Hyppää pääsisältöön

Hasbeen-sarjan biisintekijä Minna Koivisto kertoo, millaista on tehdä tahallaan floppi ja tuottaa käsikirjoitetulle bändille hittejä

Kotimaista musabisnestä kritisoiva Hasbeen-sarja saa jatkoa kesäkuussa. Ensimmäisellä tuotantokaudella sarjaa varten tehty musiikki sai suuren roolin.

Minna Koivisto // Kuva: YleX/Ninni Suomalainen

Musiikki on suuressa osassa Hasbeen-sarjassa. Alkuperäismusiikkia on työstänyt joukko nimekkäitä suomalaismuusikoita, kuten Johannes Brotherus, Elias Gould, Iisa Pajula, Minna Koivisto, Antti Heiskala, Miikka Huttunen, Sonny ja Noah Kin.

Hasbeen-sarjan musiikin tuottanut Minna Koivisto kertoo YleX:lle, että biisintekijöille annettiin vapaat kädet.

- Meillä ei ollut mitään suoraa referenssiä. Oikeastaan ainoat ohjeet olivat, että pitää olla sen kuuloista musaa, joka tulisi tänä vuonna ulos, mutta biisien pitäisi olla silti ajattomia. Aika pahat raamit, koska hyvän biisin tekeminen on vaikeaa. Iisa ja Elias Gould kirjoittivat biisejä ja mä tuotin ne jälkikäteen, Koivisto sanoo.

Koivisto on erityisen ylpeä sarjan René-bändille tehdyistä biiseistä. Haastavinta taas oli kirjoitta Hiki-niminen floppisinkku teinitähti Nicille. Siinä oli selkeä ero muihin biiseihin.

- Piti tehdä liian rohkea biisi, joka floppaa. Se oli haaste, koska biisin piti kuitenkin kuulostaa siltä, että se on tehty tosissaan, ettei se ole pelkkä vitsi. Tekemisessä auttoi se, että tiesimme henkilön tarinan ja syyn, miksi se on flopannut eli lähdettiin vähän liian aikaisin tuomaan seksuaalisia fiiliksiä musaan.

Hasbeen-sarja myös kritisoi kotimaista musabisnestä. Minna Koivistoa ei kuitenkaan jännittänyt levy-yhtiöiden työntekijöiden tai muiden musavaikuttajien reaktiot.

- Sarjan kritiikki on niin osuvaa. Ei sille voi kuin nauraa. Ja se on tehty hyvällä maulla. En näe mitään syytä, miksi siitä kukaan loukkaantuisi. Olen saanut tosi hyvää palautetta sarjan musiikista.

Arttu Lindeman ansaitsee Hasbeen-sarjasta vuoden heittäytyjä -palkinnon, sillä hän laittoi cameo-roolissa itsensä aivan täysillä likoon. Artisti osoitti loistavaa itseironiaa hänen biisileiristään kertovassa kohtauksessa.

- Oli yllättävä veto Artulta lähteä rohkeasti tekemään itsestään pilkkaa. Se oli siisti juttu. Musiikkituottaja ja biisinkirjoittaja Sallan hahmossa ja Minna Koivistossa on paljon samaa. Molemmat ovat kovia naistekijöitä miesvaltaisella musiikkialalla. Sallaa esittävä Mimosa Willamo haki oppia musahommista Koiviston studiolta.

- Se oli siistiä omistautumista roolia varten. Mimosa Willamon esittämän Sallan hahmo on jokseenkin yhteneväinen mun kanssa. Se oli varmaan yksi syy, miksi mua pyydettiin mukaan. En halua sanoa, että olisin esikuva hahmolle, mutta jos olisin, niin olisin siitä tietysti otettu, Koivisto muotoilee.

Sarjassa nähdään myös René-bändin keikka. Kohtauksesta haluttiin saada mahdollisimman aidon tuntuinen, joten sen eteen nähtiin paljon vaivaa.

- Opetin Mimosaa soittamaan Renén biisit aidon näköisesti live-kohtauksia varten. Me oikeesti treenattiin ne.

Sarjan biisit voi kuunnella myös Spotifysta. Kaikki jaksot näet Areenasta. Hahmoja voi seurata myös Instagramissa @musicaecompendium@nicokiszero.

Lue myös:

Kotimainen Hasbeen-nuortensarja saa jatkoa – pääosissa muun muassa Elias Gould ja Johannes Brotherus

Kotimaisen Hasbeen-nuortensarjan kaikki jaksot nyt Areenassa – rooleissa myös Paperi T ja Vilma Alina