän tuntee, että minusta on hyötyä.

Yksinäisyys mielletään usein senioreiden, nuorten ja lasten ongelmaksi. Näiden ryhmien yksinäisyyttä ei pidä väheksyä, mutta Valtonen nostaa esiin aivan uuden ryhmän, jolla on suuri riski ajautua yksinäisyyteen: ruuhkavuosia elävät, reilut 40-vuotiaat miehet.

Mies ei itse huomaa, että vähäiset kontaktit ystäviin hiipuvat

− Heillä on haastava työ ja usein myös perhe. Silloin mies ei itse huomaa, että vähäiset kontaktit ystäviin hiipuvat, Valtonen toteaa.

− Yksinäisyyttä on toki naisillakin, mutta uskoakseni he eivät ole niin suuressa vaarassa, koska he osaavat luontaisesti liittyä ja verkostoitua paremmin. Miehet taas eivät, koska he myös sietävät yksinäisyyttä, Valtonen pohtii.

Mikä sitten aiheuttaa miesten yksinäisyyttä − vaimon vaatimuksetko? Valtosen mukaan syy ei ole puolisoissa, vaan miehen sisäisessä äänessä.

− Tuleeko mieleen lähteä parhaan kaverin kanssa Ruotsiin? Ei tule, koska sisäinen äänesi kertoo, että sinun ei kuulu lähteä, koska sinulla on pienet lapsia ja tehtäviä.

Valtonen kehottaakin miehiä varaamaan aikaa vanhoille ystävyyssuhteille ja pitämään niitä yllä.

Tuomasmessu syntyi poikkeuksellisella tavalla

Olli Valtonen on evankelis-luterilainen pappi, mutta hänen juurensa ovat 1970-luvun karismaattissa liikkeessä. Valtosen perustama Tuomasmessu sai alkunsa kuitenkin erikoisella tavalla.

Valtonen ja Miika Ruokanen kutsuivat kokoon joukon eri tavalla uskovia ihmisiä: körttejä, lestadiolaisia, taizelaisia, pelastusarmeijalaisia, liberaaleja, konsertavatiiveja, agnostikkoja ja sosiaalisen liikkeen kannattajia.

− Mietimme miten löytäisimme jumalanpalveluksen, jossa mekin selviäisimme hengissä, Valtonen nauraa.

− Siitä alkoi prosessi, johon kaikki antoivat lahjansa. Ne laitettiin säkkiin, jota ravistettiin ja puolen vuoden jälkeen siitä syntyi Tuomasmessu, Valtonen kuvaa.

Mietimme miten löytäisimme jumalanpalveluksen, jossa mekin selviäisimme hengissä

Ensimmäinen messu järjestettiin 30 vuotta sitten. Tuomasmessun ympärillä toimii Tuomas-yhteistö, jonka avustuksella messu järjestetään joka sunnuntai Agricolan Kirkossa Helsingissä. Kirkko on lähes aina tupaten täynnä.

Tuomasmessun eroaa tavallisesta evankelis-luterilaisesta messusta myös siinä, että urkujen sijaan paikalla on iso yhtye, kuoro ja solistit. Toiminta perustuu vapaaehtoisiin ja jokaiseen messuun tarvitaan 70 hengen tiimi. Kaikki toimivat ilman palkkiota, mutta muusikoille on haluttu maksaa korvaus alkuajoista lähtien.

Tuomasmessua on järjestetty Helsinkin muun muassa Tampereella, Turussa ja Kuopiossa. Suomen lisäksi messuja järjestetään Pohjoismaissa, muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Katso koko lähetys alla olevasta linkistä.

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän