Hyppää pääsisältöön

Suomalainen lapsenlikka tapasi 1960-luvun popjulkkikset

Hilkka Kantelisen (myöh. Ikonen) tekemiä haastatteluja 1960-luvun Iskelmä-lehdissä.
Hilkka Kantelisen (myöh. Ikonen) juttuja 1960-luvun Iskelmä-lehdissä. Hilkka Kantelisen (myöh. Ikonen) tekemiä haastatteluja 1960-luvun Iskelmä-lehdissä. Kuva: Jukka Lindfors toimittajat,Iskelmä (lehti),haastattelut,rock,popmusiikki,1960-luku

Hilkka Ikonen (os. Kantelinen) työskenteli au pairina 1960-luvun "svengaavassa Lontoossa". Lastenhoidon ohessa hän toimi mm. Iskelmä-lehden ja Yleisradion pop-kirjeenvaihtajana haastatellen monia aikakauden tähtiä kuten The Beatlesia, Rolling Stonesia, Manfred Mannia ja Cliff Richardia.

Hilkka Ikosen tekemiä radiohaastatteluja vuosilta 1964–1965 on säilynyt alun kolmattakymmentä. Ne kaikki ovat nyt kuunneltavissa tässä artikkelissa sekä Yle Areenassa. Audioiden kuuntelu on sopimussyistä rajattu Suomeen.

Hilkka Kantelisen (myöh. Ikonen) Beatles-haastattelu Viikkosanomissa 1965.
Otsikko Viikkosanomissa vuonna 1965. Hilkka Kantelisen (myöh. Ikonen) Beatles-haastattelu Viikkosanomissa 1965. The Beatles,1965,Viikkosanomat

Ikosen ensimmäisten toimittajavuosien kohokohta oli Twickenhamin elokuvastudiolla tehty Beatles-haastattelu. Hänen Viikkosanomille kirjoittamansa raportti kuvaa hyvin beatlemanian villeimpiä vuosia: "Studion ulkopuolella poliisit virvoittelivat paria pyörtynyttä tyttölasta – heitä tulee sinne jo kello kuudelta aamulla nähdäkseen Beatlesien saapuvan studioihin."

Myöhemmin Ikonen seurasi John Lennonin kanssa parin aidan yli kiivenneen koulutytön ja paksun englantilaispolisin välistä kilpajuoksua. Ikosen haastattelema kampaaja kertoi lähettävänsä Beatlesien hiuksia faneille ympäri maailmaa.

Beatlet olivat jo maailmantähtiä, mutta levy-yhtiön suosiollisella myötävaikutuksella tuntematon suomalainen freelancetoimittaja pääsi hämmästyttävästi hengailemaan heidän ympärillään pari tuntia ja ylikin, sillä Ringo Starrin hän tavoitti jututettavakseen vasta iltapäivällä. Viikkosanomien jutussaan Ikonen olikin saavutukseen tyytyväinen, sillä "muutamat haastattelijat kertoivat odottavansa ja kolmatta päivää saadakseen vaihtaa edes muutaman sanan poikien kanssa".

Iskelmä-lehden Antti Einiö oli ehtinyt tavata Beatlet jo tätä ennen, mutta hänelle oli takahuonetapaamisessa varattu aikaa vain viisi minuuttia. Muistelmiensa mukaan Einiö tarvitsi niistä kuitenkin vain kaksi.

Välittömimpiä jututettavia Ikosen mielestä olivat George Harrison ja Ringo. "Haastattelun alkuosa oli mennä vallan hulinaksi, kun esitimme toisillemme kohteliaisuuksia koomillisista taipumuksistamme.ja lahjakkuuksistamme", hän kertoi Iskelmässä Ringo-tuokiostaan. "Onnistuimme häiritsemään muita filmaajia niin hyvin, että meidät uhattiin heittää ulos studioista, mikäli emme voi olla hiljempää."

Beatlesin haastattelujen suomennokset sekä nauhan tarkempi sisältöselostus löytyvät erillisestä artikkelista.

Kaksi päivää ennen Beatlesin tapaamista Ikosen oli määrä haastatella lähes yhtä suosittua Rolling Stonesia. Manageri Andrew Oldhamin toimistolla häntä odotti samantyyppinen näky kuin myöhemmin Twickenhamin studiolla: fanilauma piiritti rakennusta, ja sisään oli päässyt livahtamaan vain vähäpuheinen rumpali Charlie Watts.

Ikonen sai kuitenkin vielä sovittua Mick Jaggerin eli "Miken" kanssa treffit läheiseen ravintolaan, jonne livahti toimistosta takaoven kautta. Haastattelu on taltioitu pari kuukautta ennen Rollarien ensimmäistä Suomen-vierailua, josta juttua tehtäessä on jo käyty neuvotteluja.

Englanninkielisten haastattelujen jälkeen tallenteella on niiden suomennos ja nauhoituksen taustoitusta. Haastattelun sisältöä selostetaan tarkemmin erillisessä artikkelissa.

Au pair saa vip-kohtelun

Hilkka Ikonen lähti Lontooseen 21-vuotiaana oppimaan kieltä. Tuohon aikaan suosittu tapa oli pestautua au pairiksi eli lasten- ja kodinhoitajaksi paikalliseen perheeseen asuntoa ja ruokaa vastaan.

Rikkaan poikaystävän puutteessa Ikonen päätti hankkia ansiotuloja kirjoittamalla suomalaisiin lehtiin. Kotimaassa hän oli hoitanut kirjeenvaihtoa äänilevyjä tuottavassa ja maahantuovassa Pohjoismainen Sähkö Oy:ssä, joka edusti Suomessa englantilaisen EMI-konsernin Columbia- ja Parlophone-levymerkkejä.

"Menin EMI Recordsiin tapaamaan niitä kenen kanssa olin ollut kirjeenvaihdossa, että minkä näköisiä naamoja siellä on." Toimistossa istuessaan hän huomasi lasiseinän takana miehen, joka muistutti tavattomasti huippusuosittua laulajaa Cliff Richardia.

"Mr. Stern, se pomo, sanoi että se ON Cliff Richard. Mä ajattelin että voi hittiläinen, ei noita joka iikka näekään. Mä halusin ruveta kirjoittamaan niistä ja haastatella niitä."

EMIn vientijohtaja Stanley Stern ottikin saman tien suomalaisneidon suojatikseen, järjesti hänelle yksityishaastatteluja ja komensi vielä yhtiön valokuvaajan ikuistamaan tapaamiset. "Se oli varsinaista vip-kohtelua."

Kun tuore toimittajanalku oli laatinut suomalaiseen Iskelmä-lehteen muutamia juttuja, päätoimittaja Paavo Einiö kysyi, saisiko Ikonen jostain lainatuksi magnetofonin. Einiö teki yhdessä Johan Vikstedtin kanssa radioon Kaleidoskooppi-nimistä musiikkiohjelmaa, jossa haastatteluäänityksille olisi käyttöä. Aina aulis EMI lainasikin Ikoselle kannettavan (ja painavan) Nagra-nauhurin.
.

Eka nauhoitus Kaleidoskooppiin oli Alma Coganin haastattelu. Mä jouduin ihan kylmiltäni tekemään sen E.M.I:ssä ja sitä oli tuloskin.― Hilkka Ikosen päiväkirjasta 28.6.1963
Toimittaja Hilkka Kantelisen (myöh. Ikonen) haastattelupäiväkirjasta.
Lista radiohaastatteluista Hilkka Ikosen päiväkirjasta.. Toimittaja Hilkka Kantelisen (myöh. Ikonen) haastattelupäiväkirjasta. Kuva: Hilkka Ikosen arkisto haastattelut,popmusiikki,rock,journalismi

Aluksi Ikosen haastateltaviksi valikoitui aikakauden soolotähtiä ja muusikoita, osin tuoreita tulokkaita, osin jo vakiintuneita suuruuksia: Danny Williams, Chris Barber, Nat King Cole, Frank Ifield, Trini Lopez, Alma Cogan, Helen Shapiro, Lesley Gore, Duke Ellington ym. Jotkut nimistä, kuten ranskalainen coverartisti Richard Anthony, takavuosien suosittu tinttipianisti Russ Conway, laulajasta radiojuontajaksi siirtynyt Jimmy Young tai tuottaja Joe Meekin suojatti Michael Cox, olivat Suomessa heikommin tunnettuja,





Haastatteluja järjestyi myös jazzvaikuttaja Norman Granzin kautta. Tavatessaan tämän ensi kertaa Nat King Colen autiossa pukuhuoneessa Ikonen kysäisi: "Työskentelettekö tekin konsertin järjestäjälle?" Maailmankuulu impressaari ja manageri vastasi: "Ei, he työskentelevät minulle." Tästä alkoi monivuotinen ystävyys.

Granz olisi kuulemma halunnut olla enemmänkin kuin ystävä, mutta Ikonen torjui kosiskelut. Joskus joku haastateltavakin – ainakin tuore maailmantähti Trini Lopez – saattoi ihastua nuoreen suomalaisneitoon hieman liiaksikin.

Nätti hymy avasi ovia

Haastateltavien omistuskirjoituksia (Helen Shapiro, Johnny Hallyday, Acker Bilk, Frank Ifield, Russ Conway) toimittaja Hilkka Kantelisen (myöh. Ikonen) levykoteloissa.
Omistuskirjoituksia levykoteloissa: Helen Shapiro, Johnny Hallyday, Acker Bilk, Frank Ifield, Russ Conway. Haastateltavien omistuskirjoituksia (Helen Shapiro, Johnny Hallyday, Acker Bilk, Frank Ifield, Russ Conway) toimittaja Hilkka Kantelisen (myöh. Ikonen) levykoteloissa. Kuva: Jukka Lindfors nimikirjoitukset,äänilevyt,1960-luku,toimittajat

Ikonen sai juttujaan varten taustamateriaalia EMIltä ja seurasi musiikkilehdistöä ja myyntilistoja. Promootio ja musiikin levitys olivat kuitenkin vielä lapsenkengissään, ja joissakin radiohaastatteluissa Ikonen onkin hieman epävarma siitä, oliko kuullut jonkin haastateltavan mainitseman levytyksen.

Se ei ollut kohtalokasta, sillä artistit saivat jutuissa yleensä itse kertoa, mitä levyjä ovat tehneet, miten ne ovat menestyneet jne. Usein heidät pantiin esittelemään laajemminkin itseään, harrastuksiaan, lempiasioitaan ja inhokkejaan. Tyyli oli popjournalismissa tähän aikaan yleinen.



Menin erääseen levy-yhtiöön kuuntelemaan Duke Ellingtonin levyjä voidakseni kirjoittaa jotain hänen musiikistaan. Eteeni kannettiin puolen metrin korkuinen pino LP-levyjä, joista vanhimmat olivat vuodelta 1927. Yritä siitä sitten ottaa selvä parissa päivässä!― Hilkka Ikonen Kaleidoskoopissa 6.6.1964

Konsertteihin ja takahuoneisiinkin pääsi huomattavasti helpommin kuin vuosikymmeniä myöhemmin. "Ei tarvinnut muuta kuin hymyillä nätisti." EMIn suosituskirje tietysti oli useimmiten apuna, eikä karjalaisista puhelahjoistakaan ollut haittaa.

Monet haastatteluista tehtiin EMIn tiloissa ja nauhoitustilanteet olivat yleensä rauhallisia. Hupaisakin poikkeus on jazzpianisti Oscar Petersonin pukuhuoneessa käyty juttutuokio, jonka vähän väliä keskeyttää joku oveen koputtava tai sisään pyyhältävä ulkopuolinen.

Ylimielisiä tai vastentahtoisia haastateltavia Ikonen ei muista kohdanneensa. Kaikki olivat kunnianhimoisia ja halusivat edistää levyjensä myyntiä.

"Ne ihmiset halusi kuuluisuutta, päästä pinnalle ja saada rahaa. John Lennon ei välittänyt, että kimulit raapii sen Rolls-Roycea. Se sanoi, että nehän sen on maksaneetkin."

Pitkätukkabändien aika

Ikonen vaihtoi tukikohtansa vuonna 1964 Pariisiin, jossa jututti mm. "Ranskan Elvikseksi" kutsuttua Johnny Hallydayta. Sieltä hän muutti Sveitsiin. Hän kävi kuitenkin edelleen juttumatkoilla Lontoossa.

Brittiläisten kitarabändien esiinmarssi alkoi näkyä hänen jutuissaan keväällä 1964, jolloin Ikonen teki Iskelmä-lehteen mm. The Dave Clark Fiven ja Freddie & The Dreamersin haastattelut. Dave Clarkia ja Dreamersia hän jututti seuraavana vuonna myös Kaleidoskooppiin.

"Se oli ihanaa aikaa", Ikonen kuvaa bändien vyöryä. "Dave Clark Five – aivan ihanaa musiikkia. Freddie and the Dreamers – seinähulluja. Ne oli ihan pellejä mutta samalla niillä oli kivaa musiikkia. Herman's Hermitskin oli suloisia."

Toimittaja Hilkka Kantelisen (myöh. Ikonen) haastattelunauha ja nimikirjoituksin varustettuja nauhakoteloita.
Haastattelunauhaa ja nauhakoteloita, koteloissa Freddie & The Dreamersin ja The Barron Knightsin nmikirjoitukset. Toimittaja Hilkka Kantelisen (myöh. Ikonen) haastattelunauha ja nimikirjoituksin varustettuja nauhakoteloita. Kuva: Jukka Lindfors ääninauhat,haastattelut,1960-luku


Ikonen tapasi em. bändien lisäksi mm. Manfred Mannin, Herman's Hermitsin, The Seekersin, Billy J. Kramerin, Brian Poolen, Holliesin, Peter & Gordonin, Gerry Marsdenin ja Suomessa melko huonosti tunnetun Barron Knights -parodiabändin. Joukkoon mahtui muitekin kuin EMIn artisteja, mutta firma ei pannut pahakseen, vaikka Ikonen käytti sen nauhuria muidenkin artistien haastatteluissa.

Ajan virtausta kuvaa hyvin Iskelmän toimitussihteerin kirje Ikoselle, joka Pariisiin muutettuaan tarjosi lehdelle juttuja sikäläisistä tähdistä. Näiden sijaan toivottiin juttuja mm. Roy Orbisonista, The Animalsista ja Rolling Stonesista: "Kuten ymmärrät, kiinnostaa esim. juuri brittiläinen materiaali Iskelmän lukijoita enemmän kuin ranskalaisten tähtien esittelyt."



Kuulin E.M.I. Records-yhtymän toimistossa pistäytyessäni, että eräässä Twickenhamin kerhossa soittaa joku oikein hyvä yhtye, jota kannattaisi mennä kuuntelemaan.― Hilkka Ikonen Downliners Sectistä Iskelmässä 9/1965

Ruotsissa suositun ja Suomessakin kulttikannatusta nauttineen Downliners Sectin kanssa Ikosella synkkasi erityisen hyvin. Radiohaastattelussa hän miltei hihkuu riemusta, ja bändikin on vitsikäs ja vapautunut.

Kun Downliners Sect muutaman kuukauden päästä vieraili Suomessa, jälleennäkeminen oli iloinen. Iskelmään otetussa kuvassa soittajat kantoivat Ikosta kultatuolissa.

Rento tunnelma on myös Manfred Mann -yhtyeen haastattelussa, jossa muistellaan heidän äskeisiä Suomen-keikkojaan. Muusikot kehuvat suomalaisten englannintaitoa ja lähettävät lämpimiä terkkuja "Little Raylle" ja "Spike Dopelle" eli kuuluttajana toimineelle (ja bändin levyjen maahantuojaa edustavalle) Reino Bäckmanille ja saksofonisti Seppo Rannikolle.


Hilkka Ikonen syntyi evakkomatkalla Oulussa vuonna 1941. Muusikoiden ja laulajien lisäksi hän haastatteli 1960-luvulla mm. elokuvaohjaajia ja näyttelijöitä (esim. Roman Polanski, Rita Tushingham, Roger Moore). Myöhemmin hän työskenteli Yleisradion filmiosastolla ja toimittajana mm. Jaanassa ja Iltalehdessä. Hän on viettänyt suuren osan elämästään ulkomailla, mm. Afrikassa ja Aasiassa puolisonsa kansainvälisten tehtävien johdosta.

Hilkka Ikonen Elävä arkisto -paidassa Sumiaisten rautalankafestivaalilla 2015 Jiri Nikkisen seurassa.
Kaksi Beatles-fania: Hilkka Ikonen ja Jiri Nikkinen Sumiaisten rautalankafestivaalilla 2015: Huomaa Hilkan Elävä arkisto -paita. Hilkka Ikonen Elävä arkisto -paidassa Sumiaisten rautalankafestivaalilla 2015 Jiri Nikkisen seurassa. Kuva: Hilkka Ikosen arkisto 2015,Yle Elävä arkisto,toimittajat,Jiri Nikkinen

Lisää ohjelmasta

Kommentit
  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – diplomaatit auttoivat tuhansia pakolaisia

    Brotherus ja Edelstam kertovat vaiheistaan Chilessä.

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto