Nuutti Takkinen
Yle
Joonas Josefsson
Yle
Martha Cooperin ja Henry Chalfantin Subway Art -kirjaa (1984) kutsutaan usein katutaiteen raamatuksi. Kirjan ansiosta New Yorkin graffitein koristellut metrovaunut tulivat tutuiksi myös monelle suomalaisnuorelle. Veimme HAMin Graffiti-näyttelyn avajaisissa vierailleen kuvaajalegendan Helsingin metron kyytiin bongaamaan paikallista radanvarsitaidetta.
Martha Cooper, 75, seisoo Kampin metroaseman laiturialuella ja räplää puhelintaan.
– Olen hieman koukussa tähän, hän selittää.
Kyse on Pokémon Go -pelistä, jossa Cooper on päässyt jo tasolle 39. Kaiken kaikkiaan tasoja on 40. Valitettavasti kännykän verkkoyhteys on huono, joten uusien hahmojen pyydystäminen jää tällä kertaa haaveeksi. Ehkä ihan hyvä niin, koska meillä on muutakin bongattavaa. Cooper on tulevasta Helsinki-retkestä innoissaan.
– Minulla ei kovin usein ole aikaa tällaiseen, kun vierailen jossain kaupungissa. Olen yleensä aika kiinni niissä tapahtumissa, joihin osallistun. En myöskään viivy yhdessä paikassa kerrallaan kovin pitkään, Cooper kertoo.
Metro nousee maan pinnalle ennen Kalasataman asemaa. Kulosaaren sillan jälkeen graffiteja alkaa näkyä vähän siellä täällä.
– Minua jaksaa edelleen ihmetyttää, kuinka graffiti on levinnyt ympäri maailman. En ikinä uskonut, että se kiinnostaisi ihmisiä New Yorkin ulkopuolella.
Siihen, miksi graffiti syntyi juuri New Yorkissa, on monia syitä. Osa niistä on hyvin konkreettisia.
– Ratapihat ja varikot olivat huonosti vartioituja, joten nuoret pääsivät helposti livahtamaan paikalle maaleineen, Martha muistelee.
– Ajattelin, että graffitien tekeminen olisi muualla liian vaivalloista. En olisi ikinä uskonut, että ihmiset haluaisivat tehdä graffiteja Suomen kaltaisessa siistissä ja korkean sosiaaliturvan maassa.
Nousemme metrosta Kontulassa. Kohti Mellunmäkeä vievän raiteen yläpuolelta löytyy kolme maalausta, joissa lukee SPACE, ARTISM ja CRASH. Teokset on tilannut Helsingin kaupungin liikennelaitos vuonna 1988. Signeeraukset paljastavat tekijöiksi kotimaisen graffititaiteen pioneerit Kimmo Hela-Aron ja Henri Pullan.
Martha kaivaa kameransa esiin. Hän haluaa ottaa kuvan, jossa maalaukset näkyvät taustalla, kun metro saapuu asemalle.
Näin silmiemme alla syntyy aito Martha Cooper -valokuva. Toki kuvan maalaus on seinällä eikä junan kyljessä, eikä Helsingin metroakaan voi varsinaisesti verrata New Yorkin metroon. Mutta ei Marthankaan suhtautuminen graffitien kuvaamiseen ole enää samanlaista kuin 35 vuotta sitten.
– Kun kuvasin Subway Artia, graffitista ei tiedetty vielä paljoa. Tuntui, että olen jonkin uuden ja jännittävän äärellä. Sain todistaa koko prosessia: kuinka ratapihoille livahdetaan, kuinka maaleja kuljetetaan, kuinka paljon maalia tarvitaan, kuinka värit valitaan, kuinka vaunun katolle pääsee… Olin hyvin kiinnostunut tästä kaikesta, Martha muistelee.
– Nautin edelleen graffitien ja niitä tekevien ihmisten kuvaamisesta, mutta tietynlainen uuden löytämisen kokemus puuttuu. Ei minulla ole enää mitään suuria kysymyksiä, joihin etsisin vastauksia. Nyt minä vain rullailen, hän nauraa.
Erityisesti Marthan silmää miellyttävät isot ja värikkäät työt, jotka ovat kiinnostavissa paikoissa. Pitkät muurit ja aidanpätkät eivät juurikaan innosta häntä.
– Onko Helsingissä hienoja muraaleja?, vieraamme kysyy.
Cooper toivoo näkevänsä mahdollisimman paikallisia aihepiirejä ja teoksia. Suuntaamme siis kulkumme Arabiaan, raitiovaunu 6:n vanhalle kääntöpaikalle. Joudumme hieman joustamaan alkuperäisestä suunnitelmastamme pysyä metroradan varrella, mutta olemmepahan ainakin kiskojen äärellä. Sitä paitsi onhan raitiovaunu vähintään yhtä helsinkiläinen raideliikennemuoto kuin metro.
Turkulainen kuvataiteilija Jukka Hakanen maalasi vuonna 2015 Arabian katufestivaalien yhteydessä Hämeentie 128:n päätyyn koko seinän kokoisen muraalin. Teosta pidetään yleisesti koko tuoreen muraalibuumin lähtölaukauksena. Maalauksessa komeilee vanhanmallinen raitiovaunu, Arabian tehdas ja useat lähialueen asuintalot. Martha Cooper on silmin nähden innoissaan.
– Jes! Juuri jotain tällaista halusinkin nähdä. Minua kiinnostavat aivan erityisesti paikalliset aiheet. Esimerkiksi tämä teos ei voisi olla missään muualla kuin juuri täällä.
Marthan kuvausmetodi on nopea ja tehokas. Kun sopiva kuvakulma on löytynyt, hän odottaa, että kuvaan kävelee ihmisiä. Kuvaajalle on tärkeää, että teos on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Tällä kertaa kuvaan päätyy lastenvaunuja työntävä nuori isä.
Martha on tyytyväinen otokseen.
– Nyt jos joku kysyy minkälaista katutaidetta Helsingissä on, voin näyttää hänelle tämän kuvan.
Kysyn, kuinka paljon kuvaajamestari matkustelee.
– Liikaa. Enemmän kuin olen kotona.
Ennen Suomea Cooper on juuri vieraillut Italiassa ja Espanjassa, seuraavaksi hän suuntaa Meksikoon. Enimmäkseen matkat liittyvät graffitiin ja katutaiteeseen, mutta joukkoon mahtuu muitakin projekteja. Kaikesta hän saa kuitenkin kiittää Subway Artia.
– Se johdatti minut tälle polulle, jolle en olisi astunut ilman tuota kirjaa. En kiertäisi ympäri maailmaa, enkä olisi tänään täällä ilman Subway Artia. Olen tavannut paljon taiteilijoita ja saanut lukemattomia uusia ystäviä. Koko nykyinen elämäni on tavallaan alkanut Subway Artista.
Valokuvaaminen on muuttunut merkittävästi 1980-luvun alkuvuosista. Subway Artin kuvat on otettu filmille aikana, jolloin kuvaaminen oli kallista. Martha muistaa olleensa tietoinen kustannuksista kuvaushetkelläkin.
– Ajattelin aina, että joka kerta kun painan laukaisinta, se maksaa minulle 50 centtiä. Eikä minulla ollut kovin paljoa rahaa, Martha kertoo.
– Nyt en ole läheskään niin tarkka siitä, kuinka paljon kuvaan. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia.
Onko kuvaajalla itsellään arviota, kuinka monta graffitivalokuvaa hänen arkistoistaan löytyy?
Martha nauraa.
– Niitä täytyy olla vähintään miljoona! Totta puhuen minulla ei ole minkäänlaista arviota niiden määrästä.
Helsingin-reissun jälkeen niitä on joka tapauksessa taas enemmän.
Graffiti-näyttely HAMissa 6.4.-9.9.2018.
