Laila Tarpila
Yle
Huhtikuun 9. päivänä Wiipurissa on kiihkeä tunnelma. Punaisten johto on paennut Helsingistä ja pitää meluavia kokouksia kaupungissa. Miehet pysyttelevät kotosalla punaisten pakkovärväysten vuoksi. #musiikinkevät1918
Huhtikuun alkupäivien jälkeen Toivo ei uskaltanut enää mennä kaupunkiin. Mutta Ammi kertoi siellä näkemästään ja kuulemastaan. Kaduilla oli ollut suuria kansankokouksia ja pienemmissä ryhmissä oli politikoitu ahkerasti. Helsingistä Wiipuriin paennut punaisten johto oli pitänyt puheita kansalle.
Punaisten johdon mukana oli tullut myös alun perin vasten tahtoaan mukaan joutunut kuoronjohtaja ja säveltäjä Knut Kangas.
Kangas, joka oli ensimmäiseltä ammatiltaan tullimies, oli etukäteen kysymättä nimetty helmikuussa punaisten uuteen tullineuvostoon. Eroanomusta ei ollut hyväksytty.
Kun kansanvaltuuskunta antoi huhtikuun 5. päivänä määräyksen siirtyä Helsingistä Viipuriin, päätti Kangas noudattaa käskyä. Nyt siis hänkin oli kaupungissa.
Täällä aaltoilee korkeana ilo ja suru, toivo ja pettymykset, rohkeus ja epäilykset. Täällä saarnaa lehdistö ja sosialistiprofeetat (Orjatsalot ym.) hirvittävintä nälkäkuolemaa porvaristolle ja samalla pakottaa, niin äärettömästi paheksuen kun ne ovat puhuneetkin valkoisten asevelvollisuudesta, kaikkia "työvelvollisuuteen", joka on sama kuin asevelvollisuus.
Kaikkien on mentävä, muuten on nälkäkuolema silmien edessä. No niin, minun mielipiteeni tästä seikasta jo tiedät, jotenka ei minun tarvitse sitä toistaa; minulle ei kuitenkaan vielä toistaiseksi ole käyty ilmoittamassa mitään.
Mutta kiihtymys on suuri kaupungissa. Titulus Kullervo Manner, joka kansaneduskunnan jäsenenä pakeni, niinkuin koko "eduskunta" Helsingistä Wiipuriin (tietysti siitä syystä, että tie suureen isänmaahan olisi lyhempi) puhui Wiipurissa eilen kansalle.
Hänen puheensa päätyttyä huusi hänelle kansanjoukko raivoissaan: Sinä olet itse luonut tämän kelvottoman hallituksen. Sinä olet se, joka olet sodan aikaansaanut. Rintamalle emme enää mene, mutta kiväärejä emme käsistämme heitä jne. eikä hänen puheensa saanut mitään vaikutusta aikaan.
Rautatiepalveluskunta, konduktöörit, jarrumiehet, asemamiehet ym. ovat jyrkästi kieltäytyneet lähtemästä punasten riveihin, muussa tapauksessa he heti tekevät lakon tahi antavat itsensä ampua.
Kuolemaa katsotaan rohkeasti silmiin; punasten pyssyihin ja inhottaviin väkivallantekoihin jo on totuttu ja ne eivät hirvitä enään.
Suuria, meluavia kansankokouksia on Wiipurissa ollut. Moni ja hyvin moni työväkeen lukeutuva ei tahdo astua heidän saastaitten pyyteittensä uhriksi uhraamalla elämänsä ja särkemällä koko tulevaisuutensa, joka nyt jo alkaa heille tuntua siltä, että jompi kumpi, joko elämä tahi tulevaisuus on mennyttä jos heidän riveihinsä astuu.
Moni ei kuitenkaan vielä tätä seikkaa ymmärrä, tekevät vaan mitä käsketään ja menevät.
Aseita on; kuulin tässä eräänä päivänä puhuttavan, että yksin Wiipurissakin on ase- ja ampumatarvevarasto niin suuri, että se kestäisi tällaiselle punakaartilais-armeijalle kolmeksi vuodeksi.
Tänä iltana kello 9 aletaan Wiipurissa pakollinen aseisiinpano. Miesväki pysyttelee kotosalla nyt taas useita päiviä, mutta ehkäpä löytävät tien kotiinkin. Sitä ei tiedä. Ainakin kaikki työväki pannaan aseisiin.
Hermostunut on mieliala näitten yhä uusiutuvien tappioitten johdosta työväen piirissä ja etenkin heidän johtajissaan. He eivät ole oikein selvillä mitä kummaa tässä on alettava tehdä, sillä se hirsipuun hahmo alkaa kummitella aina lähempänä ja yhä useammin.
Wiipurissa ovat jo hallituksemme jäsenet, mutta ihmeellinen huhu kertoo, että heitä vartioi tarkasti omat punaset miehensä, etteivät pääsisi livahtamaan karkuun, sillä jos kerran kuolla pitää, niin on kuoltava yhdessä.
Jos näin on asia, niin lyhyt on järki tällä punasten puolella.
Rautatien asemalla oli Ammin tänäpänä kaupungissa käydessä ollut joku hirvittävä meluisa kokous ja kaupungilla seisoskelevat punaset pienemmissä ryhmissä ahkerasti politikoiden.
Mikähän kaikkien näiden kokousten tuloksena on, se saadaan kai pian nähdä. Ja valkoiset pakkaa päälle joka taholta.
Ennen on täältäkin kuulunut tykkien jyrinä ainoastaan pohjoiselta ilmansuunnalta, muutama päivä sitten alkoi kuulua idän ja kosken väliltä, jolta suunnalta samoin kuin pohjoisesta se nyt on yhtämittaa kuulunut.
Ja tänään oli ensimmäinen päivä, jolloin kiväärin paukkina kuului jo läheltä huvilaamme. Sanovat kuuluneen sen jo kello 7 aamulla, jolloin emme vielä olleet pystyssä, mutta kello 9 aikaan kuulin sen vielä aivan selvästi itäiseltä ilmansuunnalta ja se ilahutti mieltäni tavattomasti.
Jokohan vapaus on pian lähellä ja loppuu tämä alituinen, hivuttava jännitys. En tiedä.
Kaupungissa vaan oli "maanalaisessa" ollut tiedonanto, että Wiipuri mahdollisesti jää viimeiseksi. Ikävää olisi jäädä tänne vielä kitumaan pitkäksi aikaa.
Joka tapauksessa olen tätä kirjoittaessani paljon valoisammalla mielellä kuin tähän asti. Alkaahan jo päivänvalo sarastaa.
Terve. - .
Seuraa Alma ja Toivo Kuulan elämää sisällissodan kuukausina 1918 Säiniöllä ja Viipurissa.
Lähteet
Kansalliskirjasto. Toivo Kuulan kirjeet.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan, Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Porvoo 2008.
Työväen arkisto. Knut Kankaan arkisto.
Linkit
Punainen virkamies tahtomattaan - säveltäjä, kuoronjohtaja ja kapellimestari Knut Kangas
Wikiwand Säiniö - Yläsäiniö
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
Museovirasto CC BY 4.0
