Huhtikuun 5. päivänä Katarina odottaa jo kärsimättömänä saksalaisten joukkojen saapumista Helsinkiin. #musiikinkevät1918
Saksalaisten joukkojen huhuttiin nousseen maihin Hangossa ja lähestyvän pääkaupunkia. Säveltäjä Jean Sibeliuksen 15-vuotias tytär Katarina oli nähnyt saksalaisen lentokoneen Helsingin taivaalla jo kolme päivää sitten.
Nuoren valkoisen aktivistin Bobi Sivénin tapaaminen edellispäivänä, kävely Kaivopuistossa ja käydyt keskustelut sykähdyttivät yhä Katarinan sydäntä.
”Olen nykyään aina päiväkirjakirjoitustuulella, mutta kun alan, ei minulla olekaan mitään erikoisempaa puhumista.
Olin soittotunnin jälkeen Böökillä. Emme menneet kirkkoon, kuten ennen olimme päättäneet, vaan istuimme siellä, koska ulkona oli olevinaan levotonta.
Tämä nykyinen alkaa vähitellen harmittaa. Joka yö odotetaan jotain, ihmisiä kehotetaan avaamaan ikkunat siltä varalta, että asematalo että Pitkäsilta räjäytettäisiin ilmaan, kuten puhutaan, jos saksalaiset tulevat. Johan he ovat Hangossa ja Karjaasta huhutaan myös.
Tuntuu ihan siltä kuin joka hetki olisi tapahtumaisillaan jotain – vaan pyh. Mitä vielä.
Ei se ollut mistään kotoisin tuo tämänpäiväinen ”työhönotto”. Uh! Aivan rauhallista, miesväkeä kaduilla kuin roskaa. Eikä heitä kukaan ahdistanut. Luulenpa, että se oli vain jotain punakaartin mahdinosoituksia. Tiedonannossa seisoi jalosti, että ei saa ampua eikä vangita kadulla. Hm. Onko tarkoitus, että ”joutilas katuyleisö" haetaan kauniisti kotoaan, en voi olla kysymättä.
Voi kunpa tapahtuisi jotain jännittävää! Vaan näinhän se aina on ollut, odotetaan ja yhä vaan odotetaan eikä mitään tule. Vaikka pitää olla kärsivällinen – huhuttiinhan 40000:sta Hangossa, Karjaassa ja Tammisaaressa. "Ehkä jo ensi yönä", ajattelen joka ilta mennessäni maata ja "ehkä tänään", ajattelen noustessani ylös. Ja niin kai ajattelee koko Helsinki.
Uh!
Mutta se ei voi enää kestää kauan.
Kessi oli kaikeksi onneksi yhtä innostunut Bobiin kuin minäkin. Ihanaa. Olisi ollut minulle verrattain inhottavaa, jos yksin olisin harrastanut innostumista poikiin. Mutta se olikin niin kunnollinen, että kyllä kannattaa.
Ja sitte Kessillä ja mulla on pienehkö epäluulo: minkätähden ei Kaivopuistossa ollut ketään ja miksi ei kukaan ollut käynyt Böökejä kysymässä? Arvaappas se, vanhus päiväkirja?!!
Ravasin tänään kaikki Helsingin puodit hakien snaskia. Pihkoja vielä, mitä sitä olis löytynyt. Nykyään on ihmisen autuain huvitus syödä. "Mitä lystiä huomenna – ai, ruoka-ajat" on tavallinen fraassi.
Ja kun yöllä herää, ajattelee aina, mitä jos yht’äkkiä kamala räjähdys – asematalo ja pitkäsilta? Mutta ainoa ääni on kiväärin yksinäinen pamaus ja auton pärinää. Kuivaa.
Ah, en unohda, kun Järnefeltillä näin saksalaisen lentäjän. Suoraan kaupungin yli, nopeaan, varmasti ja rautaisesti välähtelevissä siivissä. Se oli ihanaa. Ja sillä hetkellä tuntui aivan kuin samassa olisi pitänyt maihinnousun tapahtua.
Mitä mölöä. Siitä on jo kolme päivää.
Tant Martha [Katarinan pianonsoiton opettaja Martha Tornell] oli erikoisen optimistinen. Se virkisti mieltä.
Voi tämä vanha päiväkirja pahanen! Kunpa edes loppuisi! Vaan on vielä jälellä 39 sivua!”
Seuraa Katarina Sibeliuksen päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 7. huhtikuuta.
Lähteet
Sibelius, Katarina: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansallisarkisto.
Linkit
Sibelius.fi Katarina Ilves
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
