Hyppää pääsisältöön

Mörköoopperan ilahduttavan raikas paluu

Helsingin Kaupunginteatteri – Mörköooppera – Kuvassa riemuitsee Mörkö eli Sanna Majuri.
Helsingin Kaupunginteatteri – Mörköooppera – Kuvassa riemuitsee Mörkö eli Sanna Majuri. Kuva: © Tom Röllich Mörköooppera

Helsingin Kaupunginteatterin Mörköooppera on valloittava ja värikäs juttu, jossa Mörkönä säteilee Sanna Majuri. Marjatta Pokelan liki 40 vuotta sitten julkaistut laulut tuntuvat raikkailta. Katsomossa on hauskaa, ja niin tuntuu olevan näyttämölläkin.

Olin 9-vuotias, kun Mörköooppera ilmestyi vuonna 1980, joten ehdin saada täyden annoksen Mörkölauluja lapsuudessani. Suurin hitti, Mörkö se lähti piiriin, kaikui joka pihassa, kerhossa ja luokkahuoneessa läpi 1980-luvun.

Tarinassa utelias Mörkö lähtee pohjoisesta satumaailmasta ihmisten luo. Mörkö suuntaa ensin Ouluun ja ihmislasten kouluun, ja lopulta Sutti-suden kyydissä Helsinkiin asti. Vastaanotto on tyly ja Mörölle tulee suru: lumiukko pitää siivota parkkipaikalta, ratikkaan ei pääse, eikä presidentinlinnaankaan. Ihmekös että Mörkö päättää palata kotiin.

Huvittava oivallus iskee – olen yläsavolaisesta pikkukylästä kotoisin, ja Mörkö ehti aikoinaan visiitille Helsinkiin ennen minua! Nyt olin katsomossa 6-vuotiaan kuopukseni kanssa, hänelle Mörön seikkkailujen maisemat ovat tietysti tuttuja ja kotoisia.

Helsingin Kaupunginteatteri – Mörköooppera – Kuvassa Heikki Sankari, Sofia Hilli, Leena Rapola, Sari Haapamäki
Muhkeat mummot ja rohkeat linnut Kauppatorilla. Kuvassa Heikki Sankari, Sofia Hilli, Leena Rapola, Sari Haapamäki Helsingin Kaupunginteatteri – Mörköooppera – Kuvassa Heikki Sankari, Sofia Hilli, Leena Rapola, Sari Haapamäki Kuva: © Tom Röllich Mörköooppera

Omille lapsilleni en ole tullut soittaneeksi Pokelan klassikoksi muodostuneita mörkölauluja. Virhe! Onneksi aloitimme edes nyt; valmistauduimme kuopuksen kanssa esitykseen kuuntelemalla alkuperäisiä tulkintoja oopperan lauluista, ja niiden maailma ja huumori upposivat lapseen välittömästi. Vastedes taatusti kuunnellaan näitä lauluja.

Kaupunginteatterin näyttämösovituksessa laulut kulkevat kekseliäästi ja rennosti tarinan tukena. Varsinkin ensimmäinen puoliaika on silkkaa riemua, toisella puoliajalla dramaturgia on vähän löysempi.

Pokelan laulut eivät ole vanhentuneet pätkääkään, vaikka presidentinlinnan ikkunassa kurkkiva ukko onkin vaihtunut monet kerrat, ja ollut välillä akkakin.

Helsingin Kaupunginteatteri – Mörköooppera – Kuvassa Sanna Majuri, Heikki Sankari –
Mörkö ja ope rokkaavat! Kuvassa Sanna Majuri ja Heikki Sankari. Helsingin Kaupunginteatteri – Mörköooppera – Kuvassa Sanna Majuri, Heikki Sankari – Kuva: ©Tom Röllich Mörköooppera

Sanna Majuri on täydellinen Mörkö. Herttainen, vekkuli, kumma pikku otus. Ei yhtään pelottava, mutta sopivasti jännä.

Kaupunginteatterin näyttelijät ja tanssijat ovat muutkin kujeilevassa menossa täysillä mukana. Pienimmätkin piipahdukset näyttämöllä tehdään iloitellen.

Sanna Majuri on täydellinen Mörkö.

Koko työryhmä on samassa juonessa mukana: kaikki mitä näyttämöllä tapahtuu, liikkuu, kuuluu ja näkyy, tuntuu juuri oikealta, satumaisen hupsun mörkömäiseltä.

Eniten tykkäsin, Mörön lisäksi, Tirriäisistä! Kerrassaan rakastettavaa, supisevaa sakkia.

Kuvassa Sari Haapamäki, Heikki Sankari, Sofia Hilli, Marjut Toivanen, Tiina Peltonen.
Tirriäiset eivät keksi miten saataisiin omena puusta. Otuksia esittävät Sari Haapamäki, Heikki Sankari, Sofia Hilli, Marjut Toivanen ja Tiina Peltonen. Kuvassa Sari Haapamäki, Heikki Sankari, Sofia Hilli, Marjut Toivanen, Tiina Peltonen. Kuva: © Tom Röllich Mörköooppera

Kun kyselin esityksen jälkeen kuopukselta kokemuksesta, hän käytti useasti sanaa ”hassu”. Mörkö oli hassu, Ville ja Kalle olivat hassuja. Se oli hassua, kun Mörkö ja opettaja rokkasivat, ja taivaalta tippui omenoita. Erityisen hassua oli tietysti lapsesta (ja aikuisesta) se, kun Möröltä pääsi Eduskuntatalossa paukku.

Ainoa kriittinen huomio lapselta tuli musiikin voimakkuudesta – tässä olen samaa mieltä. Varsinkin sähkökitara ja rumpusoundit soivat useasti turhan lujaa.

Pokelan musiikki on hurmaavaa ja, no, hassua, ja hetkittäin musiikin sävykäs huumori oli hukkua sähköiseen pauhuun. Muuten kyllä pidin kovasti Lauri Schreckin sovituksista ja soitosta. Parhaita hetkiä olivat ne, kun Schreck soitti kannelta tai näppäili kitaraa, soitti ja lauloi kevyesti sekä kekseliäästi.

Syksyksi pukeutunut tanssija, hiuksissaan värikkäitä lehtiä. Kuvassa Sofia Hilli.
Kun syksyn tuuli ujeltaa, Mörköä paleltaa. Syksynä tanssii Sofia Hilli. Syksyksi pukeutunut tanssija, hiuksissaan värikkäitä lehtiä. Kuvassa Sofia Hilli. Kuva: © Tom Röllich Mörköooppera
Pulleapyllyisiä torimummoja ja hurmaavia Tirriäisiä olisi voinut katsella vaikka kuinka!

Itselleni kaikkein mieleenpainuvinta esityksessä ehkä kuitenkin ovat puvut ja maskeeraukset. Alisha Davidow on vastuussa puvuista, Jutta Kainulainen naamioinnista, ja miten upeaa työtä he ovatkaan tehneet. Näitä pulleapyllyisiä torimummoja ja hurmaavia, harsoisia Tirriäisiä olisi voinut katsella vaikka kuinka!

Lapseni sanoi illalla kotona, että mennään Mörköoopperaan toisenkin kerran. Kun kysyin, mitä hän erityisesti haluaa nähdä uudestaan, lapsi näytti sormillaan: ne hienot viivat silmien ympärillä.

Tanssijat esittävät pimeässä kaahaavia autoja Mörköoopperassa.
Helsingin liikenne on liikaa potkulaudallaan rullailevalle Mörölle. Tanssijat esittävät pimeässä kaahaavia autoja Mörköoopperassa. Kuva: © Tom Röllich Mörköooppera


Helsingin Kaupunginteatteri: Mörköooppera.
Laulujen sanat ja musiikki Marjatta Pokela. Näyttämösovitus Merja Turunen, Kimmo Virtanen ja Jyrki Karttunen. Ohjaus Kimmo Virtanen. Musiikin sovitus ja toteutus Lauri Schreck. Koreografia Jyrki Karttunen. Lavastus ja puvut Alisha Davidow. Valosuunnittelu William Iles. Äänisuunnittelu Aleksi Saura. Naamiointi Jutta Kainulainen. Näyttämöllä: Sanna Majuri, Lauri Schreck, Tiina Peltonen, Sofia Hilli, Heikki Sankari, Sari Haapamäki,
Leena Rapola, Marjut Toivanen. Ensi-ilta pienellä näyttämöllä 22.3.2018.

Korjaus 5.4.: Naamioinnit on suunnitellut Jutta Kainulainen, ei Alisha Davidow.

Penkkitaiteilija

  • Nimesi on juhlan arvoinen

    Nimipäivien juhliminen on katoavaa kansanperinnettä.

    Haluaisitko herätä nimipäiväsi aamuna torvisoittoon ja lauluun? Naamiaisasuihin pukeutuneet ystäväsi heittäisivät sinut korkealle ilmaan hurraa-huutojen säestyksellä. Vastavuoroisesti sinulta odotettaisiin päivällä runsasta kestitystä, tai muuten olisi uhkana tulla heitetyksi sikolättiin. Nimipäiväjuhlien piirileikit ja tanssit jatkuisivat pelimannin säestyksellä seuraavaan aamuun asti.

  • Avaruusromua: Musiikki on kuin tutkimusmatka

    RMI uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä.

    Minä uskon siihen, että jos antautuu soittamaan useiden kymmenien minuuttien minuutin mittaisia esityksiä, se osoittaa, että uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä. Näin sanoo Radio Massacre International -yhtyeen kosketinsoittaja Steve Dinsdale. Hän ja hänen yhtyetoverinsa ovat aina uskoneet improvisaatioon. He ovat sitä mieltä, että tällä tavoin syntynyt musiikki on kuin tutkimusmatka. Musiikki antaa mahdollisuuden löytää ääniä, joita ei ehkä enää koskaan löydä uudelleen. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri