Huhtikuun 4. - 6. päivinä Martti Johannes Siirala ei ymmärrä, miksi punakaartilaisille ei tunnusteta, että Hangossa maihinnousseet joukot ovat saksalaisia. #musiikinkevät1918
Kansanvaltuuskunnan siirtyminen Viipuriin huhtikuun 5. päivänä oli tärkeä uutinen. Se oli tunnustus, että Tampere oli menetetty, kirjoitti nuori helsinkiläislääkäri Martti Johannes Siirala päiväkirjaansa. Siirala tiesi, että saksalaiset joukot olivat nousseet maihin Hangossa 3. huhtikuuta. Hän ei ymmärtänyt, miksi punakaartilaisille ei tunnustettu, että kyse oli saksalaisista joukoista, ei valkokaartista.
Eilinen iltamyöhä kului kuumeisen hermostuneisuuden merkeissä. Kello 5 - 1/2 6 maissa kuului parisen verrattain kaukaista, mutta hyvin hyvin kovaa jyräystä. Akkunamme helisivät aikalailla. Syyksi ilmoitettiin kahden englantilaisen laivan räjäyttäminen jäänreunan luona.
Aiheen tekoon olisi mukamas antanut saksalaisten maihinnousu Hangossa sekä Lappvikenissa. Viime mainitun tiedon toi Joppe sotasatamasta tullessaan. Siellä olivat näet upseerit kiihtyneinä keskustelleet saksalaisten maihinnoususta. En nyt enää sanottuun satuun usko, mutta aluksi kyllä niin tein, jopa koetin sitä osakuntalaisillekin ilosanomana uskotella.
Jotain outoa on kyllä tapahtunut, kun ryssät nyt kuumeentapaisella kiireellä koettavat viedä miinaristeilijöitään ulos eteläsatamasta. Mutta sekös homma vasta onkin kissan nylkemistä. Ei näy onnistuvan pelillä millään. No hyväpä sentään, että niille matruusin kelmeille, joista meillä niin tuhoton riesa ja mielipaha on ollut, kerrankin tuli muuta työtä kuin friiastelu.
Mutta ei kiire sentään näytä niin tuliselta, kuin olisi saksmanni jo Hangossa. Kyllä silloin ryssät pää viidentenä jalkana täältä pinttisi. Nyt on sentään vielä hieman järjestystä heidän hommissaan.
Kuumeinen kiire vain kaikkialla vallitsee.
Aion ensi yöksi jäädä kotiin kaiken varalta. Viime yönä kuului näet taasen kaksi hyvinkin voimakasta räjähdystä. Mitä silloin meni ilmaan tai merenpohjaan, siitä en mene tietämään.
Eilen seisoimme meidän talon puolesta viitisen tuntia leipäjonossa saaden loppujen lopuksi vain pienen vaivaisen pullan kolmeen mieheen jaettavaksi. Minne lie se jauhomäärä häipynyt, jonka mukamas nykyinen valtuuskunta onnistui Venäjältä saamaan? Väittävätkin osassa vaunuista olleen aseita ja yleensä koko juhlallisen vastaanoton mitä katkerinta komediaa. Kunhan vaan ei olisi jutussa perää.
Taidan kuin taidankin näille arkeille saada merkata parempien olojen koiton sanoman. Tämä kamala uni alkaa jo hälvetä. Painajainen natisee liitoksissaan arveluttavasti.
Mutta vieläkään en käsitä, miksei punakaartilaisille tunnusteta, että Hangon ja Tammisaaren valtaajat ovat saksalaisia? Miksi ihmeessä yhä vieläkin koetetaan uskotella niitä "valkokaartilaisiksi". Vieläkö ne päättömät aikovat antaa itseään kuulain ruoaksi. Voi hulluja silloin!
Eilen iltapuoleen toi disponentti meille sanan, että mahdollisten räjähdysten varalta olisi paras avata sisäikkunat, joka kaikki tehtiinkin.
Tänään klo 10:ltä sitten pitäisi mukamas alkaa se pakkotöihin otto. Kunhan vain ei koko toimenpiteellä uhkaaminen vain tarkoitettu pitämään joutilaita poissa kaduilta.
Pieneksi muistoksi näiltä ajoilta olkoon kopioitu erään gynaekologin potilaan passi, jonka takasivulle minun oli todistettava potilaan olleen sairaalassa, muutoin ei hän olisi päässyt kotiin. Sananmukaisesti seuraava tekele:
Onhan tuokin pulska paperi ja valokuva oli vielä reunassa. Tarkkaa kontrollia olivat pitävinään.
Luulen, että moni odottaa saksmannin poikia meittiä tervehtimään jo tänään. Tuskinpa ne nyt sentään niin lentäen tulevat ja ruusuilla tanssien. Nepei! On siinä, näin rospuuton aikaan semminkin, hieman mutkiakin matkassa. Mutta kohtapuoleen kyllä tästä piinakaudesta päästään.
Ja jospa Helsinkiin marssijat olisivat vain valkokaartilaisia, silloin ei riemulla rajoja. Se saksalaisen apujoukon tulo on hieman kiperämpi kysymys.
Leipäjonossa on tänään jaettu numeroita ja meidän osallemme tuli jaossa vasta numero 57 niin että leivän saanti nyt taasen on ylen harmaata.
Olen ollut ylen tuhlaavaisella tuulella tänään. Ostin "Novaja zisnje" sekä "Vetshernoje ogni" -lehdet. Kappaleen hinta 50 penniä.
Pääasiallisimman rahareiän keksin ostaessani muka lipun, sinivalkoisen. Olin vaan senkin pässinpää niin innoissani, että ostin valkoisella pohjalla olevan siniristin, kun piti olla päinvastoin. Nyt aion sentään yrittää saada sen vaihdetuksi joihinkin toisiin kapineisiin. Hyvää se kyllä on kangasta ja pulska kaikinpuolin, mutta aivan turhaan viskattuja ne rahat olivat. Ehken Husqvarna vielä suostuu vaihtamaan. Ellei, niin on paras pitää koko homma omina tietoinaan.
Kansanvaltuuskunta on muuttanut Viipuriin! Se on nyt päivän tärkein uutinen. Samalla tunnustetaan Tampereen menetys.
Hyvä nyt alkaa jo sopasta tulla!
Wilhelmin päivänä. Tällöinhän saksmanni tavallisesti tekaisee jotain keisarinsa kunniaksi. Saas nähdä koskeeko toiminta nyt meidän rantojamme?
Kaupunki entisensä näköinen. Tänään olisi aikomukseni, jos on aikaa, viedä kevätpalttoonikin räätälille käännettäväksi, sillä nykyisin kai räätälit jo saavat "sivili" henkilöittenkin töitä tehdä.
Meidän Edith lienee päästellyt maailmalle varomattomia lauseita viljaltikin koskapa eri tahoilta ovat hänestä lähettäneet meille varoittavia terveisiä. Muitten huomautuksiin en juuri huomiota kiinnittäisi, mutta muun muassa Airin hoitajatar mainitsi, että: "Edith har så grymt röda åsigter". Ehkenpä on syytä himpun verran olla varuillaan. Minä näet en kotona tahdo muistaa oikein nahkassani pysyä, jos jostain punaisten perinpohjaisesta selkäsaunasta saan tietoja.
Kohtapuoleen täytyy tästä ottelusta loppu tulla. Punaiset alkavat jo taisteluun tuskaantua. Sen näkee selvää selvemmin heidän "puheistaan". Ei enää kalskahda niistä voitonvarmuus vastaan. Nepei. Hätähuudolta ne kuuluu pikemminkin. "Voittakaa toverit pian!" Niin sähköittää Helsingin työläisten kokouskin rintamajoukoille. Ja samaa virttä vetää eri äänensävyssä vain kukin puhuja. Paljon muuta kuin näitä puheita eivät tiedonantajalehden palstat tänään sisälläkään.
Sain sen eilen tuhmuuksissani ostamani lipun vaihdetuksi riippumattoon sekä suuren keittiöveitseen. Kumpaakaan en välttämättä olisi tarvinnut, mutta vielä vähemmin olisi niin ollut lipun laita. Hyvä kun pääsin siitä erilleni. Innoissani tein tyhmyyden ja täytyyhän sellaisesta aina oppiraha maksaa. Riippumatto oli kallis kuin mikäkin eikä edes kudottukaan erin hyvistä tarpeista. Yksi menneen kaikki!!
Kirjoittaja
Keväällä 1918 Martti Johannes Siirala (1889–1948) oli 29-vuotias lääkäri. Hän oli suojeluskuntalainen, muttei pojanpoikansa Seppo Siiralan mukaan osallistunut sotatoimiin. Loppukeväällä hän toimi mm. Suomenlinnan vankileirin lääkärinä. Myöhemmin Siirala erikoistui lääkärinurallaan synnytysoppiin ja opetti mm. Kätilöopistolla.
Hänen pojastaan Martti Olavi Siiralasta (1922-2008) tuli myös lääkäri ja tunnettu psykiatri. Sen sijaan pojanpojista tuli muusikoita; Seposta kitarataiteilija ja Jussista pianotaiteilija – ja pojanpojanpojasta Antti Siiralasta kansainvälinen pianotaiteilija.
Myös Siiralan Airi-tyttären tyttärenpojasta tuli tunnettu kansainvälinen muusikko, Tuomas Holopainen on sinfonista metallia soittavan Nightwish-yhtyeen keulahahmo.
Seuraa nuoren helsinkiläisen lääkärin Martti Johannes Siiralan päiväkirjaa keväällä 1918.
Lähteet
Siirala, Martti Johannes: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Seppo Siiralan arkisto.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
