Huhtikuun 12. päivänä oopperalaulaja Aino Acktén perhe katselee aitiopaikalta omasta ikkunastaan, kun saksalaiset valtaavat Helsingin punaisilta. #musiikinkevät1918
Keväällä 1918 oopperalaulaja Aino Ackté asui kahden lapsensa, 17-vuotiaan Gloryn ja 10-vuotiaan Mies Heikin kanssa Helsingissä Uudenmaan- ja Yrjönkadun kulmassa. Ainon äiti, suomalaisen oopperan Grand Old Lady 68-vuotias Emmy Achté asui puolestaan Uninoninkadulla aivan Pitkänsillan kupeessa.
Ainon entinen puoliso ja hänen lastensa isä, senaattori Heikki Renvall oli Vaasassa, missä hän toimi Helsingistä sodan alussa paenneen valkoisen senaatin puheenjohtajana.
Aino Acktén Uudenmaankadun koti oli varsinaisesti Heikki Renvallin virka-asunto. Renvall oli politiikan ulkopuolella vakuutusyhtiö Kalevan toimitusjohtaja. Asunnossa oli kuusi huonetta, joiden lisäksi oli palvelijan huone, keittiö ja kylpyhuone.
”Suurin osa ikkunoista oli Uudenmaankadun puolella, mutta kyllä niitä riitti Yrjönkadunkin puolelle”, gynekologi Mies Reenkola kertoi muistelmissaan.
Acktén perheessä tiedettiin, että saksalaiset joukot olivat nousseet maihin huhtikuun alussa Hangossa ja että ne lähestyivät Helsinkiä.
Tiedettiin jopa päivälleen ja tunnilleen, milloin saksalaisten hyökkäys Helsinkiin alkaisi. Mies oli törmännyt huhtikuun 10. päivänä kadulla kummitätiinsä Anna Pulkkiseen, ja Anna-tädillä oli salainen viesti:
”Huhtikuun 12. päivänä klo 12 ammutaan ensimmäinen kranaatti Helsinkiin ja valloitus alkaa. Mene kertomaan tämä äidille!”
”En tiedä, mistä oli johtunut mieleeni kuvitella, minkälaiselta Helsinki joskus näyttäisi täysin autiona”, näyttelijä ja teatteriohjaaja Glory Leppänen kertoi omissa muistelmissaan. "Sellainen päivä koitti. Uhkaava hiljaisuus vallitsi. Aavistimme jotain tapahtuvaksi.”
Oli perjantaiaamu 12. huhtikuuta. Glory seisoi kodin ikkunassa ja katseli pitkin Yrjönkatua Johanneksen kirkon suuntaan.
Edellisenä päivänä oli kaupungilla levinnyt huhu, että jos valkoiset hyökkäävät keskikaupungilta käsin, Pitkäsilta räjäytetään.
”Kun äiti kovasti alkoi pelätä äitinsä, Emmy Achtén puolesta, joka asui miltei sillan korvassa Unioninkatu 43:ssa, hän lähetti vielä perjantaiaamuna minut viemään varoitusta mummolleni ja kehottamaan häntä tulemaan minun seurassani meille”, Mies kertoi.
”Äiti oli aivan suunniltaan”, Glory jatkoi. "Hän oli lähettänyt veljeni asialle mummoni luo, eikä poikaa kuulunut kotiin.”
”Tein työtä käskettyä, mutta mummo kieltäytyi jyrkästi lähtemästä minnekään kodistaan,” Mies muisteli. ”Heti lähdettyäni paluumatkalle kajahti ensimmäinen tykinlaukaus Viidenpennintullin vaiheilta.”
”Jouduin paluumatkallani kohtaamaan Töölöön rientäviä punakaartilaisosastoja”, Mies jatkoi. ”Erityisesti jäi mieleeni eräs poika, joka ei varmaan ollut minua montaakaan vuotta vanhempi. Hänellä oli iso pistooli vyöllä sekä käsivarsissaan ja lakissaan räikeät punaiset nauhat.”
”Ulko-ovi kolahti. Luojan kiitos. Veljeni Mies tuli kotiin”, Glory muisteli helpottuneena.
”Ikkunoistamme näki kadun toisella puolella olevassa talossa Helsingin suojeluskunnan täysissä aseissa odottavan vain hetkeä, jolloin heidän oli määrä hyökätä saksalaisten edessä perääntyvien punakaartilaisten selustaan”, Mies kertoi. ”Jotenkin koomillista oli, että saman talon kellarissa piileskeli punakaartilaisia. Ennen kuin taistelun rätinä oli kovin lähellä, tuli Yrjönkadulle Kolmikulman puistosta käsin poika kaupitellen Työmies-lehteä.”
”Yhtäkkiä katkaisi huuto hiljaisuuden: ”Työmies tän päivänen, Työmies tän päivänen!.” Pieni poika sanomalehtipinkka kainalossa juoksi täyttä vauhtia Yrjönkatua alas”, Glory muisti saman tapauksen kuin pikkuveljensä. ”Äkkiä Uudenmaankadun kulmassa Yrjönkadun puolella kadussa oleva luukku aukeni ja sieltä pisti esiin käsi. Tempaus ja lehti katosi maan alle. Luukku sulkeutui ja poika jatkoi huudellen matkaansa.”
”Koska kiväärituli ja konekiväärien papatus lähestyi pohjoisesta, aloin uteliaana kurkotella Yrjönkadun puoleisesta ikkunasta, näkyisikö sieltä taistelutoimintaa,” Mies kertoi. ”Kadulla oli punakaartilaisnainen, joka kiväärillään minua osoittaen huusi: ”Pää sisään tai ammun!” Vedin joksikin aikaa pääni sisään, mutta sitten aloin taas tähystellä.”
”Laukaukset rikkoivat äkkiä hiljaisuuden”, Glory jatkoi. ”Kaukana Yrjönkadun mäen päällä näkyi muutamia sotilaita. He lähestyvät. Heidän univormunsa olivat oudot. He olivat SAKSALAISIA! Samassa ilmestyi näkyviin suojeluskuntalaisia. Ammunta jatkui heidän juostessaan pitkin Yrjönkatua. Aina välillä he heittäytyivät kadulle pitkäkseen.”
”Punaisten peräännyttyä lähelle Bulevardia tuli hyökkääjien konekivääri jokseenkin nykyisen hotelli Tornin vaiheille alkaen sieltä papattaa, mutta vain tuokion, sillä äkkiä meitä vastapäisen talon ovesta hyökkäsi suojeluskuntalaisia hurraata huutaen punaisten selkään. Nämä joutuivat ilmeisesti pakokauhuun, sillä he hajaantuivat eri tahoille juosten”, Mies muisteli.
”Jännityksemme kohosi tunti tunnilta. Vasta illan suussa saimme tiedon, että Helsinki oli vallattu”, Glory kertoo. ”Suojeluskuntalaisia majoittui meidänkin asuintaloomme Yrjönkadun puolelle. Sinne kerättiin nyt talon asukkailta heille kiireesti vuode- ym. tarvikkeita. Helpotus oli suunnaton.”
”Taistelun äänien tauottua haltioituneet kaupungin asukkaat alkoivat rientää kaduille onnittelemaan ja kiittämään voittajia. Vapautettujen ilo ilmeni myös siten, että jokainen koetti parhaansa mukaan viedä naapuritaloomme majoittuneille suojeluskuntalaisille jotain, mitä vähistään kykeni. Minäkin, valkoinen nauha käsivarteen kietaistuna, kävin viemässä pilsneriä”, Mies kertoo.
”Jokunen valkosininen lippukin saatiin improvisoiduksi siten, että tsaarin Venäjän valko-sini-punaisesta lipusta repäistiin punainen alaosa pois. Näitä lippuja vedettiin siellä täällä tankoihin”, Mies muisteli. ”Seuraavana päivänä oli jo monenkirjavaa liputusta. Oli valkoista ja sinistä kuin myös keltaista ja punaista.”
Pitkänsillan eteläreunassa, juuri siellä missä isoäiti Emmy Achté asui, taistelu sytytti suuren tulipalon. Maexmontan väkiviinatehdas paloi suurella roihulla aivan Emmyn naapurissa ja rakennus tuhoutui sisältä kokonaan.
Seuraa oopperalaulaja Aino Acktén perheen elämää sisällissodan Helsingissä 1918, lue ensimmäinen osa punaisen Kansanvaltuuskunnan aikaan, lue toinen osa 12. huhtikuuta, lue kolmas osa 14. huhtikuuta ja lue neljäs ja viimeinen osa 16. toukokuuta.
Lähteet
Leppänen, Glory: Elämäni teatteria. Otava. Helsinki 1971.
Leppänen, Glory: Tulesta tuhkaksi. Emmy Achté ja hänen maailmansa. Otava. Keuruu 1962.
Pakkanen, Outi: Aino Ackté – Pariisin primadonna. WSOY. Porvoo 1988.
Reenkola, Mies: Mammanpojasta naisten mieheksi. Muistelmia gynekologin oppivuosilta. Weilin+Göös. Tapiola 1976.
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
