
Näkövammaisten Kulttuuripalvelun Sokeain kuunnelmaraati on palkinnut vuoden 2017 parhaana kotimaisena kuunnelmana Juha-Pekka Koskisen kirjoittaman ja Matti Ijäksen ohjaaman Töissä täällä -kuunnelmasarjan. Raati valitsi ensimmäistä kertaa myös Vuoden ääninäyttelijän. Hän on Minttu Mustakallio.
Vuodesta 1967 jaettu Sokeain kuunnelmapalkinto on intohimoisten ja tarkkaavaisten kuuntelijoiden kunnianosoitus kotimaiselle kuunnelmalle.
Raadin perustelut
Voittajakuunnelmassa työelämän muutoksia on kuvattu hauskasti ja nokkelasti. Töissä täällä on toisaalta hervottoman hauskaa satiiria nykyajan työelämän outouksista, toisaalta lempeää ja ajatonta hymyilyä ihmisluonnolle. Näyttelijät istuvat oivallisesti rooleihinsa. Erilaiset ihmistyypit heikkouksineen ja vahvuuksineen on helppo tunnistaa. Töissä täällä antaa mahdollisuuden nauraa vapautuneesti ja hyvää tekevällä tavalla sille, mikä oikeassa elämässä voi synnyttää pelkoa ja epävarmuutta.
Palkittu 10-osainen Töissä täällä -kuunnelmasarja lähetettiin Yle Radio 1:ssä kesällä 2017. Sarjasta uusitaan sunnuntaina 15.4.2018 kolme jaksoa.
Vuoden ääninäyttelijä 2017 on Minttu Mustakallio

Ensimmäistä kertaa Sokeain kuunnelmaraati valitsi myös Vuoden ääninäyttelijän. Hän on Minttu Mustakallio.
Raadin perustelut
Sädehtivän komediennen ääni on helposti tunnistettava ja puheilmaisu selkeää, vivahteikasta ja eloisaa. Ilmeet ja eleet kuuluvat hänen äänessään. Vuoden ääninäyttelijän valinnassa kaikki äänityö, myös televisiossa ja elokuvissa, on otettu huomioon.
Roolihenkilön koko persoonan esille tuominen pelkästään puheilmaisun keinoin on mitä vaativinta näyttelijän työtä. Sille raati haluaa antaa tunnustusta ja korostaa sen merkitystä draamatyöskentelyn koko kirjossa.
Radioteatteri esittää: Töissä täällä
Kolme jaksoa lähetetään Yle Radio 1 sunnuntaina 15.4.2018 klo 15.00, uusinta maanantaina 16.4. klo 19.02 ja kuunneltavissa Yle Areenassa 15.4.2018 alkaen 30 vrk:n ajan.

Töissä parasta ovat mukavat ja reilut työtoverit! Vaan miten sinua kuitenkin on kahvihuoneessa vastassa aina tyhjä pannu ja juuri sinä joudut kahvinkeittäjäksi? Miksi joku syö keksejäsi, vaikka olet kirjoittanut nimesi laatikkoon? Miksi Pirjolla on parempi istumapaikka ja Martilla suurempi näyttö kuin sinulla? Ja jos nyt haluat pitää lomasi aina juhannuksena, miksi se on työtovereillesi niin kovin vaikeaa?
Töissä täällä on komedia, joka kertoo juuri sinun työyhteisöstäsi. Pertti, Viivi ja Anna kohtaavat arkipäivän haasteet Markus Moilasen johtamassa pienyrityksessä. Työ on lähes juhlaa, kun hyvien työkavereiden avulla - tai heistä huolimatta - Pertti haluaa kaiken sujuvan tilastollisesti hyvin, Anna edetä urallaan ja Viivi lähinnä olla rauhassa.
Kehityskeskustelujen ja tykypäivien kautta työyhteisö kehittyy niin fyysisesti kuin psyykkisestikin uskomattoman kovaan iskuun. Naurun lomassa kuuntelijasta saattaa joskus tuntua siltä kuin katselisi kärpäsenä neuvotteluhuoneen katonrajasta itseään ja työtovereitaan. Hei, me ollaan lopulta kaikki vain töissä täällä.
Radioteatterille kirjoittanut Juha-Pekka Koskinen
Ohjaus: Matti Ijäs
Äänisuunnittelija: Ari Mursula
Tuotantokoordinaattori: Laura Jaakkola
Tuottaja: Pekka Ruohoranta.
Henkilöt:
Markus “Pomo” Moilanen - Ville Myllyrinne
Viivi “Vipe” Rantakiiski - Miitta Sorvali
Anna “Ansku” Punapelto - Pia Andersson
Pertti “Pertsa” Jokinen - Jari Salmi