Hyppää pääsisältöön

Kotimaisen Hasbeen-nuortensarjan uudet jaksot nyt Areenassa – rooleissa myös Iisa ja Hank Solo

Hasbeen-sarjan tähtiä ovat muun muassa Kuumaa-yhtyeestä tuttu Johannes Brotherus sekä Jussi-palkittu näyttelijä Mimosa Willamo.

Jos et halua tietää sarjasta ennakkoon mitään, älä lue tätä juttua. Katso Hasbeen suoraan tästä.

Hasbeen-sarjassa seurataan kotimaista musiikkikenttää kulissien takaa. Nyt Yle Areenaan on ilmestynyt kolme uutta jaksoa, joissa vierailevat muun muassa Iisa ja Hank Solo.

Sarjan toinen päähenkilö Niklas (Johannes Brotherus) on näyttelijänä juuri ja juuri itsensä elättävä nuori, jonka uran tähtihetket näyttäisivät olevan jo takana. Niklas on laulukilpailusta 14-vuotiaana maineeseen ponnahtanut teinitähti NIC, jonka debyyttialbumi myi viisinkertaista platinaa. Toisen albumin flopattua hänen menestyksensä katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Silti jotkut fanit muistavat hänet edelleen ja pyytävät yhteiskuvia.

Niklaksen uran suunta muuttuu, kun hän perustaa parhaan ystävänsä Sallan (Mimosa Willamo) kanssa bändin. Sallan sävellystaidot on huomattu isoissa levy-yhtiöissä ja hän on päässyt tuottamaan kappaleita nimekkäille artisteille.

Musiikki on suuressa osassa Hasbeen-sarjassa, jonka alkuperäismusiikkia on työstänyt joukko nimekkäitä suomalaismuusikoita, kuten Johannes Brotherus, Elias Gould, Iisa Pajula, Minna Koivisto, Antti Heiskala, Miikka Huttunen, Sonny ja Noah Kin.

Oskari Sipolan ohjaama hyvin ajankohtaisella tavalla toteutettu Hasbeen-nuortensarja hyödyntää somen keinoja, kun roolihahmoihin tutustutaan myös snapchat-videoiden avulla.

Hasbeen ilmestyy Yle Areenaan muutaman jakson paketteina kolmena peräkkäisenä perjantaina 30.3.–13.4. Kakkosella sarja esitetään kokonaisuudessaan 17. huhtikuuta. Koukuttavaan sarjaan kannattaa tutustua heti.