Hyppää pääsisältöön

“Henkisellä oksennuksellakin on paikkansa, ei valittamisen aina tarvitse olla rakentavaa”

Pekka Mattila ja Lotta Aarikka katsovat kameraan selät vastakkain.
Pekka Mattila ja Lotta Aarikka katsovat kameraan selät vastakkain. Kuva: Heidi Gabrielsson KulttuuriCocktail,Yle Puhe,valittaminen

Valittaminen on ihanaa, mutta aliarvostettua. KulttuuriCocktailin suuressa valitus-show’ssa vapaa kirjoittaja Lotta Aarikka ja professori Pekka Mattila valittavat sielunsa kyllyydestä. Huutia saavat radiossa mm. keski-ikäisten miesten kuvitelma näkemystensä objektiivisuudesta ja yhteiskunnallisuudella ratsastava huono taide.

Aalto-yliopiston työelämäprofessori (professor of practice) Pekka Mattila on markkinoinnin asiantuntija. Hänelle tuotteiden ja palveluiden esteettinen laatu on tärkeää. Eniten Mattila kuitenkin korostaa asiakaskokemuksen kokonaisuutta: on oltava yksi yhtenäinen tyylilaji, joka ei saa pettää.

– Esimerkiksi ravintola Savoyn miestenhuoneessa käsisaippuapullot ovat uskomattoman rumat. Ne eivät istu design-ikonin vessaan lainkaan. Pullot on varmaan ostettu jostain balilaisesta kylpyläkaupasta. Tämä on pieni asia, mutta se poikkeaa käsialasta, Mattila sanoo.

Tutkija ja vapaa kirjoittaja Lotta Aarikka haluaisi mieltää itsensä yhteiskunnalliseksi valittajaksi, joka pyrkii valittamalla saamaan kehitystä aikaan.

– Sen lisäksi olen nollasta sataan -kiihtyjä-valittaja. Kaverini aina nauravat sitä, miten alan lakonisesti selittää jotain asiaa ja sitten 15 sekunnissa volyymi on kasvanut ja kädet heiluvat ja räkä lentää, Aarikka kuvailee.

Radiokeskustelussa Lotta Aarikka valittaa seuraavista asioista:

1. Valkoisen keski-ikäisen heteromiehen objektiivisuusharha
2. Valinnanvapautta on liikaa
3. Suomalaisten kyvyttömyys debattiin

Pekka Mattilaa puolestaan ärsyttävät nämä seikat:

1. Pinnallinen taide, joka on naamioitu yhteiskunnalliseksi provokaatioksi
2. Hysteria kulttuurisesta omimisesta
3. Taiteen rahoituksen oikeuttaminen sen terveysvaikutuksilla

Valittamisesta myös valitetaan paljon. Ja onhan se negatiivista, ikävien asioiden ja tunteiden ilmaisemista, joka pahimmillaan pilaa muiden ihmisten päivän ja kohottaa valittajan stressitasoa.

Mattilan ja Aarikan mielestä valittamiselle on kuitenkin paikkansa.

‒ Valittaminen on tapa täyttää tyhjää tilaa. Kun ei ole muuta sanottavaa, voi vaikka valittaa säästä. Olennainen kriteeri laadukkaalle valittamiselle on se, että sisältääkö valitus parannusehdotuksia vai onko se vain henkinen oksennus, Mattila sanoo.

‒ Mielestäni henkisellä oksennuksellakin voi olla jokin arvo. Mitään hyvää ei ole tässä maailmassa tapahtunut, ennen kuin joku on sanonut ja osoittanut jonkun ongelman. Rakentavuus on myös ihan kiva, sellainen bonari, Aarikka kommentoi.

Ohjelman lopuksi Aarikka ja Mattila myös kertovat muutaman asian, jotka ilahduttavat heitä juuri tällä hetkellä.

Lataa koko keskustelu podcastina tai kuuntele Yle Areenasta.

Kommentit