Hyppää pääsisältöön

Li Andersson: "Eihän kukaan hanki kestävyysvajeen takia lapsia"

Jarkko Mäkelä, Tytti Rantanen ja Li Andersson hedelmät kädessä.
Jarkko Mäkelä, Tytti Rantanen ja Li Andersson hedelmät kädessä. Kuva: Heidi Gabrielsson Li Andersson,Hedelmällisyys,hedelmä

Hedelmällisyys ja lisääntyminen aiheuttavat keskustelua valtiovarainministeriöstä lähtien. KulttuuriCocktail selvitti, minkälaista kuvaa hedelmällisyydestä ja lisääntymisestä luodaan mediassa, kulttuurissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Iida Rauhalammin vieraina kansanedustaja Li Andersson, kertomuksentutkija Tytti Rantanen sekä perheestä haaveileva yrittäjä-muusikko Jarkko Mäkelä.

Keskustelussa pohdittiin sitä, kehen lisääntymispaine kohdistuu, ja mitkä ovat todelliset syyt syntyvyyden laskuun. Kansanedustaja Li Andersson ihmetteli viime viikkoina esitettyä yhteyttä miesten syrjäytymisen ja syntyvyyden laskun välillä. Hänen mukaansa syntyvyyden laskuun vaikuttavat todella monet yhteiskunnalliset kehityskulut ja trendit.

Kertomuksentutkija Tytti Rantanen pohti, että miesten kohdalla vedetään helpommin yhteyksiä yhteiskuntaan, kun taas naisiin liitetään asioista "fiilispohjalta". Rantanen sanoo myös, että kuvaukset hedelmällisyydestä ja lisääntymisestä ovat kulttuurissamme edelleen melko perinteisiä. Isyydestä haaveileva Jarkko Mäkelä sanoo, ettei häneen miehenä aseteta läheskään yhtä paljon paineita ja odotuksia kuin saman ikäisiin lapsettomiin naisiin.

Kaikki keskustelijat olivat samaa mieltä siitä, ettei huoli kansantaloudesta riitä syyksi lisääntymiseen.

– Meidän tehtävänä on luoda yhteiskunta, joka takaa mahdollisimman paljon hyvinvointia mahdollisimman monelle ihmisille, sanoo Li Andersson.

Lataa koko keskustelu podcastina tai kuuntele Yle Areenasta.

  • Mikä tv-sarja seuraavaksi? Testaa millainen katsoja olet

    Kompassi tv-sarjaviidakkoon

    Televisiosarjat ovat aikamme suuria kertomuksia. Ihmisen aika on kuitenkin rajallista. Mikä sarja kannattaa valita? Mikä sopii minulle? Television tiiliskivet on analysoinut yli viisikymmentä laatusarjaa. Niihin perustuva testi antaa vinkkejä siitä, mitä kannattaa etsiä. Olisiko se jotain näistä?

  • Facebookissa leviää ärhäkkä virus – näin se vaikuttaa neuroottisen kulttuuritoimittajan mielenterveyteen

    Tietokonevirusten vaikutuksista neurootikkoihin

    Tämä on tunnustus. Levitimme virusta Facebookissa. Virusta pahemmiksi seurauksiksi nousivat neuroottiset huolet ja valtava häpeä. Miten on mahdollista, että kaksi itseään fiksuna pitävää kulttuuritoimittajaa avaa samana iltana videolinkiksi naamioidun viruksen Facebookissa? Koska kokemuksemme olivat niin samankaltaiset, julkaisemme kirjoituksen tuplanarsistisesti minä-muodossa.

  • Haudan partaalta kotimaisen sarjakuvan kärkeen

    Leo Kuikka on mustan huumorin mestari

    Taiteilijanimi Leo Kuikka työstää Lappeenrannassa Suomen nihilistisimpiä ja synkimpiä sarjakuvia sysimustalla huumorilla siveltynä. Aviorikoksia, masennusta, lähiöahdistusta - sekä kung-fua! Kummallista kyllä Kuikan sarjakuvien lukemisesta tulee hyvä ja valaistunut mieli!