Huhtikuun 14. päivänä Katarina haluaa tehdä jotain hyödyllistä, eikä livahtaa katsomaan saksalaisten paraatia, niin kuin muut tytöt. #musiikinkevät1918
Helsinki oli täynnä sotilaita, joilla ei ollut tyynyä, jolle päänsä kallistaisi. Trolle - Suomalaisen Yhteiskoulun johtajatar Matilda von Troil - komensi Katarina Sibeliuksen tyttökavereineen töihin, patjoja ja tyynyjä täyttämään. Muita tyttöjä kiinnosti kuitenkin enemmän saksalaisten paraati samaan aikaan…
”Tänään olen ollut Krogiuksen tennishallissa täyttämässä tyynyjä ja matrasseja. Trolle oli käskenyt minun ottaa mukaani niin monta kuin suinkin ja meninkin sinne Pipsan ja Böökin tyttöjen kanssa.
Mutta minä en käsitä miksi, mutta tänään en pitänyt Kessistä yhtään niin paljon kuin ennen. Tiedän, että se oli tuhmaa ja vielä tuhmempaa on kirjoittaa siitä, koska hän paljon mahdollista tulee lukemaan tämän.
Minulla oli typerä mania pitää kaikkea plattina, mitä hän teki. Itse veistäkin, jonka hän otti mukaansa, sillä se oli valtava puukko. Ja sitten minua harmitti, että hän käyttäytyi Pipsan kanssa aivan niin kuin olisi ollut suurikin armonosoitus, että he viitsivät hajoittaa puuvillaan matrasseihin. He plattailivat vähän ja sitten kehui Kessi, että me muka olimme tehneet suurimman osan työstä.
Ei ollut tuntikaan kulunut, kun hän valitti työtä liian raskaaksi, tahtoi ”levätä laakereillaan” ja mennä paraadia katsomaan kauppatorille.
Matkalla sinne alkoi kuitenkin kova ampuminen kanuunoilla ja kivääreillä – punaiset ampuivat Edlundin vintin ikkunoista ja Kirurgin katolta. Ihmiset juoksivat kuin idiootit.
Minä tahdoin mennä edelleen, sillä otaksuin, että se loppuisi pian, mutta muut jäivät erääseen porttikäytävään Kasarmintorilla. Ampuminen jatkui kuitenkin yhä kiihtyvällä voimalla – kuuluipa jostain kuularuiskukin.
Minä kyllästyin olemaan yhdessä kohti ja aloin himoita matrassia täyttämään.
Mutta heitä ei saanut porttikäytävästä liikahtamaan. Eivät kai he pelänneet, mutta he olivat tietysti kyllästyneet työhön, joka oli pölyistä eikä erittäin kaunistavaa. Ja he sanoivat minua hulluksi, joka tahdoin heitä turhaan ulos kuulasateeseen.
Lopulta jätin heidät sinne ja juoksin yksinäni ylös tennishalliin. Eihän heillä ollut mitään hätää jäädä yksikseen? Ei kai – ja ehkäpä heillä oli hyvinkin jännittävää, sillä aikaa kun minä laitoin matrasseja pölyisenä.
Mutta minusta tuntui niin perin kuivalta, ettei edes Kessi ollut seurannut minua. Hui – no. Minkäpä sille mahtoi. Mutta huomasin selvästi, että Kessi tahtoi nähdä niin paljon kuin suinkin, minä taas tehdä mahdollisimman paljon.
Ja sitte - en tiedä, mutta Kessi on muuttunut. Olenhan minäkin sen verran, että en murjota. Mutta vakava olen silti.
Minusta nyt ei ollenkaan ole aika jättää kaikki, mitä tällä synkällä ajalla on miettinyt ja hillittömästi innostua saksalaisiin. Nyt jos koskaan on oltava vakava, luja sekä ajatuksissa että töissä. Sillä tämä joka nyt alkaa, on rakennuksen aikaa – rakennuksen johon kaikkien on pantava koko voimansa.
Ei – minä en ole muuttunut. Olen samanlainen, kuin miksi sodan aikana olen tullut. Ja siinä on juuri Kessin ja minun ero. Eipä sellaista ystävyyttä, jota toivoin taidakaan maailmassa löytyä.
Olen itsekseni ajatellut paljon E:tä. Huomaan, että en voi häntä unohtaa, enkä uskalla enää ajatella niitä aikoja jolloin hän eli. Toivon vain hartaasti, että voisin tulla sellaiseksi kuin hän luuli minun olevan, tehdä niin kuin hän olisi minulta odottanut. Hänessä minulla olisi ollut oikea ystävä. Voi hyvä Jumala, jos hän olisi tullut takaisin…".
Seuraa Katarina Sibeliuksen päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hän kirjoittaa seuraavaksi 15. huhtikuuta.
Lähteet
Sibelius, Katarina: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansallisarkisto.
Linkit
Sibelius.fi Katarina Ilves
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
