Huhtikuun 19. päivänä kuoronjohtaja Väinö Pesola palaa yhä 12. huhtikuuta alkaneeseen Helsingin valtaukseen. Pesola on turvapaikassa Rautatientorin laidalla, hyvässä seurassa ja syö paremmin kuin kuukausiin. #musiikinkevät1918
Huhtikuun 19. päivänä Helsingin Työväenyhdistyksen kuoronjohtaja, lakkautetun Työmies-lehden musiikkiarvostelija, säveltäjä ja filosofian ylioppilas Väinö Pesola jatkoi seikkaperäistä selostustaan Helsingin valtauksesta.
Perjantaina 12. huhtikuuta puolilta päivin, kun laukauksia alkoi kuulua joka puolelta, Väinö Pesola juoksi turvaan Rautatientorin laidalla sijaitsevaan Lackmanin taloon. Tässä kivisessä kerrostalossa asui hänen tuttunsa maisteri Saarimaa. Maisteri ei sattunut olemaan kotona, vaan ambulanssin matkassa, mutta samassa Pesola tunnisti porraskäytävässä tutuntutun arkkitehti U:n. Hän pääsi U:n mukana suoraan kahvipöytään ja hänet esiteltiin mm. talon omistajalle kauppaneuvos L:lle.
Perjantai-iltapäivä jatkui Rautatientorin sotatapahtumia kellariluukusta tiiraten. Pesola sai nähdä punaisten epätoivon, pakenemisen, antautumisen, vankisaattueen, valkoisten tulon torille, ja voittajille hurraavien kaupunkilaisten riemun…
”(jatk.) Ajanviete vankeusaikana.
Herrasväki S:n asunto, jonne sattumalta siis jouduin, oli asemansa takia turvatuimpia koko H:ssä. Rautatientorin puolella oli edessä Lackmanin liikepalatsi, josta meidän asuntomme erotti sisäpiha. Ja Vuorikatua vastassa oli myös rakennus meidän suojaksemme, tästäkin erottu rakennuksen pieni välipiha. Mitä rajuin pommitus olisi siis saavuttanut rakennuksemme vain yhden suojakivirakennuksen ensin soraksi syöstyään.
Aivan rauhallisina siis kulutimme päivää. Itse ukko S. oli puhelias erittäin lihava sweessi-herra, joka vähän tuntui ymmärtävän työväen pyrkimyksiä. Hän koetti myös esiintyä kristillisenä. Hänen komea rukonsa todisti kuitenkin enemmän lihan kuin hengen valtaa.
Kerran pistäysi hän pienellä naukulla ravintoloitsija H:n luona ja kun saksalaiset olivat vallanneet meidän osan kaupunkia, oli seurue käynyt hyvällä ryypyllä saman naapurin luona isäntä L:n kanssa, koska nenäni haisti heidän pihalle tultuaan voimakkaan hyvän viinin tuoksun.
Ja suurenmoisesti siellä syötiin. Voita, maitoa, perunoita ym. sellaisia herkkuja oli, joita olin nähnyt, en syönyt noin joskus vilaukselta viikkokausiin. Silmä nautti enemmän kuin vatsa, sillä en toden totta kehdannut syödä niin paljon kuin vatsa olisi vaatinut pitkän paaston jälkeen. Mieleen tuli usein: mitenkä tällaisissa oloissa elävä voi ymmärtää köyhälistön hätää ja onko porvareilla sittenkin kätkettyjä varastoja?!
Se aika, mikä ei kulunut kolvissa kurkistamiseen, kului keskustelussa ukko S:n kanssa, mukana oli myös tanakka rouvansa ja eräs yläkerrasta paennut neitonen, sekä silloin tällöin talon omituisen karu, ankara isäntä.
Viereisessä rakennuksessa asui 3 koreata neitosta nim. siskokset V. jotka ulkomuodolta olen tuntenut monta vuotta. Silloin tällöin olen heihin myös heitellyt lempeähköjä silmäyksiä, sillä heidän säännölliset piirteensä, vaaleat kutrinsa ja turmeltumaton ilmeensä on tuntunut sitä ”vetävämmältä”, kun olen tiennyt neitoset varakkaiksi.
L:n kivimuurissa ovat miltei kaikki perheet keskenään tuttuja. Siispä nuori isäntäni arkkitehtikin tunsi neitoset. Mitäpä siis muuta kuin ylös neitosten luo, kun aika vanhusten luona tuli kuivaksi.
Esittäminen, ”tunnusteleminen”. Kuivahkoja oli ensi vaikutelma, somin toinen järjestyksessä Aili. Yritin leikinlaskua, ehdottelin musiseerausta, koska arkkitehtini on pikku pianisti ja neitosetkin soittavat, suosittelin seuraleikkejä. Turhaan!
Sodan pauhina oli kohottanut arkuuden ja hermostumisen punatäplät somille poskille, katseet harhailivat ja liikkeet olivat epävarmat. Heidän hymynsä kuoli alkuunsa, he eivät voineet irtautua luonnonilmiötä muistuttavasta häviötä tuottavasta pommituksesta.
Ja kun saatiin tietää, että saksalaiset lähenevät Oopperakellaria, karkoitti pelko neitoset ”meidän” puolelle, koska heidän huoneustonsa oli alttiina suorasuuntaiselle tykkitulelle Mikonkadulta päin. Hukkaan meni siis mielialan kohottamiskeinoni, itse sain tyydytystä neitosseurasta, koska silmä mielellään viipyi Aili-neidon vaaleilla kutreilla, armaassa katseessa ja kehittyneellä vartalolla.
Vaihtelua toi pari partiokäyntiä myös ”paholaisen” herra Viljasen kanssa Suomen Kultaseppäosakeyhtiön huoneustoon, josta meillä oli vapaa näköala koko Rautatientorille, mutta missä itse olimme vaarassa tulla nähdyiksi ja yllätetyiksi. Vain hetkisen viivyttiin kadun puoleisessa puotihuoneustossa, jonka suuret näyteikkunat värisivät ja huokailivat ilmavirtojen paineesta.
Jännittävintä oli pääsy noin 8:n ajoissa isännän suosiollisella myötävaikutuksella näkötorniin. Hiljaisuus sattui silloin vallitsemaan. Mykkänä tuijotti tyhjä Rautatientori, tummat pilvet taivaalla näyttivät pyrkivän lähelle maata, peittämään pehmeällä verhollaan ihmislasten tuskat, vaimentamaan veren valittavaa ääntä.
Ja eteläisellä taivaalla roihusi jättiläiskokko. Venäläinen kasarmi nyk. Turun kasarmi teki tilinsä katoavaisuudelle. Korkealle kohosi lieska, sakeana nousi katkeratuoksuinen savu ja kasarmissa säilytetyt räjähdysaineet nostivat ilmaan silloin tällöin tummia tulisavupöllähdyksiä, kirpeitä paukkuja, kuolevan viime kouristusliikkeitä. Sydämen tyydytyksellä nautimme hetken tuon saastapesän häviöstä. Oikeaan kohtaan heititte kranaattinne ainakin tällä kertaa. Terve germaanit! (jatk.)”
Seuraa Väinö Pesolan päiväkirjaa keväällä 1918 ja lue mitä hänelle seuraavaksi tapahtuu 21. huhtikuuta.
Lähteet
Pesola, Väinö: Päiväkirja 1918. Käsikirjoitus. Kansalliskirjasto.
Wikipedia Väinö Pesola
Linkit
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
