Laila Tarpila
Yle
Huhtikuun 19. päivänä säveltäjä Toivo Kuula haluaisi tehdä jotain hyödyllistä, mutta joutuu yhä piileskelemään kotona sisätiloissa. Hän ei ole tietoinen kymmenen kilometrin päähän Viipuriin vyöryvästä punaisisten pakolaisten virrasta. #musiikinkevät1918
Toivo Kuula oli ryhtynyt kirjoittamaan kirjettä veljelleen Arvo Kuulalle Vaasaan jo tammikuun lopussa. Kuultuaan huhuja Arvon mahdollisesta katoamisesta tai kuolemasta, hän lähetti 40-sivuiseksi venyneen kirjeen Arvon puolisolle Irene Kuulalle.
Toivo ei voinut kuitenkaan olla kirjoittamatta. Päiväkirjaa hän ei pitänyt ja aloittikin uuden kirjeen veljelleen maaliskuun 23. päivänä. Nyt uusikin kirje oli jo 25-sivuinen.
Alma ja Toivo Kuula pysyttelivät mahdollisimman paljon omissa oloissaan kotonaan Säiniöllä. Toivo piileskeli punaisten pakkovärväyksiä, jotka olivat alkaneet kymmenen päivää aiemmin. He eivät saaneet tietoa sotatapahtumista eivätkä Viipurin oloista.
He eivät tienneet, että edellisenä päivänä Viipuriin oli saapunut juna, joka oli onnistunut matkaamaan kuusi päivää läpi Etelä-Suomen kuljettaen turkulaisia punapakolaisia.
Lähtöpaikalla Turussa vallinnutta tunnelmaa kuvaa tapahtuma, jossa joukko punaisia oli odottanut junaa rautatieasemalla. Kun yksi heistä oli ehdottanut viime hetken ryöstöretkeä, oli ryhmän johtaja vastannut: "Me olemme vallankumouksellisia, emme rosvoja", ja oli ampunut miehen.
Punaisia pakolaisia oli virrannut Viipuriin tuhansittain ja he kansoittivat kaikki majapaikoiksi soveltuneet tilat. Heidän pakomatkansa Pietariin kuitenkin päättyi muutaman päivän kuluttua, kun rautatieyhteys katkesi. Venäjälle onnistui pakenemaan noin 10.000 punaista ja heidän omaistaan.
Punaisia alkoi karata myös rintamalta tappion häämöttäessä. Lääkäreiden luokse hakeutui sairaaksi tekeytyneitä punakaartilaisia, jotka saivat melko helposti lomaa. Jotkut haavoittivat tarkoituksella itseään ampumalla.
Naiskaartilaiset paikkasivat sodan loppuvaiheessa punaisten harvenneita rivejä. Myös rikostuomioita istuneet vangit pääsivät vapaaksi, jos he olivat valmiita lähtemään punakaartin riveissä asepalvelukseen rintamalle.
Mutta Säiniöllä oli nyt hiljaista. Sinne eivät kiirineet tiedot sodan tapahtumista. Siellä ei myöskään tiedetty, että valkoisten suurhyökkäys Viipurin valtaamiseksi oli jo käynnistynyt.
"Sama, yksitoikkoinen, yhtämittainen, jännittävä odotteleminen, sama riuduttava pelko joutua jonakin varomattomana hetkenä punasten kynsiin, sama ainainen hiljaisuus ympäristössä, joka ainakin odottajasta tuntuu toimettomuudelta, toistuu joka päivä.
Joka aamu tietää nukkuneensa häiritsemättä, vaikkakin levottomana, joka ilta tähän asti on ollut kuin yhden elämänosan pisteenä, jolloin voi sanoa, että tähän asti on eletty, mutta mitä yöllä tahi huomenna tapahtuu, siitä emme tiedä mitään; sen kuitenkin tiedämme, että jos jotakin tapahtuu, niin sillä voi olla arvaamattomia seurauksia.
Tahtoisi jotain hyödyllistä tehdä, mutta ei voi mitään, kun tietää, että rauhallisuus tahi palava innostus astuu vasta siellä toisella puolella esille, sillä puolella, jota mekin odotamme kuin kesää tänne saapuvaksi.
Monasti täällä Pohjolassa on kyllästynyt kevään pituuteen, mutta ei milloinkaan vielä ole ihmisrinnoissa kesää niin odoteltu tuskallisella jännityksellä ja kuumeella, kuin sitä täällä on odotettu.
Toivo."
Seuraa Alma ja Toivo Kuulan elämää sisällissodan kuukausina 1918 Säiniöllä ja Viipurissa.
Lähteet
Kansalliskirjasto. Toivo Kuulan kirjeet.
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan, Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. WSOY. Porvoo 2008.
Svinhufvud - Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet Punainen hallinto kesti Viipurissa pisimpään
Tampereen yliopiston historiatieteen laitos Suomi 80 Itsenäistymisen vuodet 1917-1918
Linkit
Wikiwand Säiniö - Yläsäiniö
Ylen verkkoartikkelikokoelma Haluatko ymmärtää mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918?
Museovirasto CC BY 4.0
