Hyppää pääsisältöön

En jaksaisi keskustella hedelmällisyydestäni – Miten yli 30-vuotiaasta lapsettomasta naisesta tuli syyllinen?

kuvitus, jossa munasarja, vauva, hedelmä, perhonen ja kukka
kuvitus, jossa munasarja, vauva, hedelmä, perhonen ja kukka Kuva: Heidi Gabrielsson Hedelmällisyys,Vauva,hedelmä,munasarjat

Mitä yhteistä on itsekkyydellä, kansantaloudella sekä biologisella kellolla? Yli 30-vuotias lapseton nainen. Media ja yhteiskunta kääntävät osoittelevan sormensa hedelmällisen ikäisiin naisiin, kun syyllisiä etsitään. On aika havahtua siihen, että syitä lapsettomuuteen on lukemattomia.

Olin 27-vuotias, kun gynekologi kysyi ensimmäisen kerran lapsisuunnitelmistani. Hän muistutti, ettei aikaa ole ikuisesti. Olin juuri eronnut pitkästä suhteesta, kadottanut hetkeksi elämäniloni ja lastenhankinta ei olisi voinut tuntua vähemmän ajankohtaiselta. Muistan sanoneeni itkuisena:

– Ei mulla ole edes miestä.

Tapaaminen päätyi siihen, että gynekologi lohdutti minua ja kertoi viikko sitten tapaamastaan 40-vuotiaasta ensisynnyttäjästä.

Nyt 33-vuotiaana aihe on jatkuvasti esillä halusin tai en. Hiljattain uutisoitiin taas siitä, miten 30-vuotiaat kävelevät unissaan hedelmällisyytensä ohi. Näkökulma on usein sama: nuoret naiset ahdistuvat lastenhankintasuunnitelmista ja havahtuvat hedelmällisyyden laskuun liian myöhään.

Puhumme lapsettomien ystävieni kanssa säännöllisesti lisääntymiseen liittyvästä paineesta, joka ahdistaa ja pelottaa. Ajatustyötä pitää tehdä oli sitten päättänyt hankkia lapsen tai olla lapseton. Tai vielä epävarma asiasta. Aihe on rasittavan henkilökohtainen ja arka.

Jokainen käsittää sen, että nainen ei ole ikuisesti hedelmällinen.

Lähipiirissäni on tahallaan ja tahtomattaan lapsettomia. Suurinta osaa ahdistaa ajatus hedelmällisyyden heikkenemisestä tai pelko siitä, ettei voi saada lapsia. Epämääräisten parisuhteiden ja määräaikaisten pätkätöiden jatkumossa lapsen hankintaan ei tunnu löytyvän sopivaa koloa, vaikka se periaatteessa kiinnostaisikin. Moni ikäisistäni kokee edelleen, ettei lasten aika ole “ainakaan vielä”.

Koska en tiedä yhtään yli 30-vuotiasta naista, joka olisi yllättynyt biologisen kellon käsitteestä, tuntuvat muistuttelut ja kyselyt väsyttäviltä. On myös yllättävää, että painetta tulee median ja yhteiskunnan puolelta enemmän kuin esimerkiksi omasta perheestä. Yksi ystäväni sanoi, että hänen vanhempansa ovat jo luopuneet toivosta saada lapsenlapsia. Ja se tuntuu helpottavalta, vaikka hän ei ole vielä lopullista päätöstä tehnyt. Sen sijaan poliitikkojen puheet synnytystalkoista tai syyllistävä uutisointi ahdistaa.

Vauva, joka on kietoutunut kelloon
Vauva, joka on kietoutunut kelloon Kuva: Heidi Gabrielsson Vauva,Hedelmällisyys,kello

Yksi lapsettomuuden valinnut ystäväni ihmettelee erityisesti sitä, että häntä pidetään itsekkäänä valintansa johdosta. Hän miettii, eikö juuri lapsen hankkiminen ja “omien geenien levittely” ole itsekästä. Lapsettomuuden tai lapsen hankkimisen pitäisi olla jokaisen oma asia, varsinkin kun emme koskaan tiedä, mitä kenelläkin on oman tilanteensa taustalla.

Keskustelu siitä, mitä ongelmia vauvojen väheneminen aiheuttaa kansantaloudelle, tuo järkyttävää lisäpainetta muutenkin epämääräisessä ja stressaavassa elämäntilanteessa oleville naisille. Kyllä tänne veronmaksajia saadaan muutenkin.

Jotkut perustelevat lapsettomuuttaan myös huolella maapallon kantokyvystä. Tämä ajatus on mielestäni kaikkea muuta kuin itsekäs.

Koen usein, että tämän hetkistä lapsettomuuttani pitää selitellä. Olen jo muutamia vuosia sitten vakuutellut vanhempia sukulaisiani lastenhankkimisaikeistani, vaikka todellisuudessa en ollut edes keskustellut aiheesta kumppanini kanssa. Ikään kuin suunnitelma tekisi minusta paremman ja yhteiskuntakelpoisemman ihmisen.

Lapsen saaneen ihmisen päämäärä on toteutettu. Hänellä on oikea elämä ja oikeat ongelmat, eikä aikaa omien tunteidensa vatvomiseen. Se on kadehdittavaa. Yksi lapseton tuttavani sanoo romantisoivansa perhe-elämän kiirettä ja selviytymismoodia, jolloin kaikki muu paitsi lapsen pukeminen ja riisuminen ovat toissijaista.

Tämä on isompi vyyhti kuin se, että perhe-elämällä on huono imago.― Tytti Rantanen

Vaikka meitä on paljon, kulttuurissa ja mediassa äänemme ei kuulu. Lapsen saaminen on useissa tarinoissa kliimaksi, joka lopulta aina saavutetaan. Media on täynnä kertomuksia raskausajan hehkusta, vauvaonnesta sekaisin olevista julkkispareista sekä lapsettomuushoidot läpikäyneistä voittajista. Missä ovat tarinat niistä, jotka eivät koskaan saaneet haluamaansa lasta tai kärsivät jatkuvista keskenmenoista? Tai niistä, jotka erosivat vauvavuoden aikana tai katuivat lasten hankintaa? Entä ne, jotka eivät osanneet ajoissa päättää?

Kertomusten merkityksiä mediassa ja kulttuurissa tutkinut kirjallisuudentutkija Tytti Rantanen tunnistaa ongelman. Hänen mukaansa lastenhankinnasta kerrotaan mustavalkoisesti.

– Nousussa on journalismi, jossa ollaan huolissaan syntyvyyden laskusta ja kansantaloudesta, sanoo Rantanen.

Huoleen ja päivittelyyn liittyy huomio siitä, että perhe-elämää ei tällä hetkellä kuvata tarpeeksi seksikkäänä. Tämä on Rantasen mukaan lyhytnäköistä. Kun kritisoidaan inhorealistista kuvausta, ei oteta huomioon, että kysymys ei ole pelkistä kertomuksista, vaan yhtälailla politiikasta ja esimerkiksi siitä, minkälaiseksi työelämä on muuttunut. Pätkätyöt ja työttömyysjaksot saattavat myöhäistää lastenhankintaa tiedostamattakin.

– Tämä on isompi vyyhti kuin se, että perhe-elämällä on huono imago ja nyt pitää kertoa kivempia kertomuksia, tiivistää Rantanen.

Rantasen mukaan kertomuksista pitäisi siirtyä yhteiskunnalliseen analyysiin ja inhimillisempään politiikkaan. Hän nostaa esille myös kysymyksen siitä, ketä syyllistetään, kun syntyvyyden laskusta puhutaan.

– Kovinkaan analyyttisesti ei ole pohdittu sitä, miten moni mies on valmis perustamaan perheen alle 30-vuotiaana? Kummallisesti vain naisia syyllistetään.

Elokuvissa ja tv-sarjoissa perheen perustaminen tapahtuu sormia napsauttamalla enkä ole nähnyt monia kuvauksia, joissa seurataan lapsista haaveilevien ihmisten kamppailuja. Epätyypilliset tarinat raskaudesta puuttuvat, lukuun ottamatta Arnold Schwarzeneggerin tähdittämää Junior-elokuvaa, jossa mies tulee raskaaksi. Epämääräinen tila ja ahdistava biologinen kello eivät tunnu olevan taiteessa kiinnostava näkökulma.

Graniittiomena ja perhonen
Graniittiomena ja perhonen Kuva: Heidi Gabrielsson hedelmä,Perhonen

Tytti Rantasen mukaan ongelma on siinä, ettei elokuvissa ja kirjallisuudessa ole tilaa monipuolisille ja kokonaisvaltaisille naiskuvauksille. Raikkaina esimerkkeinä Rantanen mainitsee Girlsin ja Broad Cityn, jotka mahdollistavat totuttua monipuolisemman tavan kuvata naiseutta.

Nainen nähdään kuitenkin useimmiten romanssin kautta, ja taustalla on, yllätys yllätys, lisääntyminen ja suvunjatkamisvietti. Toinen vaihtoehto on esittää lapseton nainen “sinkkuelämää” -tyylisenä uraohjuksena, jota lapsenhankinta ei kiinnosta.

Nainen määritellään joka tapauksessa lapsen kautta: hänellä joko on lapsia tai hänellä ehdottomasti ei ole lapsia.

Rantanen myöntää, että toistaiseksi lapseton nainen olisi hankala kertomus. Tahattomasti lapsettomasta naisesta saa draamaa, kun hän päätyy vaikeuksien kautta voittoon. Ruuhkavuosia viettävä perheenäiti naurattaa komediassa ja tragediassa kuvataan “paskaa äitiä”. Epämääräisessä tilassa olevasta naisesta ei saa selkeää kertomusta.

– Nainen, joka ei ole vielä hankkinut lapsia, eikä tiedä haluaako lapsia, ei taivu aristoteliseen koneistoon.

On miehiä, jotka kärsivät siitä, ettei heillä ole mahdollisuutta tulla isäksi.

Mitä pahaa sitten on syntyvyyden laskun ja ensisynnyttäjien iän nousun päivittelemisessä? Ei välttämättä mitään, jos myös syyt nostettaisiin esille.

Monelle tutulleni päätös ei ole helppo eikä selkeä. Hedelmällisyyden ohitse ei unissakävellä, ennemminkin niiden vuosien läpi selvitään. Kun parhaat hedelmällisyysvuodet menevät uran aloittelemiseen, mielenterveysongelmista selviämiseen tai parisuhteen etsimiseen, on vaikeaa kuunnella pokalla naamalla ihmettelyä siitä, ettei ole siinä sivussa perustanut perhettä.

Olen kuullut paljon pelkoa siitä, että lastenhankinta tuntuu ajankohtaiselta, kun on jo liian myöhäistä. Maailmassa, jossa olemme tottuneet vaikuttamaan asioihin, tuntuu epäreilulta, että lisääntyminen on mahdollisuus, joka jossain vaiheessa katoaa. Ne, jotka tietävät alusta asti haluavansa lapsia, ja vielä onnistuvat siinä, ovat harvinaisen onnekkaassa asemassa.

Tahtomattaan lapsettomat kärsivät joka kerta, kun hedelmällisyydestä puhutaan. Lapsettomuus ei ole kaikille oma valinta. Osa ei biologisista syistä johtuen voi tulla raskaaksi, osa pakkosteriloidaan sukupuolenkorjauksen yhteydessä. On myös miehiä, jotka kärsivät siitä, ettei heillä ole mahdollisuutta tulla isäksi. Elämässä on monia asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa. Tämä tuntuu usein unohtuvan.

Ja muuten, eikö lastenhankintaa ole joissain tapauksissa myös vastuullista siirtää siihen asti, että saa hoidettua itsensä ja taloutensa edes jollain tavalla vakaaseen kuntoon? Itse olen onnellinen, että maapallolla ei ole tällä hetkellä yhtään 20-vuotiaan minun kasvattamaa teiniä.

Jos vielä mietit, mikä on syynä yli 30-vuotiaan naisoletetun lapsettomuuteen, tässä muutama ehdotus:

Ei ole sopivaa kumppania.
Ei voi saada lapsia.
Ei uskalla, koska ei ole vakituista työtä.
Ei koe olevansa valmis.
Ei ole rahaa.
Ei halua lapsia.
Ei halua ainakaan vielä lapsia.
Ei tiedä haluaako lapsia.
Kumppani ei ole valmis vielä.
Ei ole varma, onko kumppani oikea.
Kumppani ei halua lapsia.
Haluaa keskittyä uraan.
Haluaa matkustella.
Pelkää, että menettää työpaikan, jos jää äitiyslomalle.
Ei halua synnyttää.
Ei halua synnyttää lisää ihmisiä tähän maailmaan.
Pelkää omaan kehoon kohdistuvia muutoksia.
On tai on ollut mielenterveysongelmia, jotka saavat asian tuntumaan huonolta idealta.

Harvalla syy on se, että unohti oman ikänsä.