Euroviisut kisataan 8.–12.5. Lissabonissa. Suomen edustaja Saara Aalto aloittaa urakkansa ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 8.5.
Saara Aalto edustaa Suomea Euroviisuissa kappaleella Monsters. Ensimmäisessä semifinaalissa nähtävän esityksen lavashow on uudistettu täysin – eli Lissabonissa ei nähdä esitystä sellaisena kuin se oli maaliskuussa UMK18: Saara Aalto -ohjelmassa.
”Olemme tehneet paljon työtä saavuttaaksemme mahdollisimman näyttävän, ja biisiin sopivan esityksen. Nyt voimme hyvällä mielellä lähteä tavoittelemaan finaalipaikkaa ja sijoitusta mahdollisimman korkealla tulostaulun vasemmalla puolella”, sanoo tuottaja Anssi Autio.
Uuden lavashow’n tarkempi sisältö selviää Lissabonin viisulavalla. Esityksen on suunnitellut amerikkalainen Brian Friedman, joka vastasi myös aiemmasta lavashow’sta.
"Aivan uskomatonta, ihan pian olen unelmani äärellä Euroviisuissa! Tätä olen odottanut niin monta vuotta. Nyt on luvassa vielä viimeiset harjoitukset ja pukusovitukset ennen kuin Lissabon kutsuu. Tuntuu, että uudistuneessa esityksessä kaikki on kohdillaan, joten olo on rauhallinen ja luottavainen," Saara kertoo.
Monsters-kappale valittiin niin yleisöäänien kuin kansainvälisen raadin antamien pisteiden puolesta UMK18-voittajaksi ja siten Suomen viisuedustuskappaleeksi.
Monsters-popkappaleen ydin on syvä ja sieltä paljastuu herkkiä sekä Saaralle hyvin omakohtaisia teemoja. Saara kertoo kappaleen tekemisestä ja taustoista sekä avaa kappaleen sanomaa.
Seuraavat otteet Saara Aallon haastattelusta on julkaistu Monsters-kappaleen ensijulkaisun yhteydessä 9.2.
Saara toteaa, että Monstersissa on kaikki, mitä Euroviisuihin tarvitsee. Kappaletta voi tanssia, siinä on kaunista laulua ja lisäksi biisin twist on Aallon itsensä näköinen: hieman outo ja mystinen teema. Hetkinen, miten tämä sopii Saara Aaltoon ja suoraviivaisen tarttuvaan popbiisiin?
"Olen outo ja mystinen ihan jo sen takia, että olen Pohjois-Suomesta. Se on aikamoisen mystistä tuolla maailmalla!", Aalto naurahtaa.
Monstersissa on vankka kansainvälinen leima: tekijöitä on kolmesta eri kansallisuudesta. Aallon lisäksi kappaleen tekoon ovat osallistuneet Joy ja Linnea Deb ruotsalaisesta The Family -laulunkirjoittajaryhmästä sekä englantilainen tuottaja-laulunkirjoittaja Ki Fitzgerald. The Family on tehnyt mm. Måns Zelmerlövin viisuvoittajan Heroes ja Fitzgeraldin ansioluetteloon kuuluu yhteistyö esimerkiksi Jonas Brothersin ja Pitbullin kanssa.
Aalto lupasi syksyllä, että UMK18-ehdokkaita tehtäisiin määräajan umpeutumiseen saakka parhaiden mahdollisten vaihtoehtojen varmistamiseksi. Monsters syntyikin 2017 joulun välipäivinä Lontoossa. Neljän tekijän ajatukset klikkasivat hyvin yksiin ja tekoprosessi oli nopea ja helppo. Valmista tuli 4-5 tunnissa.
"Jo siellä sävellyshuoneessa kaikki olivat sitä mieltä, että tämä on euroviisubiisi. Se on ollut siitä asti varma", Saara toteaa hymyillen.
Saara Aalto kertoo olevansa iloinen ja valoisa ihminen, mutta omien sanojensa mukaan kasvaminen pimeydessä metsän keskellä näkyy ja kuuluu biisissä.
"Olen koko viime vuoden käynyt läpi omaa pelkoa hyväksymisestä. Hyväksytäänkö minua sellaisena kuin olen?", Saara avautuu.
Hän kertoo, että Lontoo on ollut hyväksyvä ja kannustava ympäristö. Samalla Aalto kertoo tajunneensa, kuinka paljon hänelle on jäänyt epävarmuuksia ja traumoja siitä, että häntä ei ole aikaisemmin hyväksytty. Saara onkin joutunut rakentamaan ajatusmallinsa uusiksi. Päänsisäisistä äänistä, jotka julistivat muottiinsopimattomuutta ja riittämättömyyttä, täytyi päästä eroon.
"Nehän vain pienensivät ja hidastivat minun menoa."
En anna pään sisäisten demonien tehdä päätöksiä, vaan minä teen ne ja olen vahva
Tästä Monstersissa on kyse: traumojen ja pelkojen kohtaamisesta sekä niiden jättämisestä taakse. Kappale kertoo siitä, kuinka elämässä voi tapahtua negatiivisia asioita, joista päähän jää elämään pieniä hirviöitä. Ne ovat pelottavia ja estävät tekemästä valintoja.
"Nyt päästetään irti kaikista niistä! Minulla on minun elämä. En anna pään sisäisten demonien tehdä päätöksiä, vaan minä teen ne ja olen vahva," Saara kiteyttää kappaleen ydinviestin.
MONSTERS
Closed my eyes, so I couldn’t see it
Felt so numb, but now I’m ready to feel it
So tonight I’m making friends with all the creatures that are hiding there under my bed
I ain’t gonna hold on to these monsters anymore
Now I’m gonna let in all the light, tear down the walls
At my worst, I found my army strong
All the demons are gone
You can try and scare me now, but I ain’t scared no more
I ain’t scared no more
No, I ain’t, I ain’t scared no more
It’s my life, I’m ready to lead it
I’m gonna roll the dice, you better believe it
So tonight I’m making friends with all the creatures that are hiding there under my bed
I ain’t gonna hold on to these monsters anymore
Now I’m gonna let in all the light, tear down the walls
At my worst, I found my army strong
All the demons are gone
You can try and scare me now, but I ain’t scared no more
I ain’t, I ain’t, I ain’t scared no more
I ain’t scared no more
No, no
I ain’t scared, I ain’t scared
I ain’t gonna hold on to these monsters anymore
Now I’m gonna let in all the light, tear down the walls
At my worst, I found my army strong
All the demons are gone
You can try and scare me now, but I ain’t scared no more
I ain’t, I ain’t, I ain’t scared no more
I ain’t scared no more
I ain’t scared no more