Hyppää pääsisältöön

Mörköoopperan ilahduttavan raikas paluu

Helsingin Kaupunginteatteri – Mörköooppera – Kuvassa riemuitsee Mörkö eli Sanna Majuri.
Helsingin Kaupunginteatteri – Mörköooppera – Kuvassa riemuitsee Mörkö eli Sanna Majuri. Kuva: © Tom Röllich Mörköooppera

Helsingin Kaupunginteatterin Mörköooppera on valloittava ja värikäs juttu, jossa Mörkönä säteilee Sanna Majuri. Marjatta Pokelan liki 40 vuotta sitten julkaistut laulut tuntuvat raikkailta. Katsomossa on hauskaa, ja niin tuntuu olevan näyttämölläkin.

Olin 9-vuotias, kun Mörköooppera ilmestyi vuonna 1980, joten ehdin saada täyden annoksen Mörkölauluja lapsuudessani. Suurin hitti, Mörkö se lähti piiriin, kaikui joka pihassa, kerhossa ja luokkahuoneessa läpi 1980-luvun.

Tarinassa utelias Mörkö lähtee pohjoisesta satumaailmasta ihmisten luo. Mörkö suuntaa ensin Ouluun ja ihmislasten kouluun, ja lopulta Sutti-suden kyydissä Helsinkiin asti. Vastaanotto on tyly ja Mörölle tulee suru: lumiukko pitää siivota parkkipaikalta, ratikkaan ei pääse, eikä presidentinlinnaankaan. Ihmekös että Mörkö päättää palata kotiin.

Huvittava oivallus iskee – olen yläsavolaisesta pikkukylästä kotoisin, ja Mörkö ehti aikoinaan visiitille Helsinkiin ennen minua! Nyt olin katsomossa 6-vuotiaan kuopukseni kanssa, hänelle Mörön seikkkailujen maisemat ovat tietysti tuttuja ja kotoisia.

Helsingin Kaupunginteatteri – Mörköooppera – Kuvassa Heikki Sankari, Sofia Hilli, Leena Rapola, Sari Haapamäki
Muhkeat mummot ja rohkeat linnut Kauppatorilla. Kuvassa Heikki Sankari, Sofia Hilli, Leena Rapola, Sari Haapamäki Helsingin Kaupunginteatteri – Mörköooppera – Kuvassa Heikki Sankari, Sofia Hilli, Leena Rapola, Sari Haapamäki Kuva: © Tom Röllich Mörköooppera

Omille lapsilleni en ole tullut soittaneeksi Pokelan klassikoksi muodostuneita mörkölauluja. Virhe! Onneksi aloitimme edes nyt; valmistauduimme kuopuksen kanssa esitykseen kuuntelemalla alkuperäisiä tulkintoja oopperan lauluista, ja niiden maailma ja huumori upposivat lapseen välittömästi. Vastedes taatusti kuunnellaan näitä lauluja.

Kaupunginteatterin näyttämösovituksessa laulut kulkevat kekseliäästi ja rennosti tarinan tukena. Varsinkin ensimmäinen puoliaika on silkkaa riemua, toisella puoliajalla dramaturgia on vähän löysempi.

Pokelan laulut eivät ole vanhentuneet pätkääkään, vaikka presidentinlinnan ikkunassa kurkkiva ukko onkin vaihtunut monet kerrat, ja ollut välillä akkakin.

Helsingin Kaupunginteatteri – Mörköooppera – Kuvassa Sanna Majuri, Heikki Sankari –
Mörkö ja ope rokkaavat! Kuvassa Sanna Majuri ja Heikki Sankari. Helsingin Kaupunginteatteri – Mörköooppera – Kuvassa Sanna Majuri, Heikki Sankari – Kuva: ©Tom Röllich Mörköooppera

Sanna Majuri on täydellinen Mörkö. Herttainen, vekkuli, kumma pikku otus. Ei yhtään pelottava, mutta sopivasti jännä.

Kaupunginteatterin näyttelijät ja tanssijat ovat muutkin kujeilevassa menossa täysillä mukana. Pienimmätkin piipahdukset näyttämöllä tehdään iloitellen.

Sanna Majuri on täydellinen Mörkö.

Koko työryhmä on samassa juonessa mukana: kaikki mitä näyttämöllä tapahtuu, liikkuu, kuuluu ja näkyy, tuntuu juuri oikealta, satumaisen hupsun mörkömäiseltä.

Eniten tykkäsin, Mörön lisäksi, Tirriäisistä! Kerrassaan rakastettavaa, supisevaa sakkia.

Kuvassa Sari Haapamäki, Heikki Sankari, Sofia Hilli, Marjut Toivanen, Tiina Peltonen.
Tirriäiset eivät keksi miten saataisiin omena puusta. Otuksia esittävät Sari Haapamäki, Heikki Sankari, Sofia Hilli, Marjut Toivanen ja Tiina Peltonen. Kuvassa Sari Haapamäki, Heikki Sankari, Sofia Hilli, Marjut Toivanen, Tiina Peltonen. Kuva: © Tom Röllich Mörköooppera

Kun kyselin esityksen jälkeen kuopukselta kokemuksesta, hän käytti useasti sanaa ”hassu”. Mörkö oli hassu, Ville ja Kalle olivat hassuja. Se oli hassua, kun Mörkö ja opettaja rokkasivat, ja taivaalta tippui omenoita. Erityisen hassua oli tietysti lapsesta (ja aikuisesta) se, kun Möröltä pääsi Eduskuntatalossa paukku.

Ainoa kriittinen huomio lapselta tuli musiikin voimakkuudesta – tässä olen samaa mieltä. Varsinkin sähkökitara ja rumpusoundit soivat useasti turhan lujaa.

Pokelan musiikki on hurmaavaa ja, no, hassua, ja hetkittäin musiikin sävykäs huumori oli hukkua sähköiseen pauhuun. Muuten kyllä pidin kovasti Lauri Schreckin sovituksista ja soitosta. Parhaita hetkiä olivat ne, kun Schreck soitti kannelta tai näppäili kitaraa, soitti ja lauloi kevyesti sekä kekseliäästi.

Syksyksi pukeutunut tanssija, hiuksissaan värikkäitä lehtiä. Kuvassa Sofia Hilli.
Kun syksyn tuuli ujeltaa, Mörköä paleltaa. Syksynä tanssii Sofia Hilli. Syksyksi pukeutunut tanssija, hiuksissaan värikkäitä lehtiä. Kuvassa Sofia Hilli. Kuva: © Tom Röllich Mörköooppera
Pulleapyllyisiä torimummoja ja hurmaavia Tirriäisiä olisi voinut katsella vaikka kuinka!

Itselleni kaikkein mieleenpainuvinta esityksessä ehkä kuitenkin ovat puvut ja maskeeraukset. Alisha Davidow on vastuussa puvuista, Jutta Kainulainen naamioinnista, ja miten upeaa työtä he ovatkaan tehneet. Näitä pulleapyllyisiä torimummoja ja hurmaavia, harsoisia Tirriäisiä olisi voinut katsella vaikka kuinka!

Lapseni sanoi illalla kotona, että mennään Mörköoopperaan toisenkin kerran. Kun kysyin, mitä hän erityisesti haluaa nähdä uudestaan, lapsi näytti sormillaan: ne hienot viivat silmien ympärillä.

Tanssijat esittävät pimeässä kaahaavia autoja Mörköoopperassa.
Helsingin liikenne on liikaa potkulaudallaan rullailevalle Mörölle. Tanssijat esittävät pimeässä kaahaavia autoja Mörköoopperassa. Kuva: © Tom Röllich Mörköooppera


Helsingin Kaupunginteatteri: Mörköooppera.
Laulujen sanat ja musiikki Marjatta Pokela. Näyttämösovitus Merja Turunen, Kimmo Virtanen ja Jyrki Karttunen. Ohjaus Kimmo Virtanen. Musiikin sovitus ja toteutus Lauri Schreck. Koreografia Jyrki Karttunen. Lavastus ja puvut Alisha Davidow. Valosuunnittelu William Iles. Äänisuunnittelu Aleksi Saura. Naamiointi Jutta Kainulainen. Näyttämöllä: Sanna Majuri, Lauri Schreck, Tiina Peltonen, Sofia Hilli, Heikki Sankari, Sari Haapamäki,
Leena Rapola, Marjut Toivanen. Ensi-ilta pienellä näyttämöllä 22.3.2018.

Korjaus 5.4.: Naamioinnit on suunnitellut Jutta Kainulainen, ei Alisha Davidow.

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri