Hyppää pääsisältöön

"Halleluja somen voima!" – Näin Yagmur Özberkanin twiitti ravisteli pankkia

Yksi twiitti voi ravistella pankkia, tietää radiotoimittaja Yagmur Özberkan. Hän twiittasi eriarvoisesta kohtelusta pankissa, ja myrsky nousi välittömästi. Özberkan kertoo avoimesti tapahtuneesta Jenny+ brunssilla.

Kun Yagmur Özberkan poikaystävineen astui ulos turkulaisesta Nordea-pankin konttorista tammikuussa 2018, hän oli pöyristynyt. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Poikaystävä huokasi huhhuh, Özberkanissa alkoi jo nousta raivo.

Nuoripari oli hakenut asuntolainaa. Asiakasneuvoja oli lainanhakijoiden nimen ja syntytaustan perusteella kehottanut "palaamaan kotimaahan ja hakemaan lainaa sieltä”.

– Selvisi, että asiakasneuvoja oli meidän nimiemme perusteella arvioinut, ettemme ole täysin suomalaisia. Sanoin hänelle, että voi hyvä nainen, vuonna 2018 Özberkan voi olla aivan yhtä suomalainen nimi kuin mikä tahansa Lehtinen!

Tämän saman tarinan hän oli kuullut jo niin monta kertaa puolentoista vuoden aikana toimittamassaan radio-ohjelmassa Yle Puheessa. Ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti pankeissa, sairaaloissa ja verotoimistoissa, heidän nimensä, ihonvärinsä ja ulkonäkönsä takia.

Lähes niiltä sijoilta, Özberkan twiittasi.

Skip Twitter post

Viisivuotiaana Suomeen muuttanut Özberkan on asunut täällä jo 25 vuotta. Käynyt koulut ja opiskellut, saanut hyvän työpaikan ja oman radio-ohjelman.

Juuri työ toimittajana sai hänet julkistamaan tapauksen. Julkinen työ antaa hänen äänelleen voimaa, jota hän voi käyttää puolustaakseen väärin kohdeltuja.

Media ja some reagoivat nopeasti. Vartti twiitin jälkeen ensimmäinen median edustaja soitti. Hetken kuluttua seuraava. Soittajille Özberkan kertoi, ettei halua kommentoida asiaa ennen kuin on keskustellut pankin asiakasneuvojan esimiehen kanssa.

Tavallinen tarina somemyrskystä

Asiasta nousi nopeasti kohu, joka ravisteli Nordeaa. Pankin "rasistinen kyykytys” huomioitiin useissa lehdissä.

Liiketoimintajohtaja Riikka Laine-Tolonen joutui nopeasti myöntämään, että pankki on tässä tapauksessa ”epäonnistunut täydellisesti”. Hän lupasi käydä läpi asiakaspalvelijoiden perehdyttämistä ja asiakaspalveluun liittyvää koulutusta.

– En itse koe nostaneeni mitään hullua haloota, mä vaan twiittasin. Muut sen kohun nostivat, mutta hyvä niin! Halleluja, somen voima!

Yagmur myöntää olleensa raivoissaan, muttei myönnä kostaneensa. Hän tunnisti tapauksessa isomman teeman.

Olikin onnekasta, ettei asiakasneuvoja ymmärtänyt varoa toimittaja-asiakastaan. Özberkan sai itse kokea samaa eriarvoisuutta, mistä hän kollegansa Susani Mahaduran kanssa ohjelmassaan puhuu.

– En lähtenyt nostamaan hirveätä paskamyrskyä, ei! Keskustelin pitkään esimiehen kanssa, puimme tapahtunutta, ja sitten mietin, että eihän tämä ole vain minun ongelmani, tämä on yhteiskunnallinen ongelma. Jos meillä on viroissa ihmisiä, jotka kokevat, että he voivat puhua tuolla tavalla ja kohdistaa eriarvoisuutta ihmisiin, niin hell no!

Yagmur Özberkan avautuu Jenny+ brunssilla tapauksen taustoista

Jenny+ brunssilla on toimittaja Jenny Lehtisen keskusteluohjelma. Sarjan neljännessä osassa vieraina ovat Yagmur Özberkan sekä bloggaaja Nata Salmela. Vakiovieraana on Saara Sarvas. Ohjelmassa selviää, onko menestyminen paras tapa kostaa kiusaajille ja epäilijöille.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Jenny+